Se olisi kuulkaas yhteenvedon paikka. Kausi 2017 on minun osaltani paketissa ja seuraava harjoituskausi on jo ovella! STOP THE PRESS! Ennen kun siirrytään minun omiin touhuihin haluan nostaa pinnalle jotain paljon tärkeämpää ja etenkin mielenkiintoisempaa. Somerolla käytiin nimittäin eilen moukarikilpailu. Siellä Kalevan Kisojen voittaja, Henri Liipola, onnistui vihdoinkin saamaan nappiheiton aikaan ja paransi samalla ennätystään kahdella metrillä! Tulos 75,31m on kaikkien aikojen 11. paras tulos Suomessa! Henkan kehitys on ollut huimaa! Vielä 2015 hän jäi SM-22 kisoissa alle 60m ja joutui jännäämään jos minä selkävammaisena tiputtaisin hänet kolmelta viimeiseltä kierrokselta. Nyt kaksi vuotta myöhemmin hän heittää yli Berliinin (2018) EM-Rajan! Henkka on viime vuosien komeetta! Aivan jäätävä kehitys. Alla näkyy video heitosta! Se on taideteos jonka vieressä Mona Lisankin hymy hyytyy!
Sitten
siirrytäänpä minun omaan touhuuni. Kausi oli periaatteessa onnistunut, mutta
silti se oli aika lailla v***tuksesta v***tukseen siirtymistä. Kautta voi siis
kuvata jotenkin seuraavasti: Ostokset liukuivat kassatädin ohi, mutta kuitti
jäi saamatta! Baariilta oli onnistunut, mutta kotiin lähdettiin yksin. Maata
näkyvissä, mutta sitten laiva upposi…
Olen
päättänyt jakaa kesän tapahtumat kolmeen kategoriaan: Onnistumisiin
, turha itkeä ja epäonnistumisiin… Tässä on siis kauteni
pähkinänkuoressa!
SM-mitali!
Olen koko urani
aikana jahdannut jonkinlaista henkilökohtaista SM-mitalia. Helmikuussa
sellainen sitten tarttuikin kouraan Talvi SM-kisoista. Jotenkin vaan en osaa
arvioida suoritusta. Kukaan ei panosta noihin kisoihin. Tilastopajassa sitä ei
listata viralliseksi SM-kilpailuksi. Ja muutekin on vähän hassu tapahtuma, kun
se on talven ainoa kilpailu. Palkintokaapistani löytyy nykyään kuitenkin
virallinen SM-mitali. Aina jotain! Mutta kyllähän se kaipaisi kaveriksi niitä
oikeita, kesällä voitettuja mitaleja!
Kaikki tavoitteet!
Keväällä asetin
kolme konkreettista tavoitetta. Halusin olla Kalevan Kisojen finaalissa,
halusin ottaa nuorten SM-mitalin ja halusin nostaa 10 parhaan kisatuloksen
keskiarvon yli 64,129m! En saavuttanut tavoitteitani. Ei saa olla tyytyväinen!
Kalevan Kisat oli
kyllä kauden henkisesti kovin paikka. Vuoden työ takana ja realistiset
mahdollisuudet top 10! Karsinnan kolmannella heitolla PB 64,75m ja sijalle
10!!! Aloin jo uskomaan onnistumiseen. Sitten seuraavan viiden minuutin sisään
kaverit menikin ohi oikealta ja vasemmalta… Loppusijoitus: 12... Finaalipaikka
jäi 59cm päähän…
Viimeinen sauma
ottaa kunnollinen nuorten SM-mitali tarjottiin Kauhavalla. Kisa oli vaikea,
mutta sain silti perustuloksen aikaan. Ei riittänyt… Mitali jäi 43cm päähän…
Keväällä asetettu
tulostavoite oli kova. Se vaati 3,75m tulosparannuksen. Uskoin kuitenkin
siihen! En silti onnistunut… Kauden päätyttyä keskiarvoni oli 63,855m… Jäin
siis tavoitteesta 27,4cm… Se ero on jotenkin kuvaava. Kauden pisin heitto tuli
syksyllä. Sen heiton avulla olisin luultavasti saavuttanut tavoitettani, tai
ainakin päässyt lähelle! Mutta mutta… Se heitto karkasi sektorista ohi...
Vajaan 30cm verran… Näin tällä kertaa…
Kunnonajoitus!
Kunnonajoitukseni
oli tällä kaudella lähes täydellinen. Saavutin huippukunnon Kalevan Kisoihin,
ja säilytin sen kauden loppuun asti. Olihan se myös jotenkin hienoa, että
onnistuin tekemään kauden parhaan suorituksen kauden tärkeimmällä hetkellä.
Karsinnan kolmas heitto ei ollut teknisesti paras, mutta yritystä oli sitäkin
enemmän! Talvi oli aikaa saada 7 sekunnin suoritusta onnistumaan ennalta
päätetyssä paikassa ja ajassa. Miljoona muuttujaa olisi voinut pilata
suoritusta joko talven aikana, tai itse kisassa. Silti onnistuin! Olen pahasti
allerginen turhanpäiväiselle itsekehulle. Mutta tämähän oli oikeasti ihan
kohtalaisen hyvä suoritus! (Sen lisäksi on positiivista, että jäin vain kahdesti alle 2016 kauden PB tulosta 61,94m. Eteenpäin ollaan menty!)
Toipuminen
pettymyksestä!
Tässä pitää parantaa. Kalevan kisojen ja SM22 kisojen
välillä oli kaksi viikkoa aikaa. Kuten tuloskäyrästä näkee, niin en ehtinyt
henkisesti kuntoon omiin SM-kisoihin. Kalevan kisojen jälkeen kesti vajaa
viikko, ennen kuin edes pystyin nukkumaan kunnolla. Ja yleinen harmitus kesti
yli kaksi viikkoa… En vaan saanut tarpeeksi hyvää menofiilistä päälle SM22-kisoihin.
Latautuminen epäonnistui ja tulos ole toinen pettymys… Oma moka. Pakko oppia
käsittelemään pettymyksiä paremmin!
Nimi
pois historiankirjoista!
Yleisurheilu on
raaka laji. Teet itse työn, mutta muiden tekeminen vaikuttaa siihen, minkä
arvostuksen työsi saa. Se mitä merkkaa on mitalit, arvokisaedustukset ja
ennätykset. Niitä asioita kirjataan ylös historian kirjoihin ja lehtien
palstoille, muut unohdetaan… Mitaleita minulla tosiaan on se yksi kipale talvi
SM-kisoista, eikä arvokkaampia ole tullut hankittua. Maajoukkue edustuksia ei
ole yhtään (vielä). Tänä kesänä menetin myös viimeiset ennätykseni… Urani
aikana olen saavuttanut NåID-piiriennätykset sarjoista P 12,13,15,17 ja 19. Sen
lisäksi minulla on luonnollisesti ollut muutama seuran (Sjundeå IF) ennätys
hallussani. Piirinennätykset menetin jo muutama kausi sitten, mutta miesten
seuran ennätys oli vielä nimissäni kauden alussa. No sekin lipesi läpi sormien,
kun Roope Auvinen heitti 8cm paremman SB:n kuin mihin minä pystyin. Suurta ajattelijaa,
N. Saarista siteeraten ”Olen nevahööd moukaristi!”… Ei tässä auta muu, kuin
yrittää vielä enemmän, niin saa ehkä joskus nimensä takaisin
historiankirjoihin!
Yleinen
tilanne!
Vaikkakin kausi
oli periaatteessa pettymyksiä täynnä pitää muistaa isoa kuvaa! Syksyllä 2015
lähdin nollasta liikkeelle. Selkä oli pirun kipeä. Sen kesän SM-kisojen aamulla
eivät jalat edes kantaneet sietämättömien kipujen vuoksi. Olin ainoastaan
kerran heittänyt miesten A-luokan tuloksen (57m), mutta sitäkin kisaa edelsi
monen tunnin jumppasessio, jotta ylipäätään olisi mahdollista heittää.
Kivutonta se ei ollut… Kauden viimeinen kisa jäi kesken, koska ei vaan
pystynyt, vaikkakin yritin taistella kipuja vastaan. Takana oli kolme
kivuliasta kesää. Ikää oli 20. Tulostaso alhainen. Fiksuinta olisi ollut antaa
periksi. Mutta enhän minä koskaan ole väittänytkään olevani fiksu!
Päätin syksyllä
2015 antaa Yleisurheilulle vielä yhden mahdollisuuden. Halusin kokeilla, jos
minusta voisi tulla oikea urheilija! Otin mallia suurten liittojen touhuista ja
perustin visio 2020 projektin päässäni. Visio oli, että jos perustaso ei ole
yli 70m 2020 niin lopetan urheilun. Mutta jos siinä kohtaa näyttäisi siltä,
että minusta voisi tulla hyvä urheilija, niin jatkaisin niin kauan kuin
mahdollista!
Talvella 2015-16
tein todella varovaista harjoittelua, kipuja välttäen. Tein pelkkää pohjaa. Punttisalilla
keppijumppaa aluksi, enkä koskenut edes moukariin. Välillä jopa vesijuoksu
rasitti selkää liikaa… Ekat kunnolliset heitot ajoittuivat vasta huhtikuulle.
Kesän touhusta tulisi arvoitus…
Onnistuin! Olin
lähes kivuton ja nostin perustasoni yli 60m viivan! Oli aika nostaa kytkintä ja
pistää ykkösvaihdetta silmään!
Kulunut kausi on
vedetty ykkösvaihteella! Olen tehnyt lajinomaista harjoittelua, mutta vieläkin
suhteellisen varovaisesti. Vielä en harjoittele yhtä paljon tai yhtä kovaa kuin
huiput! Perustaso on kuitenkin noussut 64 metriin! Seuraavalla kaudella
pistetään kakkosvaihdetta silmään! Toivottavasti homma pysyy kasassa! Tavoite
on edetä nousujohteisesti sekä tuloksellisesti, että treenimäärältään vuoteen
2020 asti. Silloin touhuni pitäisi olla huippuluokkaa. Juuri nyt näyttää
lupaavalta!
Kiitos kaikille jotka jollain tavalla on tukenut ja kannustanut minua kuluneen kauden aikana.
Eteenpäin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti