Kulunut kesä on vaatinut työstämistä henkisellä puolella. Oma asenteeni urheiluun ja elämään on aina ollut se, että pystyn itse ainakin jollain tasolla vaikuttamaan oman elämäni kulkuun ja siihen mitä saavutan. Oma ura moukarinheittäjäni on mennyt rajusti alakanttiin, mutta olen lohduttanut itseäni sillä, että kunhan keksin mitä olen tehnyt väärin, niin on vielä mahdollisuus korjata tämä ja kehittyä!
Nyt olen kuitenkin peräti kolmelta taholta saanut
vahvistuksen siitä, että minulla on selkärankareuma. Karu fakta lienee siis se,
että lukuisista virheistäni huolimatta, niin myös perinnöllinen autoimmuunisairaus
lienee suuri syy miksi moukari ei ole lentänyt 65 metriä pidemmälle.
 |
| Kuva: Anssi Mäkinen |
Yleisurheilu on siitä rajua puuhaa, että suurin osa häviää kilpailun jo synnytysosastolla (sairaalan sijainti, mihin perheeseen synnyt, geeniperimä jne). Enemmistö maailman väestöstä ei esimerkiksi olisi päässyt Pariisin olympialaisiin, vaikka kuinka uskoisivat itseensä ja tekisivät parhaansa.
Itse elin pitkään siinä uskossa, että minulla on käynyt
tuuri geenilotossa. Pituuteni on lähes täydellinen moukarinheittäjäksi ja muu
motoriikka sopi lajiin nuorena varsin hyvin. Olen kasvanut ympäristössä missä
minua on tuettu mahtavasti ja olen matkan varrella saanut ammentaa lajitietoutta
lajin huippunimiltä! Minulla olisi pitänyt olla kaikki edellytykset heittää pitkälle!
Siitä huolimatta en ole pystynyt nousemaan olympiatason
urheilijaksi. Rehellisesti sanottuna en ole päässyt edes kovin lähelle. Vuosien
varrella olen tosiaan vaan hyväksynyt sen faktan, että oma älykkyys ja/tai
itsekuri ei riitä keksimään miten voisin pitää itseni tarpeeksi ehjänä
urheilijana ja sen myötä tavoitella maailman huippua.
En rehellisesti osaa sanoa, mikäli tänä kesänä saatu diagnoosi tuntuu helpotukselta tai harmitukselta. Olisihan diagnoosin saaminen aikaisemmin voinut helpottaa, kun oireita on ollut yli 10 vuotta, mutta parempi myöhään, kun ei milloinkaan. Tauti on kuitenkin varsin ikävä moukarinheittäjälle, kun sen selkein oire on selän jäykistyminen ja raju kipu. Lajissa missä rennon ja liikkuvan selän elastinen voimantuotto on yksi tärkeimmistä ominaisuuksista, voinee todeta tilannetta suhteellisen toivottomaksi.
Nuorempana katsoin aina arvokisoja sillä ajatuksella, että
tulen joskus itsekin osallistumaan noihin! Viime vuosina ajatus on enemmän
kääntynyt siihen, että olisin voinut osallistua, kunhan vaan olisin tajunnut
miten urheillaan oikein.
Pariisin olympialaiset lienee elämäni ensimmäiset arvokisat,
joita seuraan tiedostaen, että ei mulla varmaan ikinä ollut edes realistista
mahdollisuutta saavuttaa arvokisapaikkaa, vaikka olisin tehnyt mitä... Minäkin
taidan kuulua valtavaan joukkoon, jonka arvokisaunelma murskattiin jo
synnytysosastolla!
Sinällään tämä muutos ei ole kovin merkittävä, koska olen
muutenkin luopunut realistisesta arvokisaunelmasta jo vuosia sitten. Tämän
kesän myötä en kuitenkaan pelkästään enää syytä (urheilullista) älykkyyden
puutettani tai liian heikkoa itsekuria, vaan koko aikuisikäni oireillut (diagnosoimaton)
autoimmuunisairaus lienee yksi iso syy kehitykseni tyssäämiselle
65 metrin kohdalle!
Unelma kehittymisestä ei kuitenkaan ole kadonnut mihinkään! Diagnoosin
myötä lääkekokeilut jatkuvat loppukesästä ja pieni toivonkipinä oireiden
rauhoittumisesta on ilmassa! Sen siivittämänä olisi kiva hyökätä oman
ennätykseni kimppuun kesällä 2025!
Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja X:ssä
Eteenpäin!
YHTEISTYÖSSÄ:
Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab
funraise.fi
Porkkalan Raivauspalvelu Oy
Köklax Tandläkare
Lill-Breds - Bärgård & Café
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti