Urheilu on kyllä hieno asia. Treenikaverini Tommi Remes kiteytti sen hyvin sanoiksi viikonlopun Kalevan Kisojen jälkeen:
”Missä muussa harrastuksessa pääsee kokemaan tällaista vitutuksen tunnetta? Ei missään!”
Ja olen Tommin kanssa täysin samaa mieltä! Kun tämä ei nyt ole sellainen harrastus, mitä tehdään huvin vuoksi silloin, kun tuntuu hyvältä, vaan tässä paiskitaan hommia lähes päivittäin ympäri vuoden periaatteessa yhtä kisaa varten.
Siksihän se vitutus onkin suuri, kun epäonnistuu kauden tärkeimmällä hetkellä. Oma kisarupeamani loppui tosiaan jo Kalevan Kisojen karsintaan, mutta periaatteessahan olin mokannut jo kauan ennen sitä.
Koko kesä on ollut pikkutulipalojen sammuttelua, enkä ole kyennyt nostamaan kuntoa toivotulle tasolle. Olin kuitenkin toiveikas, että kunto nousisi viimeistelyssä, mutta aika pahalta kyllä näytti vielä muutama päivä ennen kisoja…
Loppujen lopuksi olin kyllä siinä kunnossa, että maksimaalisella onnistumisella olisin selvinnyt finaaliin, mutta enhän minä siihen sitten itse kisatilanteessa pystynyt. Heitin tuloksen 61,18 m, joka jäi reilun metrin päähän finaalipaikasta. Sekä tulos, että sijoitus oli urani toiseksi heikoin Kalevan Kisojen karsinnassa.
Loppukilpailussa kävikin sitten niin, että viimeinen pistesija ja kuusi heittoa irtosi Petri Rautiolle tuloksella 61,19 m. Mutta siinä vaiheessa oli jo vaikeaa katsomosta käsin heittää pidemmälle. Kannattaa pärjätä karsinnassa, jos haluaa napata niitä pistesijoja…
Jotenkin jännä, että itse kisasuoritus ei sillä tavalla ota päähän, koska se oli periaatteessa kunnon mukainen ja täysin oman suunnitelman mukainen suoritus. Ainut ongelma siinä on se, että en ollut tarpeeksi hyvä.
Se taas ottaa suunnattomasti päähän, että oma taso ei ole lähelläkään sellainen, mitä sen mielestäni kuuluisi olla. Sitä, kun vuosi toisensa jälkeen on joka päivä antanut kaikkensa, jotta kehittyisi urheilijana, niin vituttaa ihan suunnattomasti heittää samoja tuloksia, kuin mitä heitin jo vuonna 2016.
Sitä alkaa miettiä, että olenko tyhmä, lahjaton vai enkö vaan tajua miten tämä tehdään? Luultavasti yhdistelmä mainituista asioista.
Mutta ei siinä. Onhan tämä vieläkin hauskaa ja kanssakilpailijat ovat mukavia jätkiä, joten painetaan vielä eteenpäin. Kai minäkin tulen vielä joskus onnistumaan urheilijana, jos tarpeeksi kauan jaksan yrittää?!
Loppukesästä heitän vielä muutaman kisan!
Kiitos Kalevan Kisojen järjestäjille. