365 päivää!

 Tasan 365 päivää sitten elin viimeisiä päiviäni Jyväskylässä opiskelijana. Opinnot pakottivat minua vasten tahtoani muuttamaan Vaasaan suorittamaan päättöharkkaa ammatissa, josta en ollut kovin kiinnostunut. Opintotuki oli loppumassa viiden kuukauden sisään, eli moukarinheittoni rahoitus oli lähtemässä alta. Harkitsin itsekseni, jos moukarointia edes kannattaa jatkaa enää opintojen jälkeen!

Pakka oli niin sanotusti vähän levällään…

Vuodessa on tapahtunut paljon. Syksyllä alkanut työ jumppamaikkana on ollut todella mukavaa ja olen huomannut, että oikeasti saatan tykätä tästä duunista. Siinä viestiä kaikille tulevaisuudestaan stressaaville 15-vuotiaille, että aina ei tarvitse olla täysin varma siitä mitä haluaa tehdä isona.

Itse vedin liikuntapedagogiikan opinnot (joka ei edes ollut ykkösvalintani, kun hain yliopistoon) purkkiin 27-vuotiaana vaan siksi, että on hyvä olla joku ammatti ja tiesin teknisesti osaavani olla liikunnanopettaja, jos on pakko. Se, että tämä duuni on kivaa puuhaa tulikin sitten positiivisena yllätyksenä valmistumisen jälkeen.

Tuntiopen hommat samalla myös pelasti moukarinheiton rahoituksen. Näin jälkeenpäin huvittaa kuinka rehellisesti kevään työhaastattelussa sanoin, että periaatteessa haluan vaan töitä, jotta voisin jatkaa moukarinheittoa täysillä. Koulun rehtorihan tuumasikin heti haastattelun alkuun, että ”niin sinä siis etsit uutta harrastusta moukarinheiton oheen”. Tuleva pomoni ei siis ainakaan ostanut sikaa säkissä ja omaksi onnekseni yhtään pätevää opettajaa ei hakenut kyseistä pestiä.

Vuosi sitten tosiaan piti pohtia, jos uran jatkamisessa on mitään järkeä. Nyt, kun ensimmäinen syksy on takana uuden arjen ja uuden valmentajan komennossa voin ilokseni todeta, että epäröinti on taakse jäänyttä elämää! Syksy on ollut suhteellisen onnistunut ja voi jopa sanoa, että elän tällä hetkellä urheilullista unelmaa!

Monen kompromissivuoden jälkeen vaikuttaa siltä, että treenaaminen onnistuu lähes ilmaan sen suurempaa sumplimista. Pieniä muutoksia piti toki tehdä, kun selkä ei pysynyt vauhdissa mukana reilu kuukausi sitten ja siihen jäi pieni kramppitila päälle. Päällisin puolin pystyn kuitenkin treenaamaan tavalla, joka pitäisi mahdollistaa kehittymisen.

Viikkotasolla teen noin 30 tuntia töitä, harjoittelen noin 18 tuntia ja teen lihashuoltoa 2 - 3 tuntia. Eli ”ammattimoukaristin” työviikko kestää 50 tuntia, jonka päälle laitetaan vielä syömiset ja nukkumiset. Tämä oravanpyörä pyörii sitten viikosta toiseen keväälläkin (toivon mukaan terveenä). Sen siivittämänä voisin ehkä haastaa ennätyksiäni tulevana kesänä!

Tai sitten ei.

Urheilussa mikään ei ole varmaa!

Aika näyttää!

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja Twitterissä.

Eteenpäin!

---

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Tim-Nordic Oy

Porkkalan Raivauspalvelu Oy

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

Kolme pointtia dopingista!

 Jalkapalloilija Matias Lahti sai viikko sitten neljän vuoden kilpailukiellon dopingin käytön seurauksena otettuaan lääkärin määräämää lääkettä, vaikka erivapaushakemus oli vielä käsittelyssä. Urheilija itse ja myös SUEK toteaa, että kyse oli sairauden hoidosta, eikä urheilullisen kilpailuedun hakemisesta. Lahti on siis tahattomasti rikkonut sääntöjä kolmen viikon ajan, ja samalla vienyt itseltään mahdollisuuden harrastaa rakasta lajiaan tulevina vuosina.

Tapaus on monella tavalla harmillinen, mutta se herättää myös monta kysymystä. Tässä tekstissä käydään läpi kolme pointtia dopingista!

1. Kotimaisen jalkapallon antidopingkulttuuri on puutteellinen!

Tässä dopingtapauksessa on yksi seikka, joka hämmentää minua suuresti. Urheilija avautui tilanteestaan jo syksyllä Instagram tilillään ja sieltä on seuraava lainaus:

”Aloitin lääkkeen käytön samana päivänä ja tein samalla erivapaushakemuksen SUEK:lle, jotta saisin käyttää lääkettä urheillessani, kun selvitin, että lääke luetaan dopingaineeksi.”

Lainauksesta paistaa läpi oletus, että jalkapalloilija on omasta mielestään urheilija ainoastaan urheilukentällä ja urheilun säännöt eivät koskisi häntä urheilukentän ulkopuolella. Näinhän se ei tietenkään ole, vaan urheilija on urheilija 24 / 7 / 365 ja näin ollen ”kaikkina aikoina” kielletty aine on kielletty kaikkia aikoina.

Vedän ehkä turhan suoria johtopäätöksiä, mutta itse en ymmärrä, miten entinen Veikkausliigapelaaja voi kirjoittaa kyseistä lausetta. Syyttävä sormi osoittaa Palloliiton dopingvalistuksen suuntaan.

Yleisurheilussa D-valistus on mielestäni hyvällä tasolla, mutta onko se kaikissa lajeissa yhtä hyvää?! Ovatko jalkapalloilijat kartalla dopingsäännöistä? Uskon, että Matias Lahti ei olisi kilpailukiellossa, jos Palloliitto ja seurat olisivat panostaneet tähän asiaan tarpeeksi.

2. Myös väärin käytetty lääke on Doping!

Tapausta seurannut Twitter keskustelu osoittaa, että monen mielestä tämän kaltainen rike ei ole ”oikeaa dopingia”. Oikea douppari tunkee hemohessia suoraan suoneen Ala-Tikkurilan Shellin vessassa, tai on hampaisiin asti testosteronilla pumpattu itä-Eurooppalainen naiskuulantyöntäjä. Omaa sairauttaan hoitava alasarjafutaaja ei sovi tähän muottiin.

Kyllä minä itsekin näen vivahde-eroja näissä kahdessa ääripäissä, mutta samalla kummatkin ovat selkeitä rikkeitä. Urheilijana en periaatteessa välitä mistä syystä vastustajani on nostanut omia testosteroniarvojaan, vaan minua kiinnostaa, jos se on tehty sovittujen yhteisten sääntöjen mukaan vai ei. Inhimillinen puoli onkin sitten se, että dopingkäry on (ja pitää olla) aina henkilökohtainen tragedia.

3. Ehdotan sääntömuutosta!

Oman ymmärrykseni mukaan tämä tapaus herätti monessa vahvoja tunteita, koska tässä vietiin harrastus pelaajalta, joka yritti tehdä kaiken oikein. Omien sanojensa mukaan Matias Lahti ei enää edes panostanut jalkapalloon tosissaan, mutta käryn myötä jopa höntsääminen kutosdivarissa on kiellettyä tulevan neljän vuoden ajan.

Tämä on raju rangaistus ja mielestäni dopingsäännöissäkin voisi ottaa tämän ankaruuden huomioon. Ehdotan seuraavaa:

Jos pelaaja tekee neljän vuoden kilpailukiellon arvoisen dopingrikkeen, niin hänellä olisi kaksi vaihtoehtoa.

a.       Odottaa neljä vuotta ja palata tämän jälkeen haluamalleen tasolleen.

b.      Ilmoittaa omalle liitolleen, että ura huipulla on ohi. Tämän jälkeen rangaistus lyhenisi yhteen vuoteen, jonka jälkeen harrastaminen kansallisella tasolla (jalkapallossa esimerkiksi 5 – 6 divari) olisi sallittua.

Tällä säännöllä saisimme sääntörikkomukset pois kilpaurheilusta, mutta samalla emme estäisi liikunnan ilon urheilijoilta, jotka heti rikkeen jälkeen haluavat lopettaa urheilu-uransa huipputasolla.

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja Twitterissä.

Eteenpäin!

---

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Tim-Nordic Oy

Porkkalan Raivauspalvelu Oy

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

 

Yleisurheiluliiga!

 Yleisurheilun ammattilaisuus ei periaatteessa ole olemassa! Maailman kärkiurheilijat toki kykenevät ostamaan kalliimpaa voileipäkinkkua lajin tuomilla tuloilla, mutta suurin osa urheilijoista joutunee hankkimaan elantonsa muualta. Yleisimmät tavat suomessa lienevät opiskelu tai kaksoisura (joko palkkatyöläisenä tai SoMe yrittäjänä).

Aina silloin tällöin pohdin, jos oikea ammattilaisuus olisi meidän lajissammekin mahdollinen?! Siis sellainen missä urheilijoille maksetaan palkkaa urheilemisesta!

Mitä jos meillä olisi yleisurheiluliiga?!

Yleisurheiluliiga olisi kansallinen kilpailusarja, missä maan parhaat urheilijat kilpailisivat paremmuudestaan kärkiseurojen väreissä. Kilpailut olisivat viikonloppuisin järjestettyjä kaksipäiväisiä tapahtumia ja pisteitä jaettaisiin sijoitusten perusteella ruotsiottelu tyyliin. Sarjan lajivalikoima kattaisi yleisurheilun kaikkia arvokisalajeja ja urheilijat saisivat palkkaa urheilemisesta.

Ketkä olisivat mukana?

On tärkeää varmistaa sarjan valtakunnallinen asema ja tämä onnistuu ottamalla mukaan valtakunnan 10 parasta urheiluseuraa. Pääsarjan alapuolella olisi 1-divari, johon pääsee ilmoittautumalla. Yleisurheiluliiga olisi luonnollisesti auki ja joka kesän jälkeen divarista nousee kaksi uutta seuraa ja kaksi tippuu ulos liigasta.

Liigaseurat "kaudella 2023"

 

Liigan kilpailuohjelma!

Jokaisella liigaseuralla olisi yksi kotikilpailu / kausi. Kilpailusarja kestäisi reilut neljä kuukautta alkaen toukokuun alusta. Yhteensä olisi siis 10 liikaviikonloppua. Tällöin kesään mahtuisi myös Kalevan Kisat, karnevaalit, arvokisat ym. Kesän lopussa eniten pisteitä kerännyt seura voittaa!

Moni talousnörtti varmaan nyt ihmettelee miksi niitä tapahtumia ei voisi olla enemmän?! Syy siihen on se, että urheilijoille pitää tarjota mahdollisuus ylläpitää hyvää tuloskuntoa ja samalla mahdollisesti kiertää kansainvälisiä kisoja keräämässä rankingpisteitä arvokisoihin. Liian tiivis liigaohjelma ei siis olisi urheilullisesti järkevä.

Urheilijat ja valmentajat!

Jokainen seura olisi velvoitettu palkkaamaan vähintään yhden urheilijan / laji. Juoksulajeissa olisi kuitenkin sallittua tuplata (esimerkiksi sama urheilija juoksee sekä 100, että 200 metriä). Jokaisella seuralla olisi siis 35 – 40 urheilijaa palkkalistoillaan. Loukkaantumisen sattuessa seura saisi pikahälytyksellä palkata urheilijoita ykkösdivarista.

Tämän lisäksi seuran pitäisi toki palkata 1 – 2 valmentajaa jokaista lajiryhmää kohden, mikä tarkoittaisi, että jokaisella seuralla olisi noin 10 valmentajaa. Yleisurheiluliiga mahdollistaisi ammatin 400 urheilijalle ja 100 valmentajalle!

Paljonko tämä lysti maksaa?

Rehellinen vastaukseni on, että minulla ei ole hajuakaan, mutta luultavasti aika paljon! Jos hypoteettisesti leikitään, että kaikki urheilijat ja valmentajat saisivat 3000 € / kk, niin työnantaja (eli seura) joutuisi maksamaan noin 5000 € / työntekijä kaikkine sivukuluineen.  Noin 40 urheilijan ja 10 valmentajan palkkojen vuosibudjetti olisi siis 3 miljoonaa euroa / seura!

Urheilijoiden ja valmentajien lisäksi seuran palkkalistoilla olisi toki muitakin toimijoita (hallinto, markkinointi, huolto yms) ja muitakin kuluja on varmasti liittyen harjoitusolosuhteisiin ja matkoihin yms. Yhteensä luulisin, että seuran toiminta pyörisi hyvin noin 3,5 – 4 miljoonan vuosibudjetilla ja kaikki tämä pitäisi kustantaa yhden tapahtuman lipunmyynneillä (näin suuria stadioneita ei suomessa ole...), liigan palkintorahoilla ja seuran yhteistyökumppaneilla!

Onko tässä järkeä?

Ei sitten alkuunkaan… Yleisurheilu on lajina sellainen, että ammattilaisuus on taloudellinen mahdottomuus. Urheilijoita on liikaa ja tapahtumia liian vähän. Eikä tästä pulmasta pääse eroon rikkomatta lajia heittämällä puolet lajeista pihalle ja luopumalla hyvän tuloksen tavoittelusta (=lisäämällä tapahtumia).

Onneksi laadukas yleisurheilu toimii ilman ammattilaisuuttakin. Pieni osa maailman kärkiurheilijoista tienaa hyvin ja loput hoitavat rahoituksensa tavalla tai toisella. Itse en ainakaan keksi tätä nykymallia parempaa vaihtoehtoa!

Saa olla eri mieltä!

Vai keksiikö joku tavan, jolla yleisurheilusta voisi tehdä ammatin?!

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja Twitterissä.

Eteenpäin!

---

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Tim-Nordic Oy

Porkkalan Raivauspalvelu Oy

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café