Sivut

keskiviikko 26. toukokuuta 2021

Leuka rintaan kohti seuraavaa onnistumisen kokemusta!

 

Kausi lähti hienosti liikkeelle Kankaanpäässä mainiolla tuloksella 64,36 m. Hiukan mutkia suoraksi vetäen voi sanoa, että kyse oli meikäläisen ensimmäinen kunnollinen onnistuminen kesän 2018 jälkeen. Sen johdosta sorruin jopa tyytyväisyyteen. Tämän riemun jälkeen oli kuitenkin varsin nopeasti aika palata normaaliin arkeen perinteisine käänteineen.

Kankaanpään kilpailu oli henkisesti ja fyysisesti melkoisen kova juttu minulle. Kahden heikomman kauden jälkeen tuntui mahtavalta lähestyä omaa ennätystäni heti ensimmäisessä kilpailussa. Ja kaiken kukkuraksi voitin tiukan kamppailun B-kilpailussa, joka omalla tavallaan lisäsi kilpailun mielekkyyttä. Oikeasti hyvät heittäjät olivat tosin jo heittäneet oman A-kilpailunsa, joten "voitto" onkin suhteellinen käsite.

Saattaa olla urani ensimmäinen kerta, kun kisan jälkeen ei ole harmittanut, vaikka ei tullutkaan uutta ennätystä. Kokemuksen ja iän myötä sitä vissiin pehmenee henkisesti.

Kilpailun jälkeinen viikko onkin sitten ollut vähän hankalampi. Ensinnäkin kisa oli henkisesti ja fyysisesti niin raju veto, että palautuminen kesti normaalia pidempään. Ja kun vihdoin aloin saamaan kropan takaisin treenikuntoon, niin tulinkin jostain ihmeen syystä kipeäksi. Pientä lämpöä ja räkää senkin edestä tarjolla. Eli perinteinen ja hengenvaarallinen miesflunssa kyseessä (Koronatesti = neg). Tämän vuoksi jouduin ikävä kyllä jättämään huomisen Someron kilpailun väliin...


 

Urheilu on kyllä ihana harrastus. Ensimmäinen onnistuminen vuosiin ja heti perään keho ilmoittaa, että eipäs nyt olla liian iloisia. Olisihan se nyt älytöntä, jos positiivinen vire olisi kantanut pidempään. Kunnon urheilu rakennetaan kuitenkin aina negatiivisuuden ja vastoinkäymisten kautta… Perkele!

Mutta ei auta itku markkinoilla! Etenkin, kun korona aikana ei saa edes mennä markkinoille flunssaisena… Kalevan Kisoihin on vielä monta kuukautta aikaa, joten vielä ei ole mihinkään kiire.

Positiivista tässä on kuitenkin se, että Kankaanpään tulokseni riittänee ensi viikon Jyväskylän Motonet GP osakilpailuun, jos järjestäjät eivät ole raahanneet ulkomaalaisia paikalle. Ilmoittautuminen umpeutui eilen ja olen ilmoittautuneista 10. paras (12 urheilijaa ilmoittautui kilpailuun), kun lajikiintiö on juuri se 10. 

Mutta on tämä kotimainen moukarinheitto melko kovalla tasolla tällä hetkellä. Kankaanpäässä käytiin tiukka kamppailu Joni Syrjälän kanssa, kuten ollaan käyty useita kertoja junnusarjoista lähtien. Tällä kertaa voitin Jonin 44 cm erolla. Tämä tarkoittaa, että Syrjälä voi jäädä ulos kauden ensimmäisestä 10 urheilijan Motonetistä vajaan 64 metrin heitolla. Tämä olisi ennenkuulumatonta täysin kotimaisella kokoonpanolla. Hyvällä tasolla on siis myös kääntöpuolensa.

Vaihtoehtoisesti Syrjälä (tai Max Lampinen) heittää 65 m+ Somerolla ja kisajärjestäjät antaisivat sen nojalla paikan hänelle... Tällöin kuitenkin saatan olla hiukan eri mieltä asioiden kulusta... Parastahan olisi, jos järjestäjät laajentaisi kiintiön 12 urheilijaan, mutta se ei ole kovin yleistä näissä karkeloissa, kun aikataulut painaa päälle...

[EDIT 26.5.2021 KLO 18:30 : Kisapaikka on näemmä varmistunut ja nykytiedon mukaan 10 parasta otettiin mukaan]

Ei kun leuka rintaan kohti seuraavaa onnistumisen kokemusta! Toivon mukaan se tulisi vastaan jopa tämän vuosikymmenen aikana.

Eteenpäin!

P.S. Someron osakilpailusta on tarjolla Järviradio-TV LIVE-Striimi Jari Porttilan selostuksella! Lähes koko kotimainen kärki paikalla, joten kannattaa ehdottomasti vilkaista! Minä tulen ainakin katsomaan.

---

YHTEISTYÖSSÄ:


Urheiluvälineiden verkkokauppa: funraise.fi

Maatalouskoneita huoltava: Traktorkliniken 

Kolarikorjaamo: OY Auto Ljungqvist AB
 
---

lauantai 15. toukokuuta 2021

Kausi alkaa!

 

Tänään se alkaa! Pitkä harjoituskausi on takanapäin ja nyt on vihdoin aika pukea kisavaatteet päälle ja vetää mittanauhan kireälle. Meikäläisen kausi 2021 polkaistaan käyntiin Kankaanpäässä!

Kaksi edellistä kautta ovat menneet enemmän tai vähemmän heikosti ja tämän kauden teemana on kääntää kelkka takaisin jonkinlaiselle kehitysuralle. Ikäähän minulla on vasta 26 vuotta, joten moukarinheittäjäksi olen vielä nuori. Tai näin haluaisin ainakin valehdella itselleni.

Motonet GP-kisoja on tällä kaudella runsaasti tarjolla, mutta se ei paljon auta, jos oma taso ei riitä. Kauden avauskisojen tavoitteena on siis heittää niin pitkälle, että lunastan osallistumisoikeuden kesän kovatasoisiin kisoihin. Tämä tarkoittaa, että pitäisi olla maan 10 parhaan heittäjän joukossa, kuten edellisessä päivityksessä totesin.


 

Kisakalenteri on tosiaan vielä täysin auki, mutta kaksi ensimmäistä kisaa ovat Suomen moukarinheittäjät ry (eli moukariporukan) kisasarjaan kuuluvia koitoksia. On kyllä hienoa, että on saatu tällaisia kisoja järkättyä toukokuulle! Väkeä ja tasoa riittää!

Toki siinä tasossa on sellainen ongelma, että meikäläisen paikka Kankaanpäässä on B-kilpailussa, mutta sehän ei tuloksentekoa haittaa. Ja kerrankin pääsee taistelemaan tosissaan jonkun kilpailun voitosta.

Kauden pääkilpailu on luonnollisesti Tokion olympialaiset (sohvalta katsottuna) ja Tampereen Kalevan Kisat 26 – 29.8! Tarkoituksena olisi palata pistetaisteluun Ratinan stadionilla!

Tulostavoitteita löytyy useita tulevalle kesälle, mutta tärkeintä olisi oman perustason nostaminen. Se tarkoittaa myös oman 10 parhaan tuloksen keskiarvon (nyt: 64,26 m) nostamista uudelle tasolle. Kuten kuvasta huomaa, niin enemmistö heitoista ovat jo monen vuoden takaa ja siihen pitäisi saada muutos.

 


Muita merkityksellisiä rajapyykkejä olisi:

65,10 m: Oma henkilökohtainen ennätykseni!

68,04 m: Pisin kilpailussa heitetty heittoni, kaikki välineet huomioiden (Heitetty 5 kg moukarilla 19.6.2012). 

70,00 m: Tuskinpa tarvitsee sen syvällisempää perustelua. Myös kasilla alkava lukema olisi merkityksellinen, mutta se ei ehkä ihan vielä ole ajankohtainen.

Lopuksi haluan vielä erityisesti kiittää tämän kauden yhteistyökumppaneita! Yritän lähtökohtaisesti välttää keinotekoista mainospuhetta, mutta on se silti hienoa, kun joku yritys on valmis tukemaan moukarinheittoa. Eli jos joskus on tarvetta näiden yritysten palveluille, niin käyttäkää ihmeessä!

Verkkokauppa funraise.fi myy tutusti urheilutarvikkeita ja edellinen oma hankintani oli kyynärpäätuki ja varaosia rikkinäisiin moukareihin. Tavarat tulivat perille parissa päivässä.

Kolarikorjaamo OY Autoljungqvist AB korjaa luonnollisesti kolaroituja autoja. Eli jos ajaessasi satut joskus jäämään traktoriin alle Kirkkonummen lähistöllä, niin kannattaa viedä auto sinne!

Ja jos satut olemaan se sankari, joka ajoi kyseistä traktoria auton päälle, niin on ehkä paikallaan linkuttaa sitä Inkooseen Traktorkliniken huoltoon! Tällä tavalla saadaan tarinan kummatkin menopelit kuntoon!

Katsotaanpa mihin se moukari lentää illalla.

Satakunnan kansa näyttää kilpailun suorana (alkaen klo 13 naisten kilpailulla), mutta en ole varma, jos miesten B-kisa mahtuu heidän lähetykseen.

LIVE-tuloksia kuitenkin tarjolla.

Eteenpäin!

torstai 6. toukokuuta 2021

Kausiennakko: Ketkä lähtevät Tokioon ja kuka kiusaa junnuja?

 

Sitä ollaan toukokuun puolella ja kilpailukausi lähestyy.  Kotimaan huippujen ensimmäisiä kaaria nähdään viikonloppuna Kroatian talvi EM-heitoissa ja meikäläisen kilpailukausikin alkaa muutamien viikkojen sisällä. Tässä tekstissä pohdiskelen vähän mitä voi odottaa tulevalta kesältä.

Kauden 2020 yli 60m heittäjät:

1. Aaron Kangas 79,05 m
2. Henri Liipola 74,92 m
3. Aleksi Jaakkola 74,51 m

4. Tuomas Seppänen 73,61 m
5. Roope Auvinen 71,18 m
6. Marco Kammer 70,08 m
7. Markus Kokkonen 68,93 m
8. Tommi Remes 68,70 m
9. Risto Kauppinen 66,86 m
10. Oskari Lahtinen 65,50 m
11. Petri Rautio 65,22 m
12. Joni Syrjälä 64,81 m
13. Arttu Väänänen 62,56 m
14. Fredrik Fröberg 62,41 m
15. Tuomas Kalliovaara 61,78 m
16. Juhana Karjanlahti 61,78 m
17. Max Lampinen 61,08 m

Viime kauden perusteella 60 metrin paremmalla puolella on kolme selkeää kategoriaa

1 Tokiolaiset

Lajimme kärkinelikko on terävä ja selkeä. Kangas, Liipola, Jaakkola ja Seppänen olivat omalla tasollaan viime vuonna. Kaikki voivat heittämällä (tsödum tschhh) nousta Olympialaisten kisakoneeseen, jos he yltävät omaan parhaansa.

Suora raja on 77.50 m ja rankingin perusteella riittää tällä hetkellä viisi 74 – 75 metrin kilpailutulosta. On kuitenkin oletettavaa, että tämä nousee vähän. Ennustan, että kaksi miestä pääsee Tokioon, mutta kolmekaan ei ole poissuljettua.

2 Kakkosketjun jätkät

Kun katsot Motonet GP tai Kalevan kisoja, niin seurataan yleensä tiiviisti ”Tokiolaisia”, mutta niiden takana on aina muitakin heittäjiä. Nämä ovat kakkosketjun jätkät! Auvinen, Kammer, Kokkonen ja Remes ehkä unelmoivat Tokion reissusta, mutta urheilullinen paikka lienee vielä katsomon puolella.

Näiden jätkien taso riittää kuitenkin kaikkiin kotimaan kisoihin ilman sen suurempaa jännityselementtiä ja Kalevan Kisoissa perustasollakin ollaan pisteillä! Jos siis saadaan tulos… Enkä sulje pois, että joku näistä jätkistä lähtisi haastamaan kärkeä, jos sattuu hyvä päivä!

3 Mukana roikkujat

Tämä porukka on se mihin itse olen jumiutunut viime vuosina. Se on tietyllä tavalla turhauttava, mutta samalla kiehtova taso. TV  kisoihin otetaan yleensä 8-10 heittäjää, mitä tarkoittaa, että tästä kategoriasta mukaan pääsee 0-2 heittäjää. Myös Kalevan Kisojen loppukilpailuun otetaan ainoastaan 10 heittäjää. Viime vuonna meitä oli kuitenkin yhdeksän melkoisen tasaväkistä urheilijaa (ja edessämme kahdeksan parempaa), joten jokainen tajuaa, että kilpailu osallistumispaikoista on kovaa.

Tässä kategoriassa on nuoria poikia, jotka kehittyvät huimaa vauhtia. Tässä on myös , minun kaltaisiani 25 – 30 vuotiaita, joiden viime vuosien touhu on polkenut paikallaan, mutta usko parempaan on vielä olemassa. Niin. Ja sitten meillä on kohta 39 vuotta täyttävä Petri Rautio joka vieläkin varsin menestyksekkäästi kiusaa meitä nuorempia vuodesta toiseen!

Kuva: Anssi Mäkinen

 

Toivottavasti tuleva kesä heittää nämä kategoriat romukoppaan ja kaikki kehittyisivät huimasti (minä tosin kaikista eniten!). Ja olisi myös mukavaa, jos mainittujen heittäjien lisäksi nousisi lisää heittäjiä 60 metrin paremmalle puolelle.

Itse haluaisin olla sillä tasolla, että saan osallistua kärkiheittäjien kanssa kovimpiin kotimaan kisoihin!

Kathellaan mitä tapahtuu!

Eteenpäin!

---

YHTEISTYÖSSÄ:


Urheiluvälineiden verkkokauppa: funraise.fi

Maatalouskoneita huoltava: Traktorkliniken 

Kolarikorjaamo: OY Auto Ljungqvist AB
 
---