Sivut

perjantai 19. elokuuta 2022

Tommin ja Riston paluu moukarihäkkiin!

 Wilma Murto voitti toissa päivänä EM-kultaa ja YLE veti moukarisyrjinnän täysin uudelle tasolle jättämällä kolme viimeistä kierrosta kokonaan näyttämättä (suorana). Kumpikin oli historiallisen kova saavutus.

Tämän tekstin sisältö ei kuitenkaan liity EM-kisoihin.

Parisen viikkoa sitten nähtiin jälleen kerran, kun muutama entinen urheilija nappasi mitalin Joensuun Kalevan kisoissa. Miten tämä on mahdollista? Onhan se naurettavaa ja surullista, että aktiiviurheilija ei pärjää entiselle urheilijalle!

Vai onko?

Tarkastellaan tilanne kahden käytännön esimerkin kautta!



Tommi Remes (PB 72,55 m)

Kiuruveden lahja moukarimaailmalle päätti viime syksynä, että moukaroinnit saa riittää ja on aika siirtyä oikeisiin töihin! Kesällä 2020 miesten moukari lensi 67 – 68 metriä ja kaudella 2021 leka lensi 65 – 67 metrin välille. Joensuun karsinnassa mies heitti 65 metrisen käytännössä harjoittelematta. Eli taso on vuodessa laskenut täydestä panostuksesta ainoastaan 1 – 2 metrillä.

”Käytännössä harjoittelematta” on tietysti suhteellinen käsite. Olihan Tommi käynyt noin kerran viikossa höntsäämässä salilla läpi talven ja heittoharjoittelu aloitettiin muutama viikko ennen kisoja. Harjoitusheittoja tuli yhteensä 40, kun niitä normaalisti tulee tuhansia / kausi.

Tommin touhu osoittaa, että ei se taso romahda vuodessa kovin rajusti, kunhan edes vähän harrastaa kuntoa ylläpitävää liikuntaa.



Risto Kauppinen (PB 66,86 m)

Toisena esimerkkinä otan Kauppisen Riston, joka Joensuussa ensimmäistä kertaa ylsi Kalevan Kisojen loppukilpailuun. Mies oli nuorena suhteellisen lahjakas ja kävi jopa nuorten MM-kisoissa heittämässä. Aikuisten välineellä kehitys kuitenkin tyssäsi 66 metriin ja mies katosi kilpailukentiltä kauden 2016 jälkeen. Itse ainakin oletin, että miehen ura oli ohi.

Yllätyin siksi positiivisesti, kun mies palasi häkkiin keskellä kautta 2020 heittäen 55 metrisen omaksi ilokseen ja käytännössä ilman talviharjoittelua. Tästä 1,5 kuukautta myöhemmin mies heittikin vielä voimassa olevan ennätyksensä 66,86 m. Risto oli neljän vuoden tauon jälkeen noussut ennätystasolle alle kahden kuukauden tehoharjoittelulla. Olin rehellisesti sanottuna kateellinen.

Välivuosinaan mies on omien sanojensa mukaan enimmäkseen harrastanut ulkonäköön ja terveyteen keskittyvää liikuntaa ja väliin mahtui pitkiäkin harjoitustaukoja. Ringissä mies kävi muutamia kertoja ja yksi kisatuloskin löytyy (55,73 m) vuodelta 2018. Näillä pohjilla mies siis palasi ennätyskuntoon reilussa kuudessa viikossa loppukesästä 2020.

Tästä hetkestä on kuitenkin nyt jo kaksi vuotta ja ennätys on vieläkin samoissa lukemissa. Määrätietoinenkaan harjoittelu ei ole (vielä) nostanut tasoa. Tässä tuleekin tämän blogin opetus: Jo saavutetun tason tuntumaan pääseminen on urheilussa yllättävän helppoa, mutta kehittyminen on hankalaa!

Joku liikuntabiologi voinee kertoa enemmän, minkälaisia mekanismeja löytyy tämän ilmiön takana (lihasmuisti, tekninen osaaminen yms). Onhan se huvittavaa, että jotkut höntsäämällä voivat ylläpitää urheilullista tasoa, joka on suurimmalle osalle urheilijoista täysin saavuttamattomissa.

Mutta näin se vaan menee. Näin urheilu ja biologia toimii.

Itselläni on pari kisaa jäljellä ennen, kuin laitan kauden pakettiin.

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja Twitterissä.

Eteenpäin!

---

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Tim-Nordic Oy

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

RMV-Korut Oy

---

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti