Moukarikilpailu kulissien takana!

Viime lauantaina YLE-näytti moukarikarnevaaleja. Lähetys oli hyvin toteutettu ja näitte mitä moukarikilpailussa tapahtuu. Mutta mitä tapahtuu kameran takana? Tässä tekstissä ajattelin kertoa, miltä minun kilpailupäiväni Kaustisilla näytti. En tiedä, jos tällaiselle tekstille edes on kysyntää, mutta voithan sinä lukea sen loppuun, kun kerran näin pitkälle pääsit!

 

Kuva: YLE (Kuvakaappaus)

Ensin pitää muistuttaa, että moukarikarnevaalien pääkilpailu ei ole normaali kilpailu. Se on pyhitetty pelkästään moukarille ja se käydään raviradan vieressä. Esimerkiksi Kalevan Kisoissa toiminta on vähän erilaista! Moukarikarnevaalit ovat kuitenkin henkilökohtaisesti yksi kauden kohokohdista!

Minulla on tapana saapua kilpailupaikalle viimeistään kaksi tuntia ennen kisaa. Kilpailu alkoi kello kolmen jälkeen, joten päivän suurin teema oli ajan tappaminen ja voimien säästely. Päivään mahtui aamukävely. Aamupala ja lounas. Puolen tunnin päikkärit ja yleistä chillailua.

Kilpailupäivä on juhlapäivä ja siksi pitää olla siistissä kunnossa kilpailupaikalla. Ennen kisapaikalle lähtöä kävin suihkussa, ajoin parran (tai noh… Eihän mulla partaa ole, mutta jotain karvoja kasvoissa oli...) ja pistin vahat tukkaan (Tavoitteena oli saada hiukset pysymään paikoillaan, kuitenkin niin, että en näyttäisi Jari Litmaselta… Jokainen voikin sitten itse päätellä, miten onnistuin…).

Sen jälkeen vedin kisabokserit juhlapuvun alle ja puhtaat sukat jalkaan. Juhlapuku tässä kontekstissa tarkoittaa siis seuran edustuspaitaa jonka päälle vedin seuran verryttelypuvun. Jalkaan vedin asiaan kuuluvasti tummat verkkarit. Pitäähän sitä tyyliä olla!

 Olin valmis lähtemään kisapaikalle!

Kisapaikalle tultaessa naisten kilpailu oli juuri alkamassa. Sen seuraamisessa ei kuitenkaan olisi ollut mitään järkeä, joten suuntasin askeleeni suoraan ravikatsomosta löytyviin sohviin. Siinä olikin muita heittäjiä jo odottamassa ja edessä oli tunnin pituinen paskanjauhantatuokio hyvällä porukalla.

Siinä samalla piipahdin kisakansliassa hakemassa numerolapun ja samalla ilmoitin olevani paikalla. Tätä kutsutaan yleisurheilussa kilpailuun varmistamiseksi. Omaa välinettä piti myös saada läpi välinepunnituksesta!

Vaijerin pituus oli millin tarkkuudella oikean pituinen, mutta tällä kertaa paikalle raahattu hedelmävaaka väitti, että pallo oli gramman verran alipainoinen. Lisäsin vähän teippiä varteen, jotta saisin oman välineen kisaan. Meni läpi! Nyt moukarini oli niin täydellisessä iskussa, kuin vaan olla ja voi. Heitän markkinoiden parhaimmalla moukarilla, joka nyt oli viritetty äärirajoille! Rakas moukarini oli valmis lentämään pitkälle!

Pakollisten juttujen jälkeen oli vielä hetki aikaa palata paskanjauhannan pariin. Sivusilmällä seurailtiin naisten kilpailun LIVE-tuloksia, jospa sieltä olisi tullut se Suomen ennätys. Eipäs vielä ollut sen aika.

Siinä samalla vedin yhden rahkan ja energiajuoman. Näiden hyödyt kisasuoritukseen ovat harvinaisen epätodennäköisiä, mutta toisaalta kofeiini on säännöissä sallittu piriste, niin miksi ei hakisi mahdollista hyötyä. Ravikatsomossa tein myös viimeiset rullailut ja muut liikkuvuusliikkeet. Sen jälkeen olikin aika siirtyä kisapaikalle.

Kisapaikalla asetuimme heittäjille tarkoitettuun leikkimökkiin. Tunnelma oli lämmin ja tiivis ja juttu lensi tuttuun tapaan. Suurin osa jutuista ovat ihan julkaisukelpoista materiaalia, mutta oli ehkä ihan hyvä, että YLE ei asentanut mikrofonia mökkiin. Moukarinheittäjien leikkimökki on vähän kuin jääkiekkoilijoiden pyhä pukukoppi. Sinne ei mikrofoneja tuoda!

 

Kuva: YLE (Kuvakaappaus)

Kisaan oli nyt sen verran vähän aikaa, että oli aika tehdä normaali lämmittely ja suorittaa kenkätesti. Jos joku ihmetteli, miksi heitän erivärisillä kengillä, niin siihen on ihan looginen syy. Punaisessa kengässä oli nopeampi kantapää ja vihreässä oli nopeampi päkiä. Teen aina kenkävalinnan rinkikohtaisesti. Tällä tavalla minimoin kitkaa ja voin heittää mahdollisimman pitkälle!

Moukaristin kenkämuotia! Kuva: YLE (Kuvakaappaus)

Tämän jälkeen oli lämmittelyheittojen aika. Niitä saa yleensä kaksi ja moukarikarnevaaleilla ei tehty poikkeusta. Heitot menivät minulta hyvin ja siirryin luottavaisin mielin valmistautumaan kisaan.

YLE:n kuvaohjaaja antoi vielä viimeiset ohjeet, miten, missä ja milloin heittäjät sai liikkua kilpailun aikana. Tämä tulikin tarpeen, koska kun yksinäisyyteen tottuneet moukaristit tuodaan koko kansan eteen, onkin katastrofin ainekset vahvasti ilmassa. Onneksi oli tarpeeksi yksinkertaiset ohjeet, että jopa me onnistuimme niiden toteuttamisessa.

Ettäs sellaista. Kaikki mitä tämän jälkeen tapahtui, mahtuikin lähetykseen (Joka löytyy tämä LINKIN takana). Pakko sanoa, että YLE hoiti hommansa loistavasti. Niiden läsnäolo ei haitannut urheilullisesti ja itse lähetys oli todella tyylikkäästi toteutettu! Olen joskus antanut risuja yleisradiolle (kun lajimme on sensuroitu pois), mutta nyt lähetänkin sata virtuaalista ruusua Pasilaan! Loistavaa työtä. Kiitos!

 

Lopputulokset! Kuva: YLE (Kuvakaappaus)

Niin. Lopuksi vielä jotain, mitä ei mahtunut lähetykseen… Kaikki näki, että Liipolan viimeinen heitto meni päin mäntyä. Kirjaimellisesti… Se mitä ette nähneet oli, että kahva meni solmulle ja heittokelvottomaksi heiton seurauksena… Taisi osua puuhun. Moukarikahva on siitä metka esine, että se kestää yli 300kg tasaisen paineen heiton aikana, mutta jos se edes hipaisee puuhun tai tolppaan, niin kahva on entinen. Tämä kyseinen kahva kesti kolme kilpailua. Harmittavasti kyse oli minun moukarista. Mutta ei voi mitään. Tämä kuuluu lajiin. Mennään eteenpäin, moukarikahvakaupan kautta!

---

Omasta kilpailusta vielä sen verran, että se oli henkilökohtaisesti todella kova suoritus heittää kauden paras tulos! Someron Juhannuskisojen jälkeen oli pakka niin sekaisin, että ei ollut järkeäkään… Takanapäin oli liian monta heikompaa treeniä putkeen. Yleisvire ja tekniikka oli pahasti kadoksissa.

Kävin Someron jälkeen heittämässä kaksi treeniä. Ensimmäisessä teemana oli rentoja heittoja, jotta löytyisi edes jonkinlaista ideaa heittoon. En vielä löytänyt… Toinen treeni tapahtui Jyväskylässä oman valmentajan valvovan silmän alla. Alkutreenistä ei kulkenut ollenkaan. Heitin 55m ja tuntumasta ei ollut tietoakaan. Siinä pikku hiljaa sitten pohdittiin valmentajan kanssa mitä pitäisi tehdä ja homma alkoi vähän parantumaan. Treenin lopussa sainkin vihdoin aha-elämyksen ja homma alkoi rullaamaan.

Treenin viimeinen heitto lensi 59m. Tämä oli minulle riittävän hyvä merkki. Sanoin valmentajalle, että nyt olen 64m kunnossa. Tämä oli toki toiveajattelua, mutta olihan se ihan siistiä, että onnistuin oikeasti heittämään sen kuusnelosen kisassa! Välillä on hauskaa, kun ainakin hetken luulee tuntevansa oman kehonsa!

Vielä on toki tekemistä heittotuntuman kanssa. Pätevä huulilta lukija voi mennä katsomoon minkälaisen kommentin annan minun SB heitolleni heti loppuvedon jälkeen. Voin antaa sellaisen vihjeen, että sanan ensimmäinen kirjain on V... Näin käy, koska en vielä saa tehoja ja tasapainoa mahtumaan samaan heittoon. Kisan paras heitto oli tasapainoinen, mutta tehoton!

Tästä eteenpäin onkin monimutkaisen yksinkertainen suunnitelma. Yksinkertainen siinä mielessä, että heitän yhden kilpailun tulevana sunnuntaina ja sen jälkeen viritän vielä kropan huippukuntoon Kalevan kisoihin. Se monimutkainen puoli onkin se kropan virittäminen.

Kalevan Kisojen karsinta heitetään perjantaina 20.7 ja loppukilpailu lauantaina 21.7.

Lippuja saa TÄÄLTÄ, jos kyseinen tapahtuma jostain syystä sattuisi vähän kiinnostamaan!

Eteenpäin!