Kroonisesti vammainen!

Keskiviikkona 23. tammikuuta julkaisin seuraavan twiitin:

Vuosi sitten olin Teneriffalla. Se 2 viikon leiri meni hyvin. Yksi harvoist viikoist, mitkä meni suunnitelmien mukaan.

Pikkasen eri meininki nyt! En ole lähes yhtään joutunut joustaa kauden suunnitelmasta. Tänäänki salilla SB sarjoja.

Vielä ehtii toki sössii.. #yleisurheilu

— Fredrik Fröberg (@F_Froberg) 23. tammikuuta 2019

Vielä ehtii sössii… Huvittavaa… En sitä silloin tiennyt, mutta päivää ennen twiittiä olin jo sössinyt! Se tulikin sitten selväksi muutama päivä myöhemmin aika kivuliaalla tavalla.

Tämän tekstin ideana on avata, miten urheileminen kroonisen vamman (tjsp?) kanssa onnistuu. Me urheilijat harvoin kerromme, mitä meille oikeasti kuuluu. Etenkin vammojen peittely tai vähättely on yleistä. Joko valehtelemme, tai sitten peitämme puolet totuudesta. Meidän tehtävämme on suorittaa, eikä valittaa! Uskon kuitenkin, että todella monella urheilijalla on joku vaiva, joka haittaa urheilemista jollain tasolla. Siksi ajattelin vähän avata omaa tilannetta, jotta tavallinen tallaaja saisi jonkun kuvan kansallisen tason puuhastelijan arjesta!

Minua on siis monta vuotta haitannut lantiorenkaan liikkuvuusongelma! Tämän seurauksena SI-nivel kipeytyy välillä todella pahasti. Oireeni ovat todella yleisiä etenkin raskaana olevien naisten keskuudessa, joten ne varmaan osaavat samaistua minun tilanteeseeni. Itse en kuitenkaan usko olevani raskaana (vaikka tasa-arvoteko olisikin), joten joudun tyytymään pelkkään kipuun.

SI-nivel punaisella (askelterveyteen.com)

SI-nivelkipu on sillä tavalla harmittava, että se on aika pirun kivuliasta. Sitä on vaikea selittää, jos ei ole itse kokenut sitä, mutta se on vähän kuin, että tökkäisi puukon syvälle pakaraan ja vihannesveitsen takareiteen (säteilykipu). Eri ihmiset toki nauttivat eri asioista, mutta voin rehellisesti myöntää, että itse en nauti SI-nivelkivusta.

Oman tilanteeni takia pitää suunnitella sekä treenejä, että muuta elämää todella tarkasti. Kroppani on nimittäin vähän liiankin herkkä. Pienikin virhearvio tai ylirasitus voi johtaa ikäviin kiputiloihin. Matkustus, urheiluhöntsä kavereiden kanssa, ”oikeiden töiden” tekeminen, liikunnanopettajan opinnot yms. ovat kaikki riskejä, joiden seurauksena selkä voi kipeytyä.

Vastapainona kroppa välillä kestää todella kovaa treeniä ja se tästä tekeekin mielenkiintoisen. Tammikuu meni todella hyvin ja sekä heitto, että puntti meni eteenpäin. Pikkuhiljaa halusin kuitenkin lisätä vähän iskutusta hyppyjen muodossa, jotta saisin vähän terävyyttä jalkoihin. Tässä tullaankin siihen alussa mainittuun sössimiseen…

Tiesin, että kauden ensimmäinen pompputreeni pitää olla todella kevyt. Se sisälsi kevyitä ja lyhyitä pomppuja pehmeällä alustalla. Sen lisäksi vedin kolme kiihdytyshölkkää (ei pysty edes kutsumaan juoksuksi) ja kävelin vähän aitoja yms. Treeni kesti alle tunnin. Muutama päivä myöhemmin SI-nivel oli niin kipeä, että en meinannut päästä sängystä ylös.

Tällä kertaa kevyt, mutta uusi rasite oli liian kova ja se veti lantion aika mukavasti jumiin. Liike on kuitenkin lääke, joten yritin kipujen ollessa pahimmillaan lähteä kävellen opiskelijaravintolaan syömään kavereiden kanssa. Siitä tulikin ajallisesti pitkä lenkki, koska matka yhteen suuntaan kesti 25 minuuttia. Matkaa oli 750m. Lujempaa en vaan päässyt, koska puukko ja vihannesveitsi roikku perseessä. Tasan viikko tästä, niin tein elämäni kovimman MaVe treenin kivuttomasti!

Tässäpä tulee tämän tarinan opetus! Urheilu on hullujen hommaa. Mutta sen lisäksi tämä tarina opettaa sen, että urheilijan on pakko oppia tuntemaan omaa kehoaan. Olen jutellut kymmenien asiantuntijoiden kanssa, lukenut paljon (mutta ei liikaa), tutkinut ja pohdiskellut. Joka takapakista olen ottanut oppia ja vuosien varrella olen saanut aika hyvän ymmärryksen siitä, miten kroppani toimii. Ymmärrys ei ole vieläkään tasolla, missä haluaisin sen olevan, mutta se on kuitenkin jo tällä kaudella kantanut hedelmää!

SI-nivel kipeytyy nykyään yhä harvemmin ja jaksot ovat lyhyempiä. Tämä oli vasta neljäs kerta, kun nivel kipeytyi tämän harjoituskauden aikana ja vasta ensimmäinen kerta, joka pakotti muutaman päivän treenitaukoon!

Vuosien varrella olen kehittänyt jumppaohjelman, joka poistaa kivut, silloin kun ne iskevät. Minulla on nykyään tukivyö, joka mahdollistaa heittämisen myös silloin, kun kivut yltyvät todella pahoiksi. Tiedän mitä kipulääkkeitä kannattaa syödä. Treenejä suunnitellaan niin, että jatkossa kipujaksoja olisi entistä harvemmin ja ehkä joskus pääsisin niistä kokonaan eroon!

Tällä matkalla tärkeimmät tyypit ovat luonnollisesti perhe ja valmentaja. Erityismaininta kuitenkin kuuluu fysioterapeuteille, joita ilman tästä urheilemisesta ei tulisi mitään. Jyväskylän päässä häärää Marko Rossi ja käydessäni porukoiden luona apua antaa Maria Söderholm. Näiden kahden sankarin antama apu on kullan arvoista ja välillä oikein mykistyy siitä, millä tavalla ne ovat valmiita auttamaan tällaista toivotonta ja vammaista moukaristia! Kiitän!

Seuraavaa sössimistä odotellessa…

Eteenpäin!