PikkuFredun seikkailut - Ensimmäinen kilpailu!

HUOMIO! Tekstin lopussa löydät alennuskoodin, jolla voit saada maastohiihtosuksia halvemmalla! Hyppää siis suoraan loppuun, jos minun tekstini ei kiinnosta. Saat toki lukea koko tarinan, jos haluat.

Jokaisella tarinalla on alku ja loppu. Itse en ole vielä suunnitellut oman uran lopettamista, mutta tämä onkin tarina siitä, mistä kaikki alkoi! Kyseinen tapahtuma on jostain kumman syystä jäänyt unholaan, eikä kukaan oikein edes puhu siitä enää. Tähän tulee nyt muutos! Tässä tekstissä nimittäin kerron, mistä kaikki alkoi! Tämä on tarina minun ensimmäisestä kilpailustani!

Joudutaan menemään ajassa taaksepäin vajaat parikymmentä vuotta. Vuosi on 2001 ja lajina maastohiihto. Kisajärjestäjänä toimii Friggesby Lekis, joka oli minun päiväkotini. Tähän aikaan olin viisi vuotias, joten pahoittelen, jos en muista ihan kaikkea. Silti on jännää, miten tarkasti muistan tämän tapahtuman. Kai se oli suuri hetki PikkuFredulle, kun ”oikeasti” pääsi kilpailemaan. Olen kuitenkin jostain syystä aina ollut kilpailuhenkinen.

Helsingin eteläpuolella hiihdettiin kilpaa!

 

Zoomailua!

Kilpailu käytiin, päiväkodin lähistöllä olevalla pellolla. Latu oli pitkä ja haastava. Veikkaisin, että kokonaismatkaa tuli 100-200 metriä ja 90 asteen mutkia oli jopa kolme. Korkeuseroa ei tainut olla ollenkaan, mitä sinänsä hyvää, koska sen ajan viisivuotiaat olivat jo aikamoista pullamössökansaa. Olisi varmaan tullut hirveästi keskeytyksiä, jos olisi ollut metrin tai kaksi korkeuseroa. Tarkkana piti kuitenkin olla, että sukset ei menisi ristiin, koska latu ei ollut latukonetta nähnytkään.

Vasemmalla näkyy päiväkoti. Keltaisella piirsin radan niin kuin minä sen muistan. Kaikin puolin haastava rata!

Oma suoritus oli kohtalaisen hyvä. Lähdin päättäväisesti matkaan ja yritin tehdä omaa hiihtoa! Tai noh... Oikeistaan muistan kisasta todella vähän. Luulen, että en kaatunut kertaakaan, mutta siitäkään en ole varma. Voihan se olla, että aivot poistaisivat niin traumaattisen muiston, jotta tarina olisi parempi. Oli miten oli, niin maaliin tulin ja hengissä selvisin. Ja viisivuotiaalle oli luonnollisesti todella tärkeää, että nousun jopa palkintopallille! Voittoa ei kuitenkaan irronnut, vaan palkinnoksi jäi ensimmäisen häviäjän mitali, eli hopeaa.

Hoppee on häppee... Mutta aikoinaan olin todella ylpeä kuvassa olevasta paperinpalasesta!

Tämä oli vielä hienoa aikaa, kun lapset saivat kilpailla. En tiedä, miten nykyään toimitaan päiväkodeissa, mutta ainakin minun pedagogisissa opinnoissa olen saanut sellaisen kuvan, että kilpaileminen olisi huono juttu. En itse ymmärrä miksi.

Palkintojenjakoseremonia juhlistettiin päiväkodin kokoontumispaikassa. En nyt tähän hätään muista, jos sillä paikalla oli joku nimi, mutta siinä aina välillä istuttiin piirissä, kun oli lukuhetki, tai muuten vaan käytiin läpi päivä. Eniveis! Suuren päivän kunniaksi penkeistä tehtiin palkintopalli ja lastentarhanopettaja oli tehnyt pahviset mitalit! Oli suuri hetki, kun itse sai nousta kakkospallille koko päiväkodin edessä!

En tähän hätään ole ihan varma siitä kuka voitti ja kuka oli kolmas. Sellainen muistikuva olisi, että jompikumpi sijoista jaettiin. Voisin jopa väittää, että kahdelle hiihtäjälle jaettiin kultamitalit, mitä olisi selkeä protestin paikka, koska silloinhan minun olisi pitänyt olla pronssilla. Viisivuotiaana en toki oikein osannut koko maastohiihdon sääntökirjaa ja luulenpa, että nyt olisi vähän myöhäistä tehdä protesti!

Sitäkään en muista, jos kaikille jaettiin joku palkinto, tai jos vaan palkintopallille nousseet sai mitalin. Uskaltaisin väittää, että ainoastaan kolme parasta palkittiin, mutta voi olla, että muistan väärin. Silloin oma palkinto oli nimittäin niin tärkeä, että en välittänyt siitä, mitä tapahtui minua huonommille urheilijanaluille. Silloin ei mitkään Nuori Suomi henkiset säälipalkinnot kiinnostaneet, eivätkä muuten kiinnosta vieläkään!

Kokonaisuudessaan muistan elämäni ensimmäistä kilpailuani mukavana kokemuksena. Siitä se ura kehittyi paikallisen hiihtoseuran mestaruuskisoihin ja yleisurheilun Hippokisoihin. Nämä ovat kuitenkin itsenäisiä tarinoita, joihin ehkä joskus palaan. Tarina siitä, miten PikkuFredun urheilu-ura alkoi, on kuitenkin nyt kerrottu. Kiitos ja anteeksi!

---

Omasta nykytilanteesta voin kertoa sen verran, että tilanne on vieläkin hyvä. Eihän urheilu ikinä kivutonta ole, mutta aika hyvin olen pystynyt toteuttaa omia suunnitelmia! Tämän vuoden kaksi ensimmäistä viikonloppua vietän leireillä. Tänään lähden Kuortaneelle ja ensi viikolla Pajulahteen. Vielä uskallan unelmoida hyvästä kesästä. Yritän olla sössimättä!

P.S. MAASTOHIIHTOSUKSI - KAMPANJA!

Nyt olisikin kuivan mainospuheen aika! Tällä viikolla tarjoan yhteistyössä Funraise.fi kanssa maastohiihtosuksia alennettuun hintaan. Kyseessä on "Karhu Skin Pro 20 karvapohjasukset"!

Jos haluat voidella suksia tuntikaupalla ennen lenkille lähtöä, niin tämä suksi EI SOVI sinulle, koska näitä ei nimittäin tarvitse pitovoidella! Jos sen sijaan haluat lähteä suoraan lenkille, niin tämä on ihan ok suksi aktiiviliikkujalle!

Suksi on jo entuudestaan tarjouksessa, mutta koodilla FRÖBERG saat vielä 10% alennuksen jo alennetusta hinnasta. Vilkaisehan kapuloita linkin kautta, jos kiinnostaa!

Hinta (Sukset + siteet)
Suositushinta: 408,90€
Entinen tarjoushinta: 329€

KAMPANJA: 296,10€ !

Sukset: https://funraise.fi/fi/tuote/K20677/karhu-skin-pro-20-karvapohjasukset-tarjous

KOODI: FRÖBERG (10% alennus)

Kampanja päättyy: 6.1.2018 klo. 23:59