Pesäpallo.
Maailmalla tuntematon, mutta Suomessa rakastettu laji. Ainakin jossain päin
Suomea. Kirkkonummella syntyneelle pesäpallon hienous on hujahtanut viheltäen
ohi. Kunnasta ei löydy yhtään kenttää, eikä naapurikunnissakaan löydy kunnon
joukkuetta. Lähin pääsarjatason joukkue löytyy 80km päässä Hyvinkäällä, enkä
ole koskaan jaksanut lähteä sinne asti nauttimaan tuntemattomasta pelimuodosta. Muutama
viikko sitten sain kuitenkin syötön suoraan lapaan. Opiskelukaverini sattui
pelaamaan muutaman ottelun ykköspesiksessä Jyväskylän Kirin riveissä. Tarjolla
oli ilmaislippuja, aurinko paistoi, ja minulla oli lepopäivä. Eihän siitä
tarjouksesta voinut enää kieltäytyä. Oli aika maksaa henkinen velkani takasisin
Tahko Pihkalalle. Lähdin katsomaan pesäpalloa! Ja rehellisyyden nimissä pitää
sanoa, että oli harvinaisen tylsä tapahtuma…
Olenhan minä
pelannut pesäpallotyylistä pelimuotoa koululiikunnassa. Ja mielestäni se on
todella hauska laji pelata. Olkoonkin, että se koulumuoto ei ollut lähelläkään
oikeaa pesäpalloa. Sen huomasi aika nopeasti katsomosta käsin, kun tajusin,
että enhän minä tiedä mistään mitään. Onneksi mukana sattui olemaan tuttu joka
vähän avusti kun säännöt eivät auenneet minulle.
Ottelu Jyväskylän
Kirin ja Muhoksen Pallo Salamoiden välillä alkoi. Toinen joukkue löi, ja toinen
oli ulkokentällä. Pienen hetken päästä osat vaihtuivat. Ja sitten ne vaihtuivat
taas. Sisä-, ja ulkopeliä. Vuorotellen. Vartin tauko, ja sitten homma jatkui.
Ja jatkui.. Ja jatkui… En oikein kuullut kuuluttajan sanoja. Osa yleisöstä
lähti kotiin kesken pelin. Ja peli vaan jatkui. Aina välillä tuli juoksu.
Jippii! Ja sitten peli jatkui. Ja jatkui.. Ja jatkui… Aurinko alkoi laskea.
Ilma viileni. Ja peli se vaan jatkui. OISPA KALJAA! Eiku hetkonen. Minähän en juo alkoholia! Pesäpallokatsomossa alkoi kuitenkin oikeasti tehdä mieli.. Tyydyin
kuitenkin tarjolla olevaan vesipisteeseen. Ja peli se vaan jatkui. Aloin
oikeasti pelkäämään supervuoroa. Sekin varmaan kestää ikuisuuden. Pääseekö
koskaan kotiin? Saako pesäpallokatsomossa ottaa torkut? Ei! Nyt en anna periksi!
Skarppina nyt! Puolet yleisöstä oli varmaan jo lähtenyt, mutta minä halusin
nähdä ratkaisun. Ja peli vaan jatkui. Ja jatkui.. Ja jat… EIKU HETKINEN! Tuomari
viheltää pilliinsä. Peli päättyi. Kiri voitti! Hienoa. Nyt voi lähteä kotiin!
Eihän tämä peli kestänyt kuin 2 tuntia ja 40 minuuttia. Siis ilman supervuoroa…
Ettäs sellaista!
Olen
aikaisemminkin sanonut saman. Maailmassa ei ole yhtään kiinnostavaa
urheilulajia. Tylsääkään urheilulajia ei ole olemassa. Urheilun fyysisellä
suorituksella ei ole mitään arvoa. Ei hyvää, eikä huonoa. Ei mielenkiintoista,
eikä tylsää. Kaikki on kiinni kerrotusta tarinasta. Hyvin kerrottu tarina
herättää tunteita. Se luo merkityksen muuten aika yksitoikkoiselle
puuhastelulle nimeltä urheilu. Katsojalle pitää tarjota tartuntapintaa,
jännitystä, ja jotain mitä odottaa! Kaikki tämä puuttui Kirin pelissä. Minulla
ei ollut mitään tunnesidettä kumpaankaan joukkueeseen. Olihan se ihan kiva, kun
kaveri onnistui kentällä, mutta nekin yksittäiset onnistumiset olivat aika pieni
osa vajaan 3 tunnin tapahtumaa. En siis myöskään osannut tarpeeksi sääntöjä,
joten en tiennyt milloin pitäisi jännittää ja milloin ei. Kuuluttajaakin olisi
ollut kiva kuulla. Mutta en jotenkin vaan saanut kiinni sen puheesta. Se olisi
oleellista tarinankerronnassa. Yleisössäkin oli aika hiljaista (yhtä äänekästä
Kiri-fania lukuun ottamatta). Kokonaisuudessaan tapahtuma oli tylsä, eikä
antanut aihetta mennä katsomaan pesäpalloa toistamiseen.
Oletan, että
tilanne olisi ollut toinen, jos kyse olisi ollut loppukesän Vimpelin ja Sotkamon
välinen ratkaiseva finaali. Siinä olisi varmaan tunnelma ollut aivan eri, ja se
olisi varmaan antanut toisen kuvan lajista. Mutta nyt olin katsomassa
ykkösdivaria keväällä. Ja voin todeta, että pesäpallo ei varmaankaan ole muita
lajeja tylsempi pelimuoto. Mutta pesäpallokin voi olla tylsää, kun
tarinankerronta pettää… Juuri tällä hetkellä ei tunnu siltä, että haluaisin
antaa toisen mahdollisuuden Tahko Pihkalalle! Mutta koskaan ei pidä sanoa ei
koskaan!
---
#Bradburihme-
tour NEWS!
Seuraava
kilpailuni on Lahden Eliittikisat tulevana perjantaina. Teen nyt parhaani
peittääkseni, miten jumalattoman iloinen olen siitä, että pääsen mukaan.
Oikealle urheilijalle eliittikisoihin pääsy ei pitäisi olla mitenkään suuri
juttu. Mutta totuus on se, että minä en välttämättä vieläkään ole sisäistänyt
sen tosiasian, että minulla on selkäongelmat hallinnassa, ja olen astumassa aukaisten
urheilijoiden maailmaan. Vieläkin olen toki sen verran huono, että pääsy muihin
eliittikisoihin on epävarmaa. Joten nautin tästä mahdollisuudesta täysin
rinnoin, ja voisihan sitä vaikka tehtailla uutta ennätystä Lahden illassa!
Kilpailut alkavat
tasan kello 18:00! Tämä tarkoittanee, että moukari on esilaji, ja että se alkaa
viideltä. Virallista aikataulua ei olla vieläkään julkaistu! Toinen pitkä
heitto, naisten keihäs, on rankattu A-lajiksi, (miesten moukari on tällä
kerralla C-laji. Eli meille on tarjolla vähemmän palkintorahoja) joten keihäs
heitetään varmaan parhaaseen katseluaikaan. Kotimainen moukarieliitti (miinus
David Söderberg) saa siis luultavasti luvan viihdyttää aikaisin paikalle
tulleita. Esilajeissa ei ole mielestäni mitään järkeä. Mutta se on tarina
erikseen. Sille ei tässä vaiheessa enää voi mitään. Sääennustekin näyttää
lupaavalta! Tervetuloa eturiviin!
Eteenpäin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti