Sivut

perjantai 5. maaliskuuta 2021

Helmikuu pettää aina!

 Yksi virhe on vahinko.

Kaksikin virhettä voi vielä mennä huonon tuurin piikkiin.

Mutta, kun tekee saman virheen viisi kertaa putkeen, niin voinee jo puhua tyhmyydestä tai osaamattomuudesta.

Helmikuu on ollut minulle viime vuosina hankala kuukausi. Voinee sanoa, että harjoituksellisesti helmikuu on mennyt täysin pieleen vuosina 2017 – 2020. Hyvän tammikuun jälkeen olen aina jotenkin onnistunut hankkimaan selkävaivoja,  alipalautumista, vatsavaivoja, flunssia tai jotain muuta vastaavaa. Tänä vuonna olin henkisesti valmistautunut siihen, että en ainakaan tule sössimään helmikuun. Mutta enhän minä siinä onnistunut…

Tammikuun lopussa alkoi lievä flunssa, joka ei edes kahdella koronatestillä halunnut koronaksi muuttua. Oireet olivat lähes olemattomat eikä lämpöäkään ollut missään vaiheessa. Suurin oire oli väsymys ja aamuräkä. Enkä siis ollut tämän seurauksena reenikunnossa. Välillä luulin olevani terve, mutta ei vaan jaksanut harjoitella. Tämä jatkui noin kolmisen viikkoa, jonka jälkeen flunssa oli vihdoinkin lopullisesti voitettu kanta. Tai näin luulin…

Flunssan jälkeen kestää aina hetken ennen kuin kroppa alkaa vastaanottamaan reeniä normaalisti. Näin se oli tälläkin kerralla sillä erotuksella, että oireet palasivat viime viikonloppuna. Lääkäristä kävin sitten maanantaina hakemassa korva- ja poskiontelotulehdus-diagnoosin…

Eilen juhlistin taudin viiden viikon juhlia ja toivon, että se olisi tämä taudin viimeinen merkkipäivä. Lääkitys vaikuttaisi ainakin toimivan ja olo on jo varsin hyvä.

Mutta siinähän se helmikuu oli ja meni, eikä reenaamisesta tullut yhtään mitään. Jos jollain on kokemusta siitä, miten pysyy terveenä helmikuussa, niin kertokaa mielellään minulle. Ensi vuonna olisi taas mahdollisuus onnistua tässä haastavassa tehtävässä.

Virheet ovat kuitenkin osa urheilua ja tärkeintä on, miten niihin reagoi. Nyt pitää vaan nollata tilanne ja tehdä kaikkensa, jotta kesästä tulisi hyvä. Uskon vahvasti, että onnistun siinä. Positiivisin mielin eteenpäin.

Kuten valistunut lukija varmaan voi arvata, niin näistä lähtökohdista ei lähdetä kilpailemaan. Huomenna (6.3) Kaustisilla kuitenkin järjestetään moukarinheiton talvimestaruuskisat. Useampi kärkiheittäjä on mukana testaamassa alkukevään kuntoaan. Live Tulokset kisoista löytyy LINKIN takaa!


 

Kaikki sarjat mukaan lukien kilpailussa on yhteensä 53 ilmoittautunutta heittäjää. Suurin mielenkiinto kuitenkin kohdistuu kuvassa näkyviin sarjoihin. Useampikin 70 metrin kaari mahdollinen sekä miehissä, että naisissa!

Kilpailu käydään ulkona ja erityisjärjestelyin.

Toivotaan kaikille moukarinheittäjille pitkiä kaaria ja kaikille muille terveyttä!

Eteenpäin! 

---

YHTEISTYÖSSÄ:


Urheiluvälineiden verkkokauppa: funraise.fi

Maatalouskoneita huoltava: Traktorkliniken 

Kolarikorjaamo: OY Auto Ljungqvist AB
 
---

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti