Moukarikone ja ihminen!

Kilpailu on ohi. Takki on tyhjä. Kaikkeni annoin, mutta silti ei tullut jättipottia. Pieni pettymys päällä, kun en saanut huipputulosta aikaiseksi kauden tärkeimmällä hetkellä. Kävelen call-roomin läpi. Kiitän ystävällisestä toiminnasta ja hyvistä kisoista. Kävelen tyhjentyneeseen aluekatsomoon, missä isä ja äiti odottavat. Ne halaavat ja sanovat, että oli hyvä kilpailu. En ole samaa mieltä. Hyppään pyörän selkään ja alan rullaamaan kohti Kortepohjaa. Alkaa satamaan. Yhtäkkiä sen tajuan. Ihan niin kuin olisin herännyt unesta. Karsintahan olisi voinut mennä pieleen!

Kalevan Kisoista napattu pistesija on urani ehdottomasti kovin saavutus. Silti fiilikseni ovat vähän kaksijakoiset. Karsinta ja finaali oli itseltäni niin erilaisia suorituksia. Tuloksellisesti ne eroavat vaan 67cm verran, mutta oma tekeminen oli valovuosien päässä toisistaan. Tässä tuleekin lyhyt yhteenveto omasta toiminnastani Kalevan Kisoissa.

Aloitetaan karsinnalla. On vaikeaa edes sanoin kuvailla, miten täydellinen suoritus se oli. Olen heittänyt moukaria kohta 13 vuotta. Olen luonteeltani suhteellisen itsekriittinen. Sanoisin suoraan, että tämä oli ensimmäinen suoritus mihin olen oikeasti tyytyväinen. Kaikki kisat mukaan luettuna. Ja niitä kisoja riittää!

Tähän mennessä en ole heittänyt yhtään kisaa mihin olisin oikeasti tyytyväinen. Lähelle pääsee Janakkalan nuorten Eliittikisat 2011 jossa paransin ennätystäni viidellä metrillä. Mutta silloinkin jäin hopealle, eli parannettavaa jäi. Nyt heitin 63,67m ensimmäisellä heitollani. Se on minulle pirun kova tulos. En tajunnut sitä heti karsinnan jälkeen, koska olin niin itsevarma. Mutta nyt tajuan, miten kova veto se minulta oli! Ei ollut itsestäänselvyys, vaikka niin luulin!

Eikä se vaan ole tulos, joka tyydyttää karsinnassa, vaan kaikki tekeminen. Pari päivää ennen kisaa sain tietää, että karsintaraja olisi 63,50m. Ensimmäinen ajatus oli, että sehän menee ensimmäisellä heitolla. Olin ihan hiton varma koko kisapäivänä. En epäillyt hetkeäkään. Olin kuin kone! Minut oli ohjelmoitu heittämään karsintaraja. Lämmittely onnistui hyvin kentän ulkopuolella. Lämmittelyheitot kentällä onnistuivat hyvin (toinen taisi jopa olla yli karsintarajan). Ensimmäinen kisaheitto onnistui myös! En heittänyt täysillä, mutta silti lensi 63,67m. Siinä se oli. Heittokengät kassiin ja 70m miesten seurassa pois kentältä ensimmäisen kierroksen jälkeen. Ei kun finaalia kohti.

Finaalissa en ollut enää kone. Olin ihminen. Latautuminen paisui hiukan yli. Kentälle astuessa tullaan lyhyestä tunnelista pienestä montusta Harjun stadionille. Siinä oli yli 5000 hengen yleisö odottamassa. Ensimmäistä kertaa elämässäni heitin näin huikean yleisön edessä. Keskittyminen herpaantui hetkeksi, ja ihastelin vaan, miten siistiltä Harju näytti. Oli kyllä hieno tunne. Huikea kilpailu oli edessä.

Siinäpä se suurin ongelma oli. En ollut hermostunut. Minulla oli pelkästään voitettavaa. Mutta tilanne oli silti niin siisti, että lähdin yrittämään liikaa. Halusin näyttää kaikille mitä osaan ja sen seurauksena lähdin yrittämään asioita, mitä en osaa… Moukari on siitä kimurantti laji, että mitä enemmän sinä yrität väkisin runtata, sitä huonommin se lentää. Valmentajani yritti kyllä rauhoittaa tekemistäni läpi kisan, mutta eihän se viesti mennyt perille minun apina aivoihin asti… Lopputuloksena oli ihan ok 63m ja kahdeksas sija. Hyvällä heitolla olisin voinut olla seitsemäs. Ja huippuheitolla viides. Top neloseen ei olisi riittänyt kyvyt, vaikka olisin seissyt päälläni.

En voi olla pettynytkään. Olen toki pettynyt itse kauteen, mutta nämä Kalevan Kisat olivat minulta lähes maksimaalinen suoritus. Etenkin, kun miettii mistä lähtökohdista lähdettiin tähän kauteen. Tyrin tämä kauden jo talvella. Lukuisat sairastelut ja pikkuvaivat johtivat henkiseen romahdukseen huhtikuussa. Silloin annoin periksi. Kausi oli paketissa. Valmentaja kuitenkin loi uskoa ja sanoi, että tähdätään nyt kuitenkin Kalevan Kisoihin, oli tulos mikä tahansa. Haetaan paras mahdollinen tulos! Ja siinä onnistuin. Heitin sekä karsinnan, että finaalin yli oman perustasoni. Harmi vaan, että se taso ei nyt ollut tätä parempi!

Vappuna tosiaan heitin ensimmäistä kertaa ulkona Suomessa. Silloin olin 50m kunnossa. Siinä mielessä nousu 64m mieheksi oli ihan hyvä suoritus muutamassa kuukaudessa. Kausi ei antanut sitä mitä halusin, mutta onnistuin maksimoimaan kesän aika täydellisesti.

#kalevankisat2018 omalta osaltani ohi. Mitä tähän nyt sit sanois... Pirun hauskaa oli heittää, mutta olisin halunnut olla parempi! . Todella surkean harjoituskauden jälkeen en enää uskonut pystyväni rakentamaan edes tällaista suorituskykyä. Siinä mielessä tämä kaikki oli pelkkää bonusta! . Lähes täydellinen karsinta ja ihan ok finaali omalla tasollani. Se riitti 8. sijaan tuloksella 63,00m. Ensimmäinen pistesija minulle. Ihan ok veto. Ensi talvena voisi pysyä terveenä! . . #kalevankisat #yleisurheilu #moukarinheitto #sfifriidrott #sjundeåif #hammerthrow #trackandfield #thethrowerfam #throwersunite

A post shared by Fredrik Fröberg (@f_froberg) on Jul 21, 2018 at 1:40pm PDT

Sitten on myös hyvä muistaa isompaa kuvaa. Syksyllä 2015 lähdin tosiaan nollasta. Silloin moukarinheittoni oli oikeasti loppumassa. Liekki oli sammumassa. Saavutuksia ei ollut. En ollut vielä osallistunut Kalevan Kisoihin. Jalat oli niin kipeät, että piti liikkua keppien kanssa, koska sattui niin paljon. Siinä mielessä nämä Kalevan Kisat merkkasi minulle todella paljon! Silloin olin moukarinheittäjänä nobody ja pelkkä oleminen sattui ihan hitosti. Nyt sain kuitenkin heittää 5000 ihmisen edessä, eikä sattunut mihinkään. Olkoonkin, että suurin osa seurasi Kristiina Mäkelän ennätystehtailua, mutta voin ainakin kuvitella, että edes joku seurasi minunkin kisaa! En ole pätevä urheilupsykologi, mutta veikkaan, että moukarointi Kalevan Kisoissa on henkisesti terveellisempää verrattuna itsesäälin potemiseen kotona.

Urheilu on ihmeellistä. Viime kausi oli periaatteessa hyvä, mutta Kalevan Kisoissa karsiutuminen pilasi kaiken. Tämä kausi on ollut surkea, mutta Kalevan kisojen kahdeksas sija on urani kovin suoritus. Kaudesta on vielä muutama kilpailu jäljellä. Olisi ihan kivaa, jos pystyisin parantamaan ennätystäni. Aloitin moukarinheiton 2005. Tähän mennessä olen parantanut ennätystäni joka vuosi. Tuleeko tästä ensimmäinen kausi ilman omaa ennätystä? Toivottavasti ei!

Kiitos onnitteluista ja kannustuksista! On kiva huomata, että jotkut oikeasti seuraa touhuani. Se lämmittää!

Eteenpäin!

Pojanpojanpojasta selkä paranee!

Kauden tärkein viikko on alkanut. Kalevan Kisat käydään tulevana viikonloppuna Jyväskylän Harjulla! Tämä on suuri hetki monella tapaa. Ensinnäkin Kalevan Kisat ovat kansallisen tason urheilijalle ehdottomasti vuoden hauskin kilpailu. Toisekseen kisat käydään minun opiskelukaupungissani, eli periaatteessa kyse on kotikisoista! Kaiken kukkuraksi oma seura täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Tämähän ei käytännössä merkitse niin paljon, mutta itsellä on kuitenkin suhteellisen kova sidos seuraani. Olen nimittäin neljännen sukupolven urheilija Sjundeå IF:issä!

Minun isoisoisäni, Ragnar Fröberg, oli todella kova urheilumies. Hän oli aktiivinen 1930 ja 1940 luvulla. Hän oli seurani puheenjohtaja, mutta myös kansallisen tason urheilija. Tilastopajassa löytyy ainoastaan yksi tulos vuodelta 1938, jolloin hän keskeytti Kalevan Kisojen maratonin. Mukana oli 12 urheilijaa, joista ainoastaan neljä pääsi maaliin asti. Voittaja oli Riihimäen Kiskon Mauno Tarkiainen ajalla 2.46.36,8. Tilasto nörttejä varmaan kiinnostaa, että kyseisten kisojen moukarikilpailua voitettiin tuloksella 52,18!

Ragnar oli todella kovan luokan kestävyysurheilija. Maratonin lisäksi hän oli myös pätevä muissa lajeissa. Hänellä on suunnistuksen puolella SM hopeaa vuodelta 1938 ja SM kultaa vuodelta 1945. Hän osallistui myös Lahden MM-hiihtoihin vuonna 1938, mutta joutui keskeyttämään 50km hiihdon selkäkipujen vuoksi. Ragnarilta olenkin perinyt kaksi konkreettista asiaa. Selkäkivut ja nimen. Kumpikin perintö on ollut pienenä riesana.... Minun koko nimeni on Fredrik Johan Ragnar Fröberg. Nuorempana minulla puhevika ja kun pikkuFredu esitteli itseään niin R kirjain ei oikein luistanut. Fjedjik Johan Jagnaj Fjöbejg katosi kuitenkin kakkosluokalla, kun opin puhumaan! Selkävaivat ovatkin viime vuosina olleet enemmän riesana, mutta nekin ovat kuitenkin suhteellisen hallinnassa tällä hetkellä. Historia ja tarinanörttinä Ragnar Fröbergin tarina kuitenkin kiehtoo, vaikka välillä selkä onkin kipeä.

Ragnarin jälkeen sukuni ei ole tuottanut yhtä kovan luokan urheilijoita, mutta kovan luokan seuratoimijoita löytyy sitäkin enemmän. Seuran historiikeissa Fröbergin nimi hyppää esiin tasaisin väliajoin. On puheenjohtajia, mutta myös ruohonjuuritasolla toimineita seuratoimijoita. Kaikki ovat tehneet kovaa työtä pitääkseen Sjundeå IF:än elinvoimaisena. Minun isoisä oli pitkään yleisurheilujaoston puheenjohtajana. Tätä tehtävää myös isäni hoiti viime vuosina. En tiedä, jos minusta joskus tulee yleisurheilujaoston puheenjohtaja, mutta yritän nyt kuitenkin jatkaa sukuni toimintaa seurassani urheilemalla hyvin seurani väreissä!

Wannabe kotikisojen merkitys on myös suuri. En tule ikinä kilpailemaan Kirkkonummen tai Siuntion Kalevan Kisoissa, koska seurat eivät ole tarpeeksi suuria, joten tätä lähempää kotikisoja en tule ikinä pääsemään. Olen kotiutunut Jyväskylään kahdessa vuodessa hyvin. Herään omasta sängystä kisa aamuna. Tulen pyöräilemään kilpailupaikalle omalla pyörällä. Ja katsomossa saattaa jopa olla normaalia enemmän tuttuja. Ainut asia, mitä harmittaa on, että en edusta kisoja järjestävää seuraa. Se tekisi kisoista vielä paremmat. Seuranvaihto ei kuitenkaan ole ajankohtaista. Nautin köyhän miehen kotikisoistani, vaikka minulla on ulkopaikkakuntalaisen seuran värit päälläni!

Mitä voi sitten odottaa itse kilpailusta? Minulla on selkeä tavoite. Haluan finaaliin! Mahdollisuudet siihen ovat paremmat kuin koskaan. Historiani Kalevan Kisoissa ei tosin ole tähän mennessä ollut mitään riemujuhlaa. Vuosina 2014 ja 2015 jäin muutamien senttien päähän kisarajasta, enkä päässyt edes osallistumaan. Vuonna 2016 olin turistina Oulussa ihmettelemässä miten iso tapahtuma Kalevan Kisat oikeasti on. Tuloksena luonnollisesti karsiutuminen. Vuosi sitten olikin jo lähellä, kun jäin kaikkien aikojen karsinnassa sijalle 12. Nousinhan minä kiinni finaalipaikkaan viimeisen heittoni jälkeen, mutta kaverit olivatkin vielä parempia… Tänä vuonna olisi ihan kiva onnistua!

Tilanne on harvinaisen yksinkertainen. Olen Suomen tilastossa sijalla kahdeksan ja kymmen parasta pääsee finaaliin. Yksi minun edestäni jäi kuitenkin pois ja kaksi heittäjää avaa kautensa Harjulla. Yksi heistä on David Söderberg ja toinen Joachim Koivu. Kummankin kunto on täysi arvoitus, mutta oletan, että ne voivat heittää minua pidemmälle (ainakin Davidin pitäisi heittää vähintään 10m pidemmälle.).

Lähden siis karsintaa tilasto ysinä. Takanani on pirun kovia heittäjiä ja edessäni on mahdollista napata muutama sija. Tilanne on siis harvinaisen hieno. Pääsen kamppailemaan ensimmäisestä finaalipaikastani. Vitsi tästä tulee siistiä!

Perjantaina astun siis Harjun stadionille kovan itseluottamuksen saattelemana. Isoisoisä teki saman tasan 80 vuotta sitten. Hänen keskeytys ei tosin ollut juhlimisen arvoinen. Jospa meikäläinen pystyisi saamaan edes tuloksen tällä kertaa. Niinhän se sanonta meneekin. Pojanpojanpojasta selkä paranee!

Eteenpäin!

---

Niin. Jos kisat kiinnostaa, niin Lippuja voi ostaa TÄÄLTÄ!

Lippuja on näköjään mennyt hyvin, kun kolme kategoriaa on jo loppuun myytyjä. Tulkaahan paikalle katsomaan kisoja, jos kiinnostaa!

AIKATAULU löytyy linkin takaa! Miesten moukarin karsinta heitetään perjantaina 14:20 ja loppukilpailu lauantaina 19:10! Muitakin kovia lajeja tarjolla, niin tsekkaa aikataulu kunnolla!

Moukarikilpailu kulissien takana!

Viime lauantaina YLE-näytti moukarikarnevaaleja. Lähetys oli hyvin toteutettu ja näitte mitä moukarikilpailussa tapahtuu. Mutta mitä tapahtuu kameran takana? Tässä tekstissä ajattelin kertoa, miltä minun kilpailupäiväni Kaustisilla näytti. En tiedä, jos tällaiselle tekstille edes on kysyntää, mutta voithan sinä lukea sen loppuun, kun kerran näin pitkälle pääsit!

 

Kuva: YLE (Kuvakaappaus)

Ensin pitää muistuttaa, että moukarikarnevaalien pääkilpailu ei ole normaali kilpailu. Se on pyhitetty pelkästään moukarille ja se käydään raviradan vieressä. Esimerkiksi Kalevan Kisoissa toiminta on vähän erilaista! Moukarikarnevaalit ovat kuitenkin henkilökohtaisesti yksi kauden kohokohdista!

Minulla on tapana saapua kilpailupaikalle viimeistään kaksi tuntia ennen kisaa. Kilpailu alkoi kello kolmen jälkeen, joten päivän suurin teema oli ajan tappaminen ja voimien säästely. Päivään mahtui aamukävely. Aamupala ja lounas. Puolen tunnin päikkärit ja yleistä chillailua.

Kilpailupäivä on juhlapäivä ja siksi pitää olla siistissä kunnossa kilpailupaikalla. Ennen kisapaikalle lähtöä kävin suihkussa, ajoin parran (tai noh… Eihän mulla partaa ole, mutta jotain karvoja kasvoissa oli...) ja pistin vahat tukkaan (Tavoitteena oli saada hiukset pysymään paikoillaan, kuitenkin niin, että en näyttäisi Jari Litmaselta… Jokainen voikin sitten itse päätellä, miten onnistuin…).

Sen jälkeen vedin kisabokserit juhlapuvun alle ja puhtaat sukat jalkaan. Juhlapuku tässä kontekstissa tarkoittaa siis seuran edustuspaitaa jonka päälle vedin seuran verryttelypuvun. Jalkaan vedin asiaan kuuluvasti tummat verkkarit. Pitäähän sitä tyyliä olla!

 Olin valmis lähtemään kisapaikalle!

Kisapaikalle tultaessa naisten kilpailu oli juuri alkamassa. Sen seuraamisessa ei kuitenkaan olisi ollut mitään järkeä, joten suuntasin askeleeni suoraan ravikatsomosta löytyviin sohviin. Siinä olikin muita heittäjiä jo odottamassa ja edessä oli tunnin pituinen paskanjauhantatuokio hyvällä porukalla.

Siinä samalla piipahdin kisakansliassa hakemassa numerolapun ja samalla ilmoitin olevani paikalla. Tätä kutsutaan yleisurheilussa kilpailuun varmistamiseksi. Omaa välinettä piti myös saada läpi välinepunnituksesta!

Vaijerin pituus oli millin tarkkuudella oikean pituinen, mutta tällä kertaa paikalle raahattu hedelmävaaka väitti, että pallo oli gramman verran alipainoinen. Lisäsin vähän teippiä varteen, jotta saisin oman välineen kisaan. Meni läpi! Nyt moukarini oli niin täydellisessä iskussa, kuin vaan olla ja voi. Heitän markkinoiden parhaimmalla moukarilla, joka nyt oli viritetty äärirajoille! Rakas moukarini oli valmis lentämään pitkälle!

Pakollisten juttujen jälkeen oli vielä hetki aikaa palata paskanjauhannan pariin. Sivusilmällä seurailtiin naisten kilpailun LIVE-tuloksia, jospa sieltä olisi tullut se Suomen ennätys. Eipäs vielä ollut sen aika.

Siinä samalla vedin yhden rahkan ja energiajuoman. Näiden hyödyt kisasuoritukseen ovat harvinaisen epätodennäköisiä, mutta toisaalta kofeiini on säännöissä sallittu piriste, niin miksi ei hakisi mahdollista hyötyä. Ravikatsomossa tein myös viimeiset rullailut ja muut liikkuvuusliikkeet. Sen jälkeen olikin aika siirtyä kisapaikalle.

Kisapaikalla asetuimme heittäjille tarkoitettuun leikkimökkiin. Tunnelma oli lämmin ja tiivis ja juttu lensi tuttuun tapaan. Suurin osa jutuista ovat ihan julkaisukelpoista materiaalia, mutta oli ehkä ihan hyvä, että YLE ei asentanut mikrofonia mökkiin. Moukarinheittäjien leikkimökki on vähän kuin jääkiekkoilijoiden pyhä pukukoppi. Sinne ei mikrofoneja tuoda!

 

Kuva: YLE (Kuvakaappaus)

Kisaan oli nyt sen verran vähän aikaa, että oli aika tehdä normaali lämmittely ja suorittaa kenkätesti. Jos joku ihmetteli, miksi heitän erivärisillä kengillä, niin siihen on ihan looginen syy. Punaisessa kengässä oli nopeampi kantapää ja vihreässä oli nopeampi päkiä. Teen aina kenkävalinnan rinkikohtaisesti. Tällä tavalla minimoin kitkaa ja voin heittää mahdollisimman pitkälle!

Moukaristin kenkämuotia! Kuva: YLE (Kuvakaappaus)

Tämän jälkeen oli lämmittelyheittojen aika. Niitä saa yleensä kaksi ja moukarikarnevaaleilla ei tehty poikkeusta. Heitot menivät minulta hyvin ja siirryin luottavaisin mielin valmistautumaan kisaan.

YLE:n kuvaohjaaja antoi vielä viimeiset ohjeet, miten, missä ja milloin heittäjät sai liikkua kilpailun aikana. Tämä tulikin tarpeen, koska kun yksinäisyyteen tottuneet moukaristit tuodaan koko kansan eteen, onkin katastrofin ainekset vahvasti ilmassa. Onneksi oli tarpeeksi yksinkertaiset ohjeet, että jopa me onnistuimme niiden toteuttamisessa.

Ettäs sellaista. Kaikki mitä tämän jälkeen tapahtui, mahtuikin lähetykseen (Joka löytyy tämä LINKIN takana). Pakko sanoa, että YLE hoiti hommansa loistavasti. Niiden läsnäolo ei haitannut urheilullisesti ja itse lähetys oli todella tyylikkäästi toteutettu! Olen joskus antanut risuja yleisradiolle (kun lajimme on sensuroitu pois), mutta nyt lähetänkin sata virtuaalista ruusua Pasilaan! Loistavaa työtä. Kiitos!

 

Lopputulokset! Kuva: YLE (Kuvakaappaus)

Niin. Lopuksi vielä jotain, mitä ei mahtunut lähetykseen… Kaikki näki, että Liipolan viimeinen heitto meni päin mäntyä. Kirjaimellisesti… Se mitä ette nähneet oli, että kahva meni solmulle ja heittokelvottomaksi heiton seurauksena… Taisi osua puuhun. Moukarikahva on siitä metka esine, että se kestää yli 300kg tasaisen paineen heiton aikana, mutta jos se edes hipaisee puuhun tai tolppaan, niin kahva on entinen. Tämä kyseinen kahva kesti kolme kilpailua. Harmittavasti kyse oli minun moukarista. Mutta ei voi mitään. Tämä kuuluu lajiin. Mennään eteenpäin, moukarikahvakaupan kautta!

---

Omasta kilpailusta vielä sen verran, että se oli henkilökohtaisesti todella kova suoritus heittää kauden paras tulos! Someron Juhannuskisojen jälkeen oli pakka niin sekaisin, että ei ollut järkeäkään… Takanapäin oli liian monta heikompaa treeniä putkeen. Yleisvire ja tekniikka oli pahasti kadoksissa.

Kävin Someron jälkeen heittämässä kaksi treeniä. Ensimmäisessä teemana oli rentoja heittoja, jotta löytyisi edes jonkinlaista ideaa heittoon. En vielä löytänyt… Toinen treeni tapahtui Jyväskylässä oman valmentajan valvovan silmän alla. Alkutreenistä ei kulkenut ollenkaan. Heitin 55m ja tuntumasta ei ollut tietoakaan. Siinä pikku hiljaa sitten pohdittiin valmentajan kanssa mitä pitäisi tehdä ja homma alkoi vähän parantumaan. Treenin lopussa sainkin vihdoin aha-elämyksen ja homma alkoi rullaamaan.

Treenin viimeinen heitto lensi 59m. Tämä oli minulle riittävän hyvä merkki. Sanoin valmentajalle, että nyt olen 64m kunnossa. Tämä oli toki toiveajattelua, mutta olihan se ihan siistiä, että onnistuin oikeasti heittämään sen kuusnelosen kisassa! Välillä on hauskaa, kun ainakin hetken luulee tuntevansa oman kehonsa!

Vielä on toki tekemistä heittotuntuman kanssa. Pätevä huulilta lukija voi mennä katsomoon minkälaisen kommentin annan minun SB heitolleni heti loppuvedon jälkeen. Voin antaa sellaisen vihjeen, että sanan ensimmäinen kirjain on V... Näin käy, koska en vielä saa tehoja ja tasapainoa mahtumaan samaan heittoon. Kisan paras heitto oli tasapainoinen, mutta tehoton!

Tästä eteenpäin onkin monimutkaisen yksinkertainen suunnitelma. Yksinkertainen siinä mielessä, että heitän yhden kilpailun tulevana sunnuntaina ja sen jälkeen viritän vielä kropan huippukuntoon Kalevan kisoihin. Se monimutkainen puoli onkin se kropan virittäminen.

Kalevan Kisojen karsinta heitetään perjantaina 20.7 ja loppukilpailu lauantaina 21.7.

Lippuja saa TÄÄLTÄ, jos kyseinen tapahtuma jostain syystä sattuisi vähän kiinnostamaan!

Eteenpäin!