Elämä on yllättävän hankalaa, kun joku tunkee ruosteisen puukon sinun oikeaan (tai vasempaan) pakaraan joka toinen kuukausi ja jättää sen sinne roikkumaan viikoksi!
Tai näin ainakin luulen… Konkreettisesti en ole kyseistä toimenpidettä kokeillut, mutta kuvainnollisesti sanoisin sen havainnollistavan minun 18-vuotiaana alkaneita kroonisia alaselkäkipuja.
Nyt päällä on kuitenkin pieni identiteettikriisi, kun kipuja ei enää olekaan entiseen malliin! Olenko edes enää kipukroonikko?!
Eletään helmikuuta 2023 ja edellisen kerran joku ”löi puukkoa pakaraan” syksyllä valtion pakollisella metsäleirillä ja tätä edeltävä kerta oli viime kesän karnevaaliviikolla, kun aivastin huonossa asennossa (olenhan minä kohta kolmekymppinen…). Kumpikaan näistä mainituista kipujaksoista eivät kuitenkaan vakavuudessaan päässyt lähellekään niitä pahimpia kipujaksoja, mitä minulla on joskus ollut.
Nykyään kipujaksot ovat niin lievät ja harvinaiset, että enää ei jatkuvasti tarvitse pelätä minä päivänä se seuraava kipujakso alkaa. Tiedän myös hyvin mitä kannattaa tehdä, kun kivut alkavat ja se nopeuttaa niiden hoitamista kuntoon. Tämä helpottaa jo arkea todella paljon, ja tämän myötä pystyn nykyään elämään suhteellisen vapaasti.
On kuitenkin mielenkiintoista kuinka vahvasti lähes vuosikymmenennen pituinen kipujakso vaikuttaa omaan identiteettiin ja kuinka vaikeaa on ollut muuttaa tätä identiteettiä. Vaikka tässä parisen vuotta on mennyt paremminen, niin vasta nyt sen alkaa pikku hiljaa sisäistämään. Olenhan minä vieläkin vähän varovainen sen kanssa mitä teen, mutta nykyään uskallan harjoitella suhteellisen monipuolisesti ja työntekokin onnistuu ilman jatkuvaa saikkupelkoa (tämä ei ollut itsestäänselvyys opintojen aikana).
”Vanhojen kipujen” rauhoittuminen ei tosin tarkoita, että urheilijan elämä olisi kivutonta. Tänä talvena on ollut pientä ohjelmaa polvien ja kyljen kanssa ja kyllähän lihaksia sekä niveliä särkee säännöllisen epäsäännöllisesti. Mutta sängystä nouseminen ei ole enää nykyään usean minuutin suunnittelua vaativa projekti aamuisin ja saan jopa omat sukat jalkaan ihan itse! Urheilija ei tervettä päivää näe, mutta tällä hetkelle menee suhteellisen hyvin.
Tämä suhteellisen hyvin sujuva harjoittelu on jotain mistä vielä muutama vuosi sitten vaan haaveilin. Se on myös syy miksi olen halunnut jatkaa moukarinheittoa, jotta edes kerran saisi harjoitella kunnolla ennen uran lopettamista. En tosin tiedä, jos tällä harjoittelulla saa moukarin lentämään pidemmälle, mutta teoriassa tästä pitäisi olla hyötyä. Tietyllä tavalla kuitenkin elän omaa unelmaa tällä hetkellä jo pelkän harjoittelun myötä.
Treenit jatkuvat ja kuun vaihteessa olisi luvassa moukarinheiton talvimestaruuskilpailut Kaustisella. Kyllähän tämä touhu alkaa vaikuttamaan siltä, että olen osallistumassa niihin tänä vuonna.
Kunhan säilyn ehjänä…
Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja Twitterissä.
Eteenpäin!---
YHTEISTYÖSSÄ:
Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab
funraise.fi
Tim-Nordic Oy
Porkkalan Raivauspalvelu Oy
Köklax Tandläkare
Lill-Breds - Bärgård & Café
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti