Tekniikkapohdintaa!

Pitääkö urheilijan tietää mitä hän tekee, jos hän haluaa menestyä?

Ei välttämättä…

Itse en ainakaan ymmärtänyt miten moukaria kannattaa heittää ollessani parhaimmillani. Tai en ainakaan ymmärtänyt lajia yhtä hyvin, kuin tänä päivänä. Tai näin ainakin luulen!

Valmennusjakson viimeinen punttireeni ja urheilijoiden leipoma kakku!

Olen tässä syksyn aikana sijaistanut valmentajaani ja vetänyt reenejä Vöyrin urheilulukion heittoporukalle. Samalla olen itse pohtinut omaa lajiymmärrystäni ja miten saan sen vietyä eteenpäin urheilijoille. Näiden viikkojen aikana olen kuitenkin tajunnut, että tämän hetkinen ymmärrykseni siitä miten moukaria kannattaa heittää on syntynyt joskus 2020 vuoden jälkeen. Tämä on sinänsä jännää, koska oma ennätykseni on vuodelta 2018…

Törmäsin muutama viikko sitten vanhaan facebook päivitykseeni vuodelta 2012 missä ihmettelin Ashraf Agad Elseifyn heittoa yhdessä moukariryhmässä. En vissiin silloin tajunnut miten hän pystyi heittämään U18 ME tuloksen vaikka tekniikka on ihan surkea. Nykypäivänä sanoisin, että kyseinen heitto on teknisesti oikein hyvä! Samana kesänä heitin elämäni pisimmän kisaheiton junnumoukarilla tällä osittain puutteellisella lajiymmärrykselläni.

Vuosien varrella ymmärrys lajista on pikkuhiljaa kehittynyt ja etenkin gradua tehdessä vuosina 2020-2021 pohdiskelin paljon miten moukaria oikeasti heitetään. Myös edellinen valmentajani (Tero Linja) on ollut iso tekijä tämän hetkisen lajiymmärrykseni kehityksessä nykyiseen muotoon. Nuorempana katsoin enemmän kropan liikkumista (jalkojen ajoitusta, polvikulmat jne), mutta nykyään arvioin lajia vahvemmin pallon radan ja rytmin perusteella. 

En rehellisesti tiedä, että ymmärränkö vieläkään, miten moukaria heitetään, mutta harmillisesti en pääse sitä enää itse kokeilemaankaan. Meikäläisen kroppa on niin hidas ja kankea, että en kykene toteuttamaan tekniikkaa haluamallani tavalla… Itse pystyn ainoastaan hienosäätämään jo opittua tekniikkaa, mutta elastisuuden puuttuessa toteutus jää vajavaiseksi.

Palatakseni alkuperäiseen kysymykseen, niin sanoisin, että olisi hyvä ymmärtää lajinsa perusperiaatteita, vaikka urheilija pärjännee ilmankin. Etenkin moukari on sellainen laji, että jotkut tajuavat sen vahingossa heti ja jotkut eivät opi vuosienkaan harjoittelulla. Ja olen itse elävä esimerkki siitä, että tekniikassani oli jo paljon hyvää vuonna 2012, vaikka lajiymmärryksessä oli vielä suuria puutteita.

Tässä tullaankin yhteen mielenkiintoiseen kysymykseen valmentamisesta: Kannattaako valmentajan pyrkiä selittämään omaa lajiaan valmennettavalleen mahdollisimman syvällisesti, vai riittääkö, että urheilija vahingossa tekee oikein ja korjataan ainoastaan väärät asiat. En itse tiedä vastausta tähän kysymykseen, joten asiaa pitänee selvittää. Riippunee varmaan myös siitä, että onko urheilija itse tarpeeksi kiinnostunut perehtymään lajin saloihin oikein kunnolla.

---

Omalta osaltani urheilu sujuu tällä hetkellä mallikkaasti. Ei ole ainakaan vielä ollut mitään suurempia takapakkeja tällä kaudella. Jospa sitä voisi pitää touhun tällaisena kesään asti?!

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja X:ssä

Eteenpäin!

YHTEISTYÖSSÄ:

funraise.fi

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

Pureeko piikki?

Viikonloppuna kävin Kuortaneella SFI-leirillä. On jotenkin hämmentävää miettiä, että tämä on minun 15. kausi mukana kyseisessä leirijärjestelmässä ja leirin nuorimmat urheilijat eivät välttämättä olleet edes syntyneitä, kun minä piipahdin Kuortane hallin häkissä ensimmäisen kerran. Vaikka sitä haluaisi olla nuori ja lupaava, niin on ehkä pakko myöntää olevansa leirin iäkkäämpää kaartia nykyään.

Ikäihmisten arkeen kuuluu usein myös lääkitys, joten sopivasti olen nyt piikittänyt reumalääkettä reiteen reilut pari kuukautta! Kysymys kuuluukin, että onko tästä ollut mitään hyötyä?

Vuosien varrella käydessäni reumatutkimuksissa (saamatta diagnoosia) olen aina saanut kysymyksen, että onko alaselkä jäykkä aamuisin? Tämä olisi nimittäin selkeä selkärankareuman oire. Olen aina vastannut kysymykseen hiukan empien, että kyllä se vähän on.

Nyt reilun parin kuukauden piikittämisen jälkeen pitää kuitenkin myöntää, että onhan se ollut jäykkä, mutta en ole vaan sitä tajunnut. Yli vuosikymmenen jatkuneet oireet olivat aiheuttaneet sen, että en edes tiennyt miltä tuntuu, kun alaselkä ei ole jäykkä aamuisin. On oikein mukavaa, kun voi nousta sängystä ilman sen suurempaa ajatustyötä!

Toinen positiivinen muutos — jonka ehkä olen havainnut — on se, että selkä näyttäisi kestävän hiukan enemmän autossa istumista. Piipahdin Uudellamaalla viime viikolla, joka usein on ollut kohtalokasta minun selälleni. Menomatka sujui täysin oireitta ja heittäminen seuraavana päivänä sujui mainiosti. Paluumatka olikin sitten hiukan raskas, mutta siitäkin selvisin ilman sen suurempia oireita.

Yleisesti pitänee kuitenkin vielä odottaa rauhassa, kunnes voi sanoa, miten lääke puree pitkässä juoksussa. Onhan selkä ennenkin ollut jaksoittain ihan kohtalaisen hyvässä kunnossa. Tässä vaiheessa olen kuitenkin orastavan positiivinen, että meikäläisen elämänlaatu on parantunut. Toivottavaa toki olisi, että tämä näkyisi myös urheilukentän puolella.

Reenit ovat sujuneet kohtalaisen hyvin. Pääpaino on ollut heittämisessä ja tuntuman löytämisessä. Yks pikkuflunssa on ollut, mutta muuten kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan. Kannattanee jatkaa samaan malliin!

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja X:ssä

Eteenpäin!

YHTEISTYÖSSÄ:

funraise.fi

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

Viimeinen kausi?

Mahdollisesti viimeinen kauteni moukarinheittäjänä on alkanut!

Vuonna 2005 aloitettu moukarointini on nyt siinä pisteessä, että viimeisetkin kansainväliset menestysjunat luultavasti lähtivät laiturilta jo vuosia sitten ja pärjääminen kansallisellakaan tasolla on varsin epätodennäköistä… Viimeiset kuusi vuotta ovat menneet enemmän tai vähemmän penkin alle!

Kaikesta huolimatta löytyy vielä motivaatiota jatkaa ainakin yhden kauden verran! Sinnikkyyden ja tyhmyyden ero on hiuksen hieno.

PM-kisat 2005 (Porvoo)

Olen joskus sanonut, että lopetan moukaroinnin sitten, kun ei jää enää mitään jossiteltavaa. En halua urani jälkeen ajatuksellakaan pohtia, että olisin voinut heittää vähän pidemmälle ja pärjätä vähän paremmin. Jokuhan voisi minun kohdallani toki todeta, että onhan tässä jo tullut yritettyä muutaman vuoden ilman tulosta ja siksi olisi hyvä lopettaa, vaikka heti. Sinälläänhän tämä väite on totta, mutta 1,5 kuukautta sitten aloitettu reumalääkitys muutti koko todellisuuden päälaelleen.

Jos on urheillut 11 vuotta kroonisen sairauden kanssa, niin olisi mielestäni hölmöä lopettaa, kun lääkitys on laitettu kuntoon. Haluan ainakin yhden kauden verran tsekata, mikäli tämä vaikuttaa urheiluun positiivisesti. Toinen syy jatkaa on se, että olin jo valmiiksi laittanut elämäni kuntoon tulevaksi kaudeksi urheilun ehdoilla, niin olisi jo sen takia hölmöä lopettaa. Suurin syy jatkaa on kuitenkin se, että tykkään moukarinheitosta!

Tulevan kauden tavoitteena ei kuitenkaan ole kehittyminen, vaan vanhojen saavutusten uudelleen kokeminen. Tässä on vedetty sen verran pitkään hommat päin honkia, että näitä tavoitteita löytyy useampia!

Montako päivää edellisestä…

60 metrin heitosta: 437 päivää

Motonet GP-osallistumisesta: 804 päivää

Kalevan Kisat loppukilpailusta: 1893 päivää

Ennätysheitosta: 2237 päivää

Kalevan Kisat pistesijasta: 2270 päivää

Tulevan kauden päätavoitteena on siis yllä mainittujen päivälaskureiden nollaaminen! Unelma olisi toki nollata kaikki, mutta se vaatisi jo melkoista onnistumista. Ensi kesänä olisi myös mahdollisuus osallistua 10. Kalevan Kisoihin putkeen, mikä ainakin vaatii 60 metrin ylittämistä, joten sitä kohti tässä harjoitellaankin!

Mistä sitten tiedän, jos tämä oikeasti on minun viimeinen kauteni moukarinheittäjänä? Sitä en osaa vielä sanoa, koska en ole ikinä lopettanut moukarointia. Mutta jossain vaiheessa alkanee elämän muut tavoitteet ja taloudelliset realiteetit puskea päälle estäen pääpainoisen harjoittelun. Silloin myös motivaatio loppunee ja on aika siirtyä sivuun.

Aika näyttäköön, milloin tämä tapahtuu.

Nyt keskityn tähän kauteen!

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja X:ssä

Eteenpäin!

YHTEISTYÖSSÄ:

funraise.fi

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

Yleisurheilu on surkea harrastus!

Miespuolisia moukarinheittäjiä on tällä kaudella ollut historiallisen vähän. Kärkipään osalta homma on hanskassa, koska olemme monella laajan tason mittareilla maailman kärkipäässä, mutta harrasteheittäjien määrä vähenee vuosi vuodelta huolestuttavaa vauhtia!

Tämä toki johtunee useammasta tekijästä, mutta yksi suuri ongelma lienee se, että meidän lajistamme puuttuu tasoitussarjat! Jalkapallossa esimerkiksi seiskadivarin jätkät pelaavat seiskadivarin jätkiä vastaan, mutta moukarissa jokaisen harrastajankin kovin vastustaja on Ethan Katzberg!

Liikuntapedagogiikkaa opiskellessani puhuttiin usein itsemääräämisteoriasta. Kyseinen teoria on Richard M. Ryanin ja Edward L. Decin luoma teoria ihmisen motivaatiosta. Sen ydin perustuu siihen, että ihminen tarvitsee kolme asiaa voidakseen hyvin ja ollakseen motivoitunut.

1. Autonomia: Ihminen saa itse päättää mitä tekee ja kuinka paljon ilman ulkoista pakottamista
2. Kykenevyys: Ihminen kokee olevansa hyvä siinä mitä tekee ja saa asioita aikaiseksi sekä onnistumisen kokemuksia.
3. Yhteenkuuluvuus: Ihminen on osana porukkaa, josta hän välittää ja missä hänestä välitetään. Eli vahva sosiaalinen yhteys ympärillä oleviin ihmisiin.

Yleisurheilussa ykkönen ja kolmonen toteutuu, mutta kakkonen ei. Meidän lajissamme pätevyyden kokemukset tulevat selkeimmin esille tekemällä henkilökohtaisen ennätyksen, voittamalla kisoja tai olemalla tilaston kärkipäässä. Tämähän ei ole kovin helppoa…

Oma ennätykseni on esimerkiksi heitetty kaudella 2018. Kykenevyyden tunnetta ei siis ole ollut kovin usein tarjolla. Ennätykseni jälkeen olen kilpaillut 58 kertaa ja voittanut näistä kuusi (voittoprosentti 10,3 %). Suurin osa voitoista ovat kuitenkin pikkukisoista valtavine tasoeroineen, joten itse voittamisestakaan ei tule suoraa kykenevyyden tunnetta. Oma pätevyyden tunne tuleekin siitä, että kykenen ylläpitämään tason millä pääsee Kalevan Kisoihin.

Kalevan Kisoihin otetaan kuitenkin ainoastaan maan 20 parasta heittäjää ja itse olen suunnitellut koko elämäni sen ympärille, että pääsisin niihin kisoihin. Mitä hupiharrastajalle sitten on lajissamme tarjolla? Aika vähän sanoisin…

Onhan meillä seuraliigan pistetaulukko missä keräät pisteitä seurallesi (35m = 1 piste, 44m = 2 pistettä jne.), mutta muuten ei ole oikein mitään pätevyyden tunnetta tarjolla alle 55 metrin heittäjille.

Palloilulajeissa on paljon parempi rakenne. Miesten jalkapallossa esimerkiksi on tällä kaudella seitsemän divisioonaa tarjolla ja läntisessä seiskassa käytiin tiukka mestaruustaistelu Harrastefutis-Nokia ja AC Darran välillä! HFN veti lopulta voiton ja saivat olla sarjansa kauden paras joukkue. Kauteen mahtui 10 voittoa ja peräti 53 raivoisasti juhlittua maalia. Eli HFN pelaajat ovat voittaneet enemmän otteluita tänä kesänä, kuin mitä minä olen voittanut kisoja edellisinä viitenä kesänä. En silti jaksa uskoa, että koko HFN joukkue on panostanut 100% jalkapalloon edelliset 15 vuotta. Eikä tarvitsekaan, kun kyse on harrasteurheilusta!

Lähes kaikki joukkueet seiskadivarissakin saivat voittaa tällä kaudella!

Ehdotan, että yleisurheilukin ottaisi divarijärjestelmän käyttöön, jotta entistä useampi saisi onnistumisen kokemuksia ja motivaatiota harrastaa. 

Toteuttaisin muutoksen seuraavalla tavalla:

---

- Kalevan Kisat: Kauden 20 parasta ovat edelleen SM-tason urheilijoita ja tähtäävät Kalevan kisoihin!

- 1-divari (20 urheilijaa)

- 2-divari (20 urheilijaa)
:
:
:
- X-divari (Alin sarjataso. Numero riippuu harrastajamäärästä. Vähintään 20 urheilijaa)

---

Kalevan Kisojen ulkopuolelle jääneet heittäjät osallistuvat sitten divarijärjestelmään. Jokaisessa divarissa on 20 heittäjää ja edellisten kahden kauden paras tulos määrää sen mihin divariin pääset tulevalla kaudella. Divarissa kerätään pisteitä WA pistetaulukon mukaan (vähintään 5 kilpailua / kesä) kiertäen eri paikkakuntien tavallisia kilpailuja.

Harrastaja voi sitten seurata netissä, kuinka hän pärjää omassa divarissaan ja kauden päätteeksi jokaisen divarin 12 parasta pääsisi divarihuipentumaan missä ratkotaan jokaisen divarin mestari ja mestareille jaetaan kunnian lisäksi hienot palkinnot. Tällä tavalla myös vuositilastossa sijalla 100 oleva voi verisesti taistella mestaruudesta läpi kesän ja ehkä saada onnistumisen kokemuksia voittamalla vitosdivarin huipentuman!

Tämä tekstihän on käsittänyt enimmäkseen moukarinheittoa, mutta ajatukseni olisi, että divarijärjestelmä olisi koko kansallisen yleisurheilun runko ja urheilijamäärät divareissa pitäisi vaan sitten soveltaa lajikohtaisesti. Divarihuipentumissa olisi sitten kaikki lajit mukana, jotta saisimme hienoja urheilujuhlia ympäri suomen koko kesän kestäneen tiukan pistetaistelun kruunuksi.

Tällainen järjestelmä voisi mielestäni edistää koko lajimme elinvoimaa ja harrastepohjaa.

Elinvoimainen laji tarvitsee motivoituneita harrastajia!

Mitä mieltä olet?

Voisiko tämän tyyppinen järjestelmä toimia yleisurheilussa?

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja X:ssä

Eteenpäin!

Romahdus!

Syksy 2022 oli suurten muutosten aikaa. Monen hankalan vuoden jälkeen vaihdoin valmentajaa, kotikuntaa ja siirryin puolipäivätyöhön. Olin todella innoissani, koska kokonaisuus tulisi mahdollistamaan nousemisen uudelle tasolle kohti 70 metriä!

Kaksi vuotta on nyt mennyt ja tulokset löytyvät tilastopajasta! Se 70 metrin heitto on vielä heittämättä ja edellisestä 60 metrin heitostakin on yli vuosi… Tällä kaudella tein urani heikoimman Kalevan Kisat suorituksen enkä ole mahtunut Motonet GP osakilpailuun yli kahteen vuoteen…

Kaiken kruunaa sen, että en ole vaan menettänyt sijoituksia World Athleticsin rankingissa, vaan minut on heitetty ulos koko rankingista, koska olen liian huono (listalle mahtuu maailman 400 parasta mörssäriä)…

Tässä seurassa laitoin kauden 2024 pakettiin

On tietyllä tavalla mielenkiintoista muistella Jyväskylän vuosia (2017-2022) jolloin koin, että minulla oli todella paljon ongelmia ja siitä huolimatta heitin lähes aina 60 metriä. Näinä vuosina heitin 72 kilpailua ja ainoastaan kuudessa jäin alle 60 metriä. Kolmella kaudella en jäänyt kertaakaan kisassa alle kyseisen viivan. Koin jopa, että alle 60 metrin tasolle tippuminen on käytännössä mahdottomuus, kunhan vaan harjoittelen säännöllisesti. Ja siksi nousu paremmalle tasollekin olisi helppoa, kunhan välttäisin ongelmia!

No nyt olenkin sitten tippunut sille tasolle mitä pidin mahdottomuutena. Viime kaudella alkaneen entistä oudompien ongelmien putki on todellakin vienyt terävimmän terän meikäläisen urheilulta. Olen kerta toisensa jälkeen yllättynyt siitä kuinka monella tavalla hommat voivat mennä mönkään.

Iriitti, koronavirus, akuutti kielitulehdus, norovirus, useat reumakipujaksot, keuhkokuume, välilevyn pullistuma ja muutama selkäkramppi. Siinä on kuluneen reilun vuoden lista pienistä haasteista.

 Eli voinee todeta, että iso käänteentekevä ero urallani oli heittotreeni kesällä 2023, jolloin silmäni tuntui vähän kuivalta (joka osoittautui Iriitiksi)… Sen treenin jälkeen tulostasoni on lievästi sanottuna romahtanut!

11 kilpailun keskiarvo ennen iriittiä: 61,47 m

11 kilpailun keskiarvo iriitin jälkeen: 55,87 m

Silmäsairaushan vaikutti ainoastaan viime kauteen, mutta kuten huomaamme, niin sen jälkeisten säätöjen myötä on ollut hiukan haasteita saada moukaria lentämään oikein mihinkään. En ole esimerkiksi tätä blogia kirjoittaessa pystynyt harjoittelemaan kunnolla moneen kuukauteen. Tämä selittänee, miksi tämä kausi meni niin heikosti.

Mitkäs olivat sitten kuluneen kauden hyvät hetket? Eihän niitä todellakaan ollut useita, mutta talvella tehty rinnalleveto ennätys (vanha vuodelta 2017) ja Kalevan Kisat osallistumisputken jatkuminen (yhdeksäs osallistuminen) lienevät jonkinlaisia onnistumisia. Eiväthän ne isoa kuvaa paranna, mutta ainaha ne vähän lämmittävät!

No entä sitten tulevaisuus? Nyt on suurella todennäköisyydellä sellainen tilanne, että en tule ikinä heittämään moukaria haluamilleni mitoille. Haluan kuitenkin nähdä, mikäli pystyisi urheilemaan paremmin, jos saan selkärankareumani kuriin lääkityksellä. Tämä motivoi jatkamaan ainakin yhden kauden verran. Olisi ikävä lopettaa näin surkeaan suoritukseen. En ole vielä valmis moukarinheittäjänä!

Suuri kiitos kauden 2024 yhteistyökumppaneille! Talous 55 metrin moukaristina ei tosiaankaan ole ruusuinen, mutta yhteistyökumppaneiden avulla on ollut vähän helpompaa pärjätä seuraavaan palkkapäivään. Kiitos myös lähipiirille, valmentajalleni ja kisakumppaneilleni.

Homma jatkuu kaudella 2025!

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja X:ssä

Eteenpäin!

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Porkkalan Raivauspalvelu Oy

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

Huippu-urheilijakin voi olla ihan pihalla!

Olympialaisista on jo muutama viikko aikaa, mutta yksi asia on jäänyt kaivelemaan! Miesten kuulantyönnön loppukilpailussa nähtiin useampi kaatuminen, koska toimitsijat eivät kuivattaneet rinkiä tarpeeksi hyvin… Miten on mahdollista, että jopa olympialaisissa nähdään näin heikkoa tekemistä järjestäjiltä?!

VÄÄRIN!

Vika ei ollut toimitsijoissa, vaan urheilijoissa! Kilpailua katsellessa sain lievän hermoromahduksen. Miten noin kovat urheilijat voivat olla noin pihalla oman lajinsa perusasioista? Tilanne olisi sama, kuin että Verstappen lähtisi F1 kisassa ajamaan slicks renkailla monsuunisateella.

Käsittämätöntä!

Leonardi Fabbri oli suuri mitalisuosikki ja paperilla taisteli ennakkoon jopa kullasta. Hän päätti kuitenkin lähteä kisaan kengillä, joilla ei pysty työntämään sadekelillä, vaikka oli luvattu vettä hänen elämänsä tärkeimpään kilpailuun. Tämän seurauksena Fabbri ja muutama muu liukasteli menemään ja kaatuilivat vaarallisen näköisesti.

Minä en rehellisesti ymmärrä miten tuon tason urheilija voi olla näin pihalla omasta lajistaan. Kuka tahansa junnu tietää, että Adidaksen kenkä on todella liukas sateella. Ja jos et sitä tiedä, niin kannattaa nyt ottaa oppia. Toivokaamme, että Leonardokin lukee tätä blogia.

Heittokenkämarkkina on todella suppea. NIKEn kengässä on kapea lesti ja Adidaksella leveä. NIKEn kengällä voi yleensä urheilla sateella, mutta Adidaksella ei. Tämä luo haasteita leveän lestin urheilijoille, koska heille sopiva kenkä ei sovi kaikkiin olosuhteisiin. Toisaalta jos vaihtoehtona on hiukan epämukavampi kenkä, tai epäonnistuminen urasi tärkeimmässä kilpailussa, niin valitsisin ainakin itse epämukavat kengät.

Toimitsijoita haukuttiin siis täysin turhaan. En toki osaa puhua kuulantyöntäjien puolesta, mutta itse en ainakaan moukaristina halua, että rinkiin kosketaan vesisateella. Märkä rinki on selkeästi pitävämpi, kuin kostea. Eli mikäli kuivaus aloitetaan, niin se pitää tehdä vasta sateen jälkeen, jotta rinki on oikeasti kuiva toimenpiteen jälkeen. Sanoisin siis, että toimitsijat tekivät oikein. Ringit käyttäytyvät toki vähän eri tavalla, joten ennakkoon olisi ollut hyvä testata mikä olisi ollut urheilijaystävällisin tapa toimia.

Itselläni on aina kolmet kengät kisalaukussa: kuivan kelin Adidakset, vesikelin Niket ja ”monsuunikenkä”. Viimeksi mainittu kenkä on suutarilla muokattu vanha adidaksen heittokenkä, joka pitää myös niissä ringeissä missä Nike pettää, mutta se on niin hidas, että sillä ei edes pääse ympäri kuivalla kelillä. Ennen tärkeitä kisoja käyn yleensä kokeilemassa miten kisarinki käyttäytyy eri olosuhteissa, jotta tiedän ennakkoon millä kengillä urheilen itse kilpailussa. Miten on mahdollista, että tällainen kansallisen tason puuhastelija on enemmän kartalla, kuin maailman kärjessä oleva huippu??

Ainut selitys olisi, että Fabbrilla on sopimus Adidaksen kanssa, joka pakotti tuhoamaan oman unelmansa. Ajoitus olisi ikävä, koska vielä viime kesänä Fabbri työnsi Niken kengillä. Toivokaamme, että addu maksaa Fabbrille kunnon korvauksen, JOS ne tahallaan tuhosivat hänen olympiaunelmansa. Toki tämäkään ei ole selitys, koska ainakin Jacko Gill näytti työntävän itse muokatuilla adidas kengillä, jotka pitivät selkeästi paremmin. Ja kisan kärkikolmikko työnsi luonnollisesti Niken kengillä, jotka olivat tuohon keliin ylivertaiset.

Tarinan opetus lienee se, että jopa maailman huipulla ollaan yllättävänkin kujalla oman lajin luonteesta. Ei siis näköjään tarvitse tietää kaikkea ja silti voi olla huipulla. Toki tämä voi sitten kostautua ikävästi vaikka olympialaisissa…

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja X:ssä

Eteenpäin!

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Porkkalan Raivauspalvelu Oy

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

Loppukauden seikkailuja!

Olen sitä mieltä, että urheilijan kuuluu välttää mahdollisimman monta turhaa tapahtumaa ja kissanristiäistä kilpailukauden aikana. Vuosien varrella olen aika pitkälti toiminut tämän mielipiteen mukaan, mutta tämä kesä on ollut poikkeus. Kausi on mennyt sen verran pieleen, että matka Pariisiin ja yksi triathlonkilpailu kisakauden keskellä ei välttämättä pahentanut jo entuudestaan pilalle mennyttä kautta.

Tässä kohtaa oma "juoksu" muistutti enemmän kilpakävelyä... 

Pariisin Olympialaiset oli kyllä kiva kokemus. Olen nuoresta pitäen unelmoinut kisoihin pääsystä, mutta se unelma alkaa näyttämään aika epätodennäköiseltä. Katsomoonkin pääsy oli kuitenkin monien sattumien summa, joista yksi oli täysin pieleen mennyt kilpailukausi. Onneksi en ollut ennätyskunnossa ja pystyin lähtemään kisaturistiksi!

Harvemmin olen ollut katsomassa moukarikilpailua missä heitetään yli 84 metriä ja katsomossa on lähes 70 000 katsojaa. En toisaalta myöskään ole seurannut naismoukaristien mitalikamppailua Ranskalaisella parkkipaikalla. Jännin kokemus oli nähdä kuinka valtava spektaakkeli tuollainen massatapahtuma oikeasti on stadionin ulkopuolellakin ja kaikki järjestelyt sujuivat todella hyvin. Joskus olen leikkinyt ajatuksella, että Helsinki voisi järjestää Olympialaisia, mutta ei meillä kyllä vaan riitä…

Kun olet itse Lillessä ja moukarikilpailu Pariisissa...

Toinen viime aikojen kissanristijäinen oli TeräsSika MM-triathlon Vantaalla. Kaverit ovat monen vuoden ajan puhuneet tästä kilpailusta, mutta tänä vuonna en keksinyt pätevää syytä olla osallistumatta. Moukaristille 200 m järviuinti, 11 km pyöräily, 3,6 km juoksu ja 1 litran oluenjuonti ei ehkä ole kaikista optimaalisin lajikombo.

Näistä viimeisin laji oli henkilökohtaisesti mielenkiintoisin, koska en oikein välitä alkoholista ja join elämäni ensimmäisen (0,25 litran) tuopillisen olutta pari päivää ennen kisaa. Tätä huomioiden pidän kohtalaisena suorituksena, että itse kisassa sain litran kurkusta alas reilussa minuutissa. Koko spektaakkelin loppuaika venyi yli tunnin, mikä vähän harmittaa.

Kissanristiäiset ovat takanapäin ja huomenna vuorossa on kauden viimeinen kilpailu Oulussa. Enhän minä minkäänlaisessa kunnossa ole, mutta Tour de Hammer päätösosakilpailu velvoittaa rinkiin. Ennustan, että tulos alkaa vitosella. Kisan jälkeen on aika hengähtää hetkeksi ja laittaa uusi lääkitys kuntoon. Tämän jälkeen käännetään katseet kohti tulevaa kautta!

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja X:ssä

Eteenpäin!

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Porkkalan Raivauspalvelu Oy

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

Olympiaunelma murskaksi synnytysosastolla?

Kulunut kesä on vaatinut työstämistä henkisellä puolella. Oma asenteeni urheiluun ja elämään on aina ollut se, että pystyn itse ainakin jollain tasolla vaikuttamaan oman elämäni kulkuun ja siihen mitä saavutan. Oma ura moukarinheittäjäni on mennyt rajusti alakanttiin, mutta olen lohduttanut itseäni sillä, että kunhan keksin mitä olen tehnyt väärin, niin on vielä mahdollisuus korjata tämä ja kehittyä!

Nyt olen kuitenkin peräti kolmelta taholta saanut vahvistuksen siitä, että minulla on selkärankareuma. Karu fakta lienee siis se, että lukuisista virheistäni huolimatta, niin myös perinnöllinen autoimmuunisairaus lienee suuri syy miksi moukari ei ole lentänyt 65 metriä pidemmälle.

Kuva: Anssi Mäkinen

Yleisurheilu on siitä rajua puuhaa, että suurin osa häviää kilpailun jo synnytysosastolla (sairaalan sijainti, mihin perheeseen synnyt, geeniperimä jne). Enemmistö maailman väestöstä ei esimerkiksi olisi päässyt Pariisin olympialaisiin, vaikka kuinka uskoisivat itseensä ja tekisivät parhaansa.

Itse elin pitkään siinä uskossa, että minulla on käynyt tuuri geenilotossa. Pituuteni on lähes täydellinen moukarinheittäjäksi ja muu motoriikka sopi lajiin nuorena varsin hyvin. Olen kasvanut ympäristössä missä minua on tuettu mahtavasti ja olen matkan varrella saanut ammentaa lajitietoutta lajin huippunimiltä! Minulla olisi pitänyt olla kaikki edellytykset heittää pitkälle!

Siitä huolimatta en ole pystynyt nousemaan olympiatason urheilijaksi. Rehellisesti sanottuna en ole päässyt edes kovin lähelle. Vuosien varrella olen tosiaan vaan hyväksynyt sen faktan, että oma älykkyys ja/tai itsekuri ei riitä keksimään miten voisin pitää itseni tarpeeksi ehjänä urheilijana ja sen myötä tavoitella maailman huippua.

En rehellisesti osaa sanoa, mikäli tänä kesänä saatu diagnoosi tuntuu helpotukselta tai harmitukselta. Olisihan diagnoosin saaminen aikaisemmin voinut helpottaa, kun oireita on ollut yli 10 vuotta, mutta parempi myöhään, kun ei milloinkaan. Tauti on kuitenkin varsin ikävä moukarinheittäjälle, kun sen selkein oire on selän jäykistyminen ja raju kipu. Lajissa missä rennon ja liikkuvan selän elastinen voimantuotto on yksi tärkeimmistä ominaisuuksista, voinee todeta tilannetta suhteellisen toivottomaksi.

Nuorempana katsoin aina arvokisoja sillä ajatuksella, että tulen joskus itsekin osallistumaan noihin! Viime vuosina ajatus on enemmän kääntynyt siihen, että olisin voinut osallistua, kunhan vaan olisin tajunnut miten urheillaan oikein.

Pariisin olympialaiset lienee elämäni ensimmäiset arvokisat, joita seuraan tiedostaen, että ei mulla varmaan ikinä ollut edes realistista mahdollisuutta saavuttaa arvokisapaikkaa, vaikka olisin tehnyt mitä... Minäkin taidan kuulua valtavaan joukkoon, jonka arvokisaunelma murskattiin jo synnytysosastolla!

Sinällään tämä muutos ei ole kovin merkittävä, koska olen muutenkin luopunut realistisesta arvokisaunelmasta jo vuosia sitten. Tämän kesän myötä en kuitenkaan pelkästään enää syytä (urheilullista) älykkyyden puutettani tai liian heikkoa itsekuria, vaan koko aikuisikäni oireillut (diagnosoimaton) autoimmuunisairaus lienee yksi iso syy kehitykseni tyssäämiselle 65 metrin kohdalle!

Unelma kehittymisestä ei kuitenkaan ole kadonnut mihinkään! Diagnoosin myötä lääkekokeilut jatkuvat loppukesästä ja pieni toivonkipinä oireiden rauhoittumisesta on ilmassa! Sen siivittämänä olisi kiva hyökätä oman ennätykseni kimppuun kesällä 2025! 

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja X:ssä

Eteenpäin!

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Porkkalan Raivauspalvelu Oy

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

Olin väärässä!

Kalevan Kisojen jälkeen koin kahdenlaisia tunteita. Osittain olin pettynyt heikkoon tulokseen, mutta samalla kisakuntoon pääseminen oli ujo henkilökohtainen voitto. Aika loppui pahasti kesken ja jopa pari viikkoa lisää olisi voinut tehdä ihmeitä!

Tai niinhän minä luulin…

Nyt reilut pari viikkoa myöhemmin pitää todeta, että ei tästä lisäajasta olisi isossa kuvassa ollut mitään hyötyä…

KUVA: SFI

Kalevan Kisojen jälkeen olen siis heittänyt kaksi kilpailua. Moukarikarnevaalien B-kilpailussa lensi 55,22 m ja viikonlipun SFI-mestaruuskisoissa sain heitettyä tuloksen 56,08 m. Pienestä kehityksestä huolimatta karu todellisuus on se, että reilun kuukauden tauko kesän kynnyksellä (kaikkine terveysmurheineen) oli liikaa. Kuntopohja on poissa ja kuntoa pitäisi rakentaa uudelleen. Siihen ei kuitenkaan ole enää tämän kesän puitteessa aikaa.

Kesän pisin harjoitusheittoni on vieläkin heitetty ennen Kalevan Kisoja. Se ei toisaalta ole kovin ihmeellistä meikäläisen kisarytmillä. Kilpaileminen rasittaa hermostoa niin lujaa, että palautuminen siitä kestää omalla kohdallani noin viikon ja siinä kohtaa on jo ollut uuden kilpailun aikana. Jotenkin toivoin, että treenitasonikin nousisi tästä huolimatta, mutta näin ei ole tapahtunut.

Olen kuitenkin erittäin mielissäni siitä, että kykyni nostaa tasoa kisoihin on vielä tallella. Karnevaaleilla ja SFI kisoissa tämä liikkui + 3 – 4 metrissä, kun taas ikävä kyllä tiedän useamman vastustajan jonka ”kisälisä” on saman verran miinuksella… Toki kuten lajikolleega minulle tuumasi, niin en varmaan vaan osaa harjoitella kunnolla…

Loppukausi tulee menemään minun osaltani vähän löysin rantein. Muutama kisa on kalenterissa ja vuonna 2016 alkaneen 60 metrin putken pidentäminen on suurin tavoite. Henkisesti tarvitsen kuitenkin vähän happea pääkisojen jälkeen ja kalenteriin on sen takia merkattu vähän reissaamista ja höntsäliikuntaa. On mielenkiintoista nähdä, mikäli tällainen lähestymistapa vaikuttaa positiivisesti tai negatiivisesti tulostasoon.

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja X:ssä

Eteenpäin!

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Porkkalan Raivauspalvelu Oy

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

Unelma elää!

Yksi syy miksi harrastan kilpaurheilua, on se, että haluaisin tehdä asioita mihin ihan kuka tahansa ei kykene. Vuosien varrella olen kuitenkin joutunut hyväksymään sen, että oikeasti kovat saavutukset (arvokisamitalit, arvokisaosallistumiset, ennätykset yms.) ovat minulle utopiaa…

Kun oikeat tavoitteet ovat karanneet turhan kauas, niin on ollut pakko keksiä omia, jotta motivaatio säilyisi. Yksi unelma on ollut osallistua Kalevan Kisoihin 10 vuotta putkeen. Viime perjantaina sain yhdeksännen osallistumiseni!

Ei ole ollut helppoa, mutta unelma elää!

Kuva: SFI

Kymmenen vuoden osallistumisputki ei sinällään ole mitenkään uniikki ja Suomen itsenäisen historian aikana tämän on saavuttanut muutamia kymmeniä urheilijoita miesten moukarissa. David Söderbergillä on ennätys (20 vuotta putkeen) ja tänäkin vuonna mukana ollut Petri Rautio nousi Vaasan kisojen myötä 19 perättäiseen osallistumiseen. Tuore mestari Tuomas Seppänen on osallistunut kisoihin 15 vuotta putkeen.

Osallistumisputken jatkuminen vaatii sen, että ylläpitää jonkinlaisen urheilullisen ja terveydellisen tason. Esimerkiksi minun piti heittää 64 metriä (viime kaudella), jotta sain osallistua tämän vuoden kisoihin. Tämän tason saavuttaminen vaatii säännöllisen liikunnan harrastamisen! Kisaoikeuden lunastamisen jälkeen pitää myös vuodesta toiseen olla (tarpeeksi) terveenä ennakkoon päätettynä kisapäivänä. Blogia lukeneet tietävät, että tämä ei meikälle ollut kovin helppoa tänä vuonna…

Tämä 10 vuotta kestävä osallistumisputki ei tosiaan olisi mikään ultimaattinen urheilusaavutus, mutta ihan jokainen kadulla vastaan tuleva ei kuitenkaan kykene siihen. Espoossa 2025 minulle tarjotaan mahdollisuutta saavuttaa tätä tavoitetta, mutta matka sinne on vielä pitkä! Merkkipaalun tavoittelu on kuitenkin todella motivoivaa!

Tulokset

Sitten itse kisaan… Osallistuminen oli todella kivaa ja kilpaileminen kavereiden kanssa on todella mielekästä puuhaa. Sitä on jopa ollut vähän ikävä! Kisoissa oli myös paljon tuttuja kannustamassa, joka oli oikein mukavaa!

Kyse on kuitenkin tulosurheilusta ja meikän tulos ei ollut kovin hyvä. Haastavista lähtökohdista huolimatta sanoisin, että en ole tyytyväinen itse kisasuoritukseenkaan.

Heitoista ensimmäinen raapaisi häkkiä (oli pisin: 52,17m), toisessa tekniikka hajosi kesken heiton ja kolmas jäi verkkoon. Jäin alle alkuviikon treenitasoni, mikä oli pettymys. Toki ilman häkkiosumaa olisin varmaan ollut aika lähellä 53 – 54 metriä. Heittäminen oli siis liian epävarmaa, mikä ei toisaalta ole niin outoa, kun ei ole heittänyt kovaa yli kuukauteen. Tulos oli heikoin 12 vuoteen (heitin 17 vuotiaana 48,83 m).

Sitten lopuksi on pakko nostaa asia, mitä periaatteessa haluaisin lakaista maton alle. Keväällä 2022 tein suuren päätöksen asettumalla Mustasaareen ja antamalla itselleni mahdollisuuden onnistua urheilijana. Oikeasti halusin muuttaa Kirkkonummelle (tai Jyväskylään), mutta pohjanmaalla oli tarjolla houkutteleva paketti sisältäen puolipäivätyön, nimekkään valmentajan ja hyvät olosuhteet. Urani oli pitkään polkenut paikallaan ja näiden siviilipuolen uhrauksien myötä tarkoitukseni oli nostaa tekeminen sellaiselle tasolle millä kamppailtaisiin mitaleista kotikisoissa 2024!

Tämä tavoite jäi nyt lopulta noin 20 metrin päähän ja pääpäivän koittaessa olinkin urani surkeimmassa kunnossa. Olisi varmaan psykologisesti helpompaa valehdella itselleen (ja muille), että enhän minä edes tosissaan yrittänyt, mutta en minä siihen kykene. Olen vetänyt nämä vuodet urheilullisesti täysin vihkoon… Onneksi elämä Pohjanmaalla noin muuten on sujunut ihan kivasti, koska muuten voisi tuntua aika raskaalta!

Kausi jatkuu vielä muutaman kilpailun verran. Nyt viikonloppuna heitän moukarikarnevaalien B-kilpailussa ja ensi viikolla osallistun SFI-mestaruuskisoihin. Sen jälkeen pitää katsoa missä kunnossa olen ja missä vaiheessa olisi järkevämpää kääntää katseita kohti ensi kesää!

Road to Kalevan Kisat 2025 on alkanut!

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja X:ssä

Eteenpäin!

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Porkkalan Raivauspalvelu Oy

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

Kotikisat!

Lauantaina 15.6 heitin ensimmäiset heittoni kisavälineellä yli kuukauteen. Selkärankareuma, keuhkokuume ja niskan välilevynpullistuma olivat rauhoittuneet sen verran, että heittäminen onnistui pitkillä palautuksilla ja niskatuella. Kalevan Kisoihin oli tässä vaiheessa alle kaksi viikkoa.

Sovittiin valmentajan kanssa, että ensimmäisessä treenissä en saanut heittää yli 50 metriä, jotta hermosto ei saisi liian suuren shokin. Mittailin etäisyyden tarkasti ja vedin viivan koko sektorin leveydelle, jotta en vahingossakaan heittäisi liian pitkälle!

Huoli oli kuitenkin turha, koska sinä päivänä moukari lensi ainoastaan 45 metriä…

Nyt kaksi viikkoa myöhemmin on aika avata kausi Vaasan Kalevan kisoissa. Harjoittelu tässä välissä on keskittynyt nousujohteiseen heittopainotteiseen kropan herättelyyn. Treenitaso on noussut noin kymmenen metriä ja tekniikka on hiukan palautunut kohti normaalia. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että olisi tarvinnut vähintään 1-2 viikkoa lisää, mutta kilpaurheilussa tällaista sääliä ei tarjota.

Loppujen lopuksi meikäläisen unelma hyvästä kunnosta kaatui keuhkokuumeeseen. Tauti lykkäsi heittoharjoitukset viikolla ja pakotti harjoittelemaan todella maltillisesti, jotta ei tulisi mitään takapakkeja. Kunto on parantunut päivä päivältä, mutta hengittäminen ei ole vieläkään täysin normaalia. Reuman oireet sen sijaan ovat pysyneet särkylääkkeillä kurissa, ja niska kesti heittämistä ilman tukea jo viime sunnuntaina.

Oma kisasuunnitelmani on täysin selvä. Lähden heitto heitolta hakemaan teknisesti hyvää suorittamista ja sitten katsotaan mihin se riittää. Kunto on luultavasti noussut hiukan tiistain viimeistelytreenistä, joten lähtökohtiin nähden kelpotulos on täysin mahdollinen. Muiden jännittäessä jatkopaikkoja olisi mukavaa napsia muutama päänahkakin.

Urani heikoin karsintatulos on 57,10 m (Tampere 2021, selkäkramppi), joten se olisi meikälle sopiva minimitavoite! En minä myöskään sulje loppukilpailupaikkaa pois, jos sellaista jollain oudolla tavalla tarjottaisi.

