Mörssärin testituloksia!

Kausi pyörähti kunnolla käyntiin viikonlopun SFI-leirillä. Tämä oli jo 14. kausi mukana tässä leirijärjestelmässä, joten voidaan jo pikkuhiljaa puhua perinteestä. Leirillä pääroolissa oli heittäminen ja testaaminen. Näistä jälkimmäinen antaa hyvän kuvan siitä mistä lähtökohdista lähdetään tulevaan kauteen.

Testitulokset olivat odotettuja, mutta silti ujo pettymys.

Kuluneen kesän tulostason perusteella en ole kehittynyt viime kaudella ollenkaan ja leirin testituloksetkin olivat saman suuntaisia, vaikkakin menin ujosti eteenpäin 6 / 7 testissä viime kauteen verrattuna. Näissä hommissa on hyvä muistaa, että testit ovat ainoastaan suuntaa antavia ja osittain myös omia tekniikkalajeja.

David Söderbergin valmennuksessa olen yleisesti testannut paljon enemmän ja näin ollen osaan myös tehdä testejä paremmin, vaikka puhdas suorituskyky ei olisi parantunutkaan. Toinen tärkeä huomio on se, että tällä leirillä vertailin tuloksia viime syksyn vastaaviin, eikä omiin ennätystuloksiin, jotka yleensä tulevat vasta keväällä.

Kuortaneella tein seuraavia testituloksia:

Kuulaheitto PYT (7,26 kg) : 14,95 m (syksy 2022: 14,70 m / PB: 15,46 m)
Kuulaheitto AE (7,26 kg) : 13,60 m (syksy 2022: 13,00 m / PB: 14,24 m)
Vauhditon pituus : 2,43 m (syksy 2022: 2,44 m / PB: 2,72 m)
5-loikka: 12,69 m (syksy 2022: 12,47 m / PB: 13,81 m)

Rinnalleveto: 125 kg (syksy 2022: 120 kg / PB: 130 kg)
Jalkakyykky: 160 kg (syksy 2022: en uskaltanut tehdä / PB: 3x190)
Hyljesoutu: 105 kg (syksy 2022: 100 kg / PB: n. 115 kg)

Nämä tulokset ovat reilusti alle sen mitä vastustajani tekevät puhumattakaan siitä mitä liiton suuntaa antavat ominaisuustaulukot ehdottavat. Surkein tulos kenties tuli jalkakyykyssä ja vauhdittomassa pituudessa. Näistä ensimmäinen johtuu toki siitä, että tämä oli ensimmäinen kerta kuukausiin kunnon kuormalla sekä polvikulmilla ja kun niskaan laitettiin 60 kg totuttua enemmän, niin tulikin yllättävän nopeasti äitiä ikävä.

Vauhditon pituus taas kertoo karua totuutta minun suuresta heikkoudestani urheilijana. Olen vaan luvattoman hidas ja räjähtävyys puuttuu käytännössä täysin. Tälle on vuosien varrella pyritty tekemään asioita laihoin tuloksin. Moukari toki lajina sallii pienen hitauden, mutta ei näin rajua. Toki samalla tulos kuvastaa, että minulla on kuitenkin jonkinlainen heittotaito, koska ominaisuutaulukkojen mukaan 65 metrin heitto vaatisi yli 3 metrin vauhditonta pituutta.

Näistä lähtökohdista on kuitenkin täysin mahdollista lähteä rakentamaan onnistunutta kautta ja parempaa kuntoa! Positiivisesti ajateltuna voi jopa todeta, että en ole ainakaan huonommassa kunnossa viime syksyyn verrattuna, vaikka kulunut kausi olikin rikkonainen. Ja kroppa on myös tällä hetkellä täysin käyttökelpoinen, mikä on iso plussa!

Vajaan kolmen viikon kehoa valmistava jakso on nyt takanapäin ja nyt aletaan oikeasti hommiin. Leirillä tuli jo mukavasti heittoja ja sitä työtä jatketaan. Kyllä tästä vielä hyvää tulee, kunhan pidän kropan kasassa ja pysyn terveenä!

Tällä hetkellä kerään myös tulevan kauden yhteistyökumppaneita kasaan. Mikäli jonkinlainen yhteistyö kiinnostaa, niin laita viestiä osoitteeseen fredrikfroberg@hotmail.com, niin keksitään jotain kivaa!

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja Twitterissä.

Eteenpäin!

25 rikkinäistä viikkoa...

 Edellisessä blogissani totesin, että tänä syksynä minulta puuttuu selkeä visio siitä millä saisin tuon rautapallon lentämään. Vuosien epäonnistumisten jälkeen alkoi tuntumaan siltä, että työkalupakki on tyhjä…

Tarkemman analyysin jälkeen olen kuitenkin löytänyt yhden työkalun, mitä en tähän mennessä urallani ole kunnolla testannut. Tämä työkalu on harjoittelu!

Moukari on tulipalojen sammuttelusta huolimatta ihan mukavaa

Karu fakta on se, että en vielä tiedä mihin toi leka voisi lentää, mikäli saisin edes suhteellisen normipituisen suhteellisen ehjän harjoitusjakson ennen kilpailukesää. Urheiluni on vuodesta toiseen tulipalojen sammuttelua eikä tehokasta urheilemista. Tämä on toki ihan normaalia urheilumaailmassa, mutta en itse ole pystynyt sammuttelemaan tulipalojani tarpeeksi tehokkaasti kehityksen kannalta.

Kulunutta kautta voi jakaa kahteen osaan. Syksy ja alkuvuosi sujui hyvin, mutta viikolla kahdeksan hankin itselleni koronatartunnan. Tämän jälkeen mikään ei periaatteessa mennyt putkeen. Tuli norovirusta (?), selkäkramppia, tekniikkaongelmia, kylkikramppia, flunssaa, SI-kipua, autoimmuunia silmäsairautta jne. Osa näistä tuli useaan otteeseen. Sanomattakin selvää, että nämä kaikki mahdollisesti vaikuttivat kesän kisavireeseen, vaikka yksikään ei sinällään estänyt urheilemista kokonaan.

Harjoituspäiväkirjan viikkoyhteenvetoja lukiessa on silmiinpistävää, että viikon 8 – 23 välille en ole merkannut yhtään hyvää viikkoa. Siihen väliin osuu muutama yksittäinen ”lite bättre”-viikko, mutta muuten vaan uusia tulipaloja sammutettavaksi. Ja urheilijana en merkkaa ylös kaikkia vaivoja, vaan ainoastaan ne mitkä vaikuttavat selkeästi suorittamiseen.

Samoja harjoituspäiväkirjan viikkoyhteenvetoja lukemalla näkee myös kuinka älyttömän nopeasti pääsin lähes ennätyskuntoon (tuuliolosuhteiden avittamana):

Viikko 24: ”Tekniikka alkaa toimimaan”

Viikko 25: ”Parempi kilpailu ja 5 kg ennätyslukemiin treeneissä!

Viikko 26: ”64,72 m! CAMA!

Viikko 27: ”Lantio/SI-nivel jumiin ja tekniikka sekaisin…”

Ja tämän jälkeen alkoikin sitten Iriitti vaivaamaan ja kausi oli käytännössä paketissa, vaikka en sitä silloin halunnutkaan myöntää. On se kyllä hurja miettiä, että vaikka vedin maaliskuun alusta laskettuna 25 viikkoa enemmän tai vähemmän vihkoon, niin kolme hyvää viikkoa putkeen sai tämän kärsineen ruhon melkein ennätyskuntoon!

Tämä fakta antaa ihan älyttömästi motivaatiota tulevalle kaudelle. Ajatelkaa mitä tapahtuu, jos onnistuisin kääntämään tuon toisin päin, että 25 viikkoa menee putkeen ja kolme vihkoon?! Moukarihan lähtisi maata kiertävälle radalle!!

Sen verran olen toki realisti, että kyllä se moukari aina jossain vaiheessa tulee alas sieltä taivaalta. Ja ymmärrän myös sen, että ehjä harjoittelukaan ei takaa ennätyskuntoa, mikäli harjoittelee väärin. Oma rikkonainen historiani motivoi kuitenkin ottamaan selvää mihin ehjähkö harjoittelu voisi kantaa. Kaikella järjellä pitäisi vielä pystyä parantamaan ennätystä!

Se on kenties suurin unelmani urheilijani, että saisin yhden suhteellisen ehjän urheiluvuoden ennenku lopetan ja mittanauha saa sitten luvan kertoa mihin se riittää. Se on ollut toiveeni vuodesta 2013 lähtien ja uskon vieläkin pystyväni siihen, vaikka vielä ei ole onnistunutkaan!

Uusi harjoituskausi on alkanut hikisissä merkeissä ja toinen viikko on loppumaisillaan. Vielä en ole joutunut sammuttamaan yhtään tulipaloa. Ensi viikolla lähdetään Kuortaneelle neljäksi päiväksi ja silloin olisi myös tarkoitus heittää harjoituskauden ensimmäisiä heittoja.

Syksy on toivoa täynnä!

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja Twitterissä.

Eteenpäin!