Sivut

torstai 27. kesäkuuta 2019

Paluu pääsarjaan!


Tämä on harvinainen postaus. Tulen nimittäin kertomaan, että olen onnistunut jossain. Tämä on sen verran harvinaista, että annan itselleni melkein luvan sortua lievään tyytyväisyyteen. Toki sille herkulle ei ole paljon aikaa, koska lauantaina pitäisi taas heittää!

9.6 totesin, että farmi kutsuu. Heittovire oli pahasti kadoksissa ja piti hakea kisakuntoa kiertämällä pienempiä kisoja. Tämä tarkoitti, että piti jättää väliin kisoja, mitä olin odottanut innolla koko talven. Rehellisyyden nimissähän tulostaso ei olisi edes riittänyt Jyväskylän Motonet GP:seen tai Kuortaneen Juhannuskisoihin, mutta silti harmitti…


Kiertämällä pienempiä kisoja toivoin löytäväni heittovireen, joka riittäisi Moukarikarnevaalien A-kilpailuun. Ja tässä siis onnistuin, vaikka meni vähän tiukalle.

Ensimmäisessä farmikilpailussa olin vielä täysin kuutamolla. Eltsun maanantaikisoissa irtosi tulos 61,53m, mutta vire oli vieläkin pahasti kadoksissa. 

Toinen farmikisa oli jo lupaava. Leppävaarassa heitin tuloksen 62,44m ja sain reilusti positiivisia viestejä kropan heräämisestä. Tämäkään tulos ei kuitenkaan olisi riittänyt karnevaaleihin ja enää oli yksi farmikisa heittämättä.

Karnevaaleihin otetaan kotimaan tilaston 10 parasta. Ennen farmin viimeistä kilpailua olin tilastossa sijalla 11. Piti ohittaa palomiesten maailmanmestari (Petri Rautio SB: 63,22m), jotta kisapassini saisi leiman. Somerolla onnistuin kuitenkin heittämään 63,88m ja kisalippu oli minun. Paluu pääsarjaan oli tehty. Kiva välillä onnistua!

Osallistun nyt neljättä vuotta putkeen miesten A-kilpailuun. Valitettavasti rooli on sama, kuin aina ennenkin. Tilastojumbona hengailen ja olen riippuvainen muiden heittäjien epäonnistumisesta, jos haluan jatkoon…
 
Miesten lähtölista!
Kovassa porukassa on kuitenkin aina mukava kilpailla, joten menen tekemään mahdollisimman hyvän suorituksen. Paikalla on lähes koko kotimainen kärki, joten paljon kovempaa kilpailua Suomessa ei saisi edes kasaan. Kunto saattaa olla ihan kohtalainen, joten kauden paras tulos ei ole mahdottomuus! Katsotaan mihin se riittää.

Saahan tuota kilpailua tulla katsomaan, jos majailee Nikulan raviradan lähistöllä lauantaina. Naisten kilpailu alkaa 14:00 ja miesten 15:30! YLE lähettää kisat suorana YLE Areenassa ja YLE 2 näyttää koosteen 21:40! Kisoista löytyy myös LIVE-tulospalvelu! Kaikki kynnelle kykenevät paikan päälle tai ruutujen ääreen.

Eipä mulla muuta. Yritän olla mokaamatta, kun kerran teidän verorahoillanne pyörivä media saapuu paikalle todistamaan minun sähläämistäni!

Eteenpäin!

sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Farmi kutsuu!


Kun NHL tähden peli ei kulje, niin hänet lähetetään farmiin hakemaan vauhtia. Siellä alasarjassa on helpompi mättää maaleja, kun vastustajat ovat heikompia. Hetken maalimässäilyn jälkeen on mukava nousta takaisin änäriin, kun itseluottamus ja pelivire on kohdillaan.

Minulla on edessäni vastaava tilanne. Heitto ei kulje. Jotain pitää tehdä. Farmi kutsuu!

Talvella, kun kesän kisakalenteri, tuli julki, niin oli helppo katsoa, mihin kisoihin haluan osallistua kesäkuussa. Sekä Lahden, että Jyväskylän Motonet GP ja Kuortaneen juhannuskisat olivat ehdottomia kohokohtia. Kolme todella mielenkiintoista ja kovatasoista kilpailua!

Viimeistään Lahden avauskilpailun jälkeen oli kuitenkin selvää, että minun paikkani ei ole valtakunnan huippuheittäjien seurassa (ei edes jonon jatkeena), vaan ihan jossain muualla…



Vajaa 61 metriä ja viimeinen sija oli pettymys. Kisaheittäminen on tällä hetkellä niin heikolla tasolla, että tarvitaan toimenpiteitä. Valmentajan kanssa todettiin, että se toimenpide on kilpaileminen. Lahden jälkeen oli siis aika tutkia vaihtoehtoja. Tavoitteena on, et kisoja olisi viikon välein. Tiheämpi tahti on toki hetkellisesti mahdollinen, mutta ei suositeltavaa.

Kuortaneen juhannuskisoihin pääsen ostamalla lipun ja menemällä kiltisti katsomoon istumaan. Minun tasoisen urheilijan paikka ei ole Kuortaneen juhannushäkissä, koska siellä heitetään oikeasti pitkälle. Jyväskylän Motonet GP kisaan olisi ehkä sauma päästä mukaan, mutta kohtalona olisi mitä luultavimmin tippuminen jatkokierroksilta. Eli kumpikaan kisa ei palvele kisaheittojen hankkimista kovinkaan hyvin. On aika unohtaa kärkitasoa ja vilkaista mitä farmilla on tarjottavana!


Farmissa onkin tarjolla paljon enemmän! Tänään käyn viskomassa lekaa legendaarisissa Helsingin Poliisi-Voimailijoiden maanantaikisoissa Eläintarhassa. Perjantaina vuorossa on TUL avoimet mestaruuskisat Leppävaarassa ja juhannusaattona ajattelin osallistua Someron juhannuskisoihin.

Farmissa saan siis 18 varmaa kisaheittoa kesäkuussa. Pitämällä kiinni Jyväskylän Motonet GP suunnitelmasta olisin luultavasti saanut yhdeksän heittoa ja maksimissaan 12 heittoa. Lyhyellä matikalla laskettuna 18 on tuplasti enemmän kuin yhdeksän! Eli tuplasti enemmän kisakokemusta.

Kuun lopussa ratkotaan moukarikarnevaalien kuninkuus Kaustisilla (Näkyy YLE:n kanavilla). Silloin olisi mukavaa päästää pääkilpailuun heittämään. Se vaatii kuitenkin tasonnostoa. Kisakalenteria muuttamalla annan itselleni mahdollisuuden nousta suosta. Nyt pitää vaan toteuttaa suunnitelma!

Tilanne ei ole mitenkään toivoton. Viime kauteen verrattuna harjoitusheitot ovat jopa pidempiä, mutta viime kesältä tuttu 3 – 6 metrin kisalisä loistaa vaan poissaolollaan.

Kuukauden kestänyt palautuminen ylikuormituksesta on jättänyt jälkensä. Nyt yritän korjata tilannetta. Toivottavasti parisen viikon hengailu farmissa tuottaa tulosta. Katsotaanpa mitä tästä tulee…

Kisakausi jatkuu siis tänään Helsingissä. Yritän heittää kunnolla!

Eteenpäin!

maanantai 3. kesäkuuta 2019

Kausiennakko: Aina ei kulje..


Urheilu on välillä (lue: lähes aina) monimutkaista. Vaikka sitä kuinka yrittää tehdä asioita oikein, niin sattuu virheitä, joita joutuu jälkeenpäin korjaamaan. Somerolla 25.5 piti aloittaa kausi, mutta siitähän ei tullut yhtään mitään. Olin kyllä ilmoittautuneena, mutta päätin silti jättää kisan väliin. En lähtenyt edes paikalle, koska en ollut valmis. Tässäpä lyhyt yhteenveto siitä, miksi kauden avaus viivästyi ja miksi en ole kirjoitellut blogia yli kuukauteen.
 
Kisapaita valmis. Kiitokset sponsoreille!
Huhti – toukokuun vaihteeseen asti kaikki sujui hyvin. Siinä vaiheessa aloin kuitenkin huomaamaan, että heitto ei oikein kulkenut. Muutama metri katosi heittokunnosta. Väsytti vähän liikaa, mutta silti ei oikein meinannut saada unta iltaisin. Aamuisin heräsin kuuden maissa ja sen jälkeen oli mahdotonta jatkaa unia. Samalla oli vähän flunssainen olo. Ei mitään räkäyskää vaan päässä oli sumua. Suhteellisen nopeasti tajusimme valmentajan kanssa (lue: valmentaja kertoi ja minä tottelin), että nyt kannattaisi ehkä vähän rauhoitella tilannetta.

Pahimmillaan 400 m hölkkä ja maastaveto 50 % kuormalla tuntui vähän liiankin ikävältä, koska kroppa oli niin väsähtänyt. Parisen viikkoa piti ottaa rennommin ennen, kuin huomasi selkeitä merkkejä parempaan. Kroppa alkoi toimimaan normaalimmin. Vielä piti kuitenkin jatkaa maltilla. Viimeisen viikon aikana on kuitenkin alkanut tuntumaan siltä, että alan olemaan täysin palautunut!

Kävin lääkärissä ja otin kaiken maailman verikokeita, mutta niistä ei löytynyt mitään järkevää. Tämän hetkinen veikkauksemme on, että ajauduin vahingossa lievään ylikuormitustilaan. Onneksi otettiin homman ajoissa haltuun. Parin viikon väkisin puskeminen hälytyskelloja vastaan olisi voinut pilata koko kauden. Nyt pystyn toivottavasti saavuttamaan edes jotain tulevana kesänä.

Olen joskus maininnut, että minulla on ollut ongelmia SI-nivelen kanssa. Harjoittelun keventäminen johtaa minun kohdallani yleensä kipuun. Tietoisena tästä yritin ylläpitää jonkinlaista treenituntumaa myös kevyemmän jakson aikana välttääkseni kipua. Onnistuinko tässä? No en tietenkään…

Kyllähän se nivel siitä kipeytyi ja sen vuoksi jätin suunnitellun avauskilpailun väliin. Kipeytyneellä SI nivelellä voi toki kilpailla. Sehän oli kipeä lähes joka kilpailussa viime kaudella. Siitä viisastuneena halusin kuitenkin saada kivun kuriin ajoissa ja siihen suunnitelmaan Somero ei mahtunut. Kivuttomana urheilu on helpompaa. Puhumattakaan normaalista elämästä.

Nyt tilanne näyttää jo paremmalta. SI-nivel on jo kohtalaisen käyttökelpoinen ja odotan innolla, että pääsen kilpailemaan. Kausi alkaa keskiviikkona Lahden Motonet GP:ssä! Oma kunto on täysi arvoitus. Toivon, että olen kohtalaisessa kunnossa, koska avauskilpailun lähtölista näyttää aika vakuuttavalta. Kuusi heittoa vaatinee, että heitän oman ennätyksen. Eikä sekään välttämättä riitä. Huikea kisa tulossa. Hypätään pää edellä syvään päähään (eikä altaassa ole vettä)!
 
Mukava haaste!
Viimeistely kauteen ei tosiaan mennyt putkeen, mutta se tilanne ei enää itkemällä parane. Ylimääräinen kevyt jakso vaikuttanee negatiivisesti tulostasoon, mutta on täysin mahdotonta sanoa, että kuinka paljon.

Pahasti levällään ollut pakka on kuitenkin nyt kerätty kassaan. Pakko vaan työskennellä niillä eväillä, mitä olen hankkinut talven aikana. Katsotaan mitä tästä tulee.

Eteenpäin!