Lähtölista

Yleisellä tasolla on luvassa todella mielenkiintoinen miesten moukarin karsinta. Vaadittu raja asettuu yleensä 62 – 63 metriin ja lähes jokainen osallistuja kykenee sellaisen tuloksen heittämään! Heikoimman heittäjän PB on yli 62 metriä, mutta näistä yhteensä kolme avaa kauttaan vasta Kalevan Kisoissa. Keli on lämmin ja tuulinen mikä tuo oman mausteensa kilpailuun.

Loppukilpailukin on täysin auki, kun oikein kukaan ei ole vielä tällä kaudella eronnut selkeästi edukseen. Tuomas Seppänen jahtaa ensimmäistä mestaruuttaan 10 hopean ja kolmen pronssin jatkoksi. Mukana on kuitenkin peräti kuusi yli 71 metrin miestä ja heistä jokaisella on realistiset saumat mestaruuteen. Kokonaisuudessaan siis älyttömän jännittävä karsinta ja loppukilpailu luvassa!

Kalevan Kisat alkavat tänään kävelyillä Onkilahden rannassa ja Kaarlen Kentällä tapahtuu perjantaista sunnuntaihin!

Miesten moukarin karsinta heitetään perjantaina kello 14.50

Loppukilpailu heitetään lauantaina kello 19.10

Osta LIPUT kisoihin!

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja X:ssä

Eteenpäin!

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Porkkalan Raivauspalvelu Oy

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

Surkea TV-tuote!

Yleisurheilun olisi vihdoin aika laittaa TV-tuotettaan kuntoon!

Äsken loppuneita EM-kisoja seuratessa meni jälleen kerran tunteisiin kuinka surkeasti meidän lajiamme esitetään. Tarinankerronta on täysin lapsenkengissä ja draaman kaaren rakentamista on todella ontuvaa.

Minulla olisi ehdotus millä saisi tuotteen paremmaksi!

Siinä ehdotukseni! Joku graafikko voinee sitten laittaa sen näyttämään paremmalta...

Kun avaat ison palloilulajin TV-lähetyksen, niin heti on selvillä ketkä joukkueet pelaavat, mikä tilanne on ja paljonko peliä on jäljellä. Kun avaat F1-lähetyksen, niin heti on selvillä kuljettajien sijoitukset, erot, millä renkaalla ajavat, kuka on keskeyttänyt ja millä kierroksella ollaan. Kun avaat tennislähetyksen, niin heti on selvillä ketkä pelaa, kuka johtaa, monesko erä on käynnissä ja miten edellisissä erissä on mennyt. Nämä ovat hyviä esimerkkejä lajeista missä tarinankerronta toimii! Mainituissa lajeissa myös enemmistö tärkeistä tapahtumista ilmoitetaan katsojalle suorana joko kuvana tai grafiikan muodossa.

Sitten meillä on yleisurheilu… Kun avaat lähetyksen, niin kestää pahimmillaan yli tunnin, että selviää mitkä kaikki lajit edes ovat käynnissä. Kyseisten lajien tilanteen selviämiseen voi kestää katsojalle vielä pidempään. Huippusuorituksia näytetään joskus nauhalta jälkilähetyksenä, vaikka tulos on ollut arvattavissa aikoja sitten yleisön äänistä päätellen. Yhtäkkiä ruutuun pamahtaa pikakelauksella kolme täysin irrallista suoritusta. Se oli yhden lajin ”ratkaisuhetket” jota emme edes tienneet olevan käynnissä…

Yleisurheilun TV-lähetykset pitäisi kunnioittaa lajin luonnetta paljon paremmin. Lajissamme ei voi keskittyä ainoastaan yhteen tai kahteen lajiin kerrallaan, koska silloin useampi tarina ja draaman kaari jää kertomatta. Kun seuraat lajiamme paikan päällä, niin tapahtuu asioita ympäri kenttää jatkuvalla syötöllä. TV-tuote pitäisi välittää samaa kokemusta myös kotisohville!

Kuvaohjaus, grafiikat ja selostukset pitäisi mielestäni laittaa kuntoon seuraavalla tavalla:

    1. Lähes kaikki suoritukset (mieluiten jokainen) pitäisi esittää suorana, joko kuvan, grafiikan tai selostuksen muodossa. LIVE tapahtuma pitää olla LIVE!

    2. Grafiikan avulla (katso kuva) voisimme antaa hyödyllistä informaatiota katsojalle. Ruudun alareunaan laittaisin tietopalkin, joka olisi säännöllisesti näkyvissä katsojalle. Ylärivillä pyörisi käynnissä olevien lajien lista ja esimerkiksi niiden top 3 tilanne. Alariville ilmestyisi tieto siitä, kun joku hyppää, heittää, juoksee tai kävelee kuvan ulkopuolella. Tämän myötä käynnissä olevat lajit selviäisi katsojalle minuutissa eikä vasta tunnin jälkeen...

    3. Jaettua ruutua pitäisi käyttää paljon useammin, jotta voi näyttää kahta suoritusta samaan aikaan.

    4. Selostusta (viitaten ykköskohtaan) pitäisi muokata radiomaisemmaksi. Lajimme toimii paljon paremmin siinä mediassa, koska siinä selostajaa on pakotettu kertomaan tapahtumat suorana.

    BONUS: Kenttälaji voi joskus mennä juoksulajin edelle kuvaohjauksen tärkeysjärjestyksessä. Tämä ei tosin objektiivisesti parantaisi mitään, vaan kyse on ainoastaan meikäläisen subjektiivisesta mielipiteestä ja mielenkiinnon kohteesta.

Olen melko varma, että näillä muutoksilla lajimme seuraaminen helpottuisi lähetysten aikana. Jokaisen lajin tarina olisi parempi, kun se kerrotaan alusta loppuun ja jokaisen urheilijan näkyvyys paranisi (auttanee sponsorimarkkinoilla). Muutos myös näyttäisi kuinka nopeatempoinen ja monipuolinen laji yleisurheilu on kaikkine lajeineen! Eli lajin oikea luonne tulisi paremmin esille.

Mikäli sitten pitää tällaista esitystapaa huonona, niin olisi tietenkin tarjolla lajikohtaiset striimit, jolla voi katsojana keskittyä halutessaan ainoastaan yhteen lajiin kerralla.

Mitäs olette mieltä? Toimisiko tällainen muutos?

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja X:ssä

Eteenpäin!

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Porkkalan Raivauspalvelu Oy

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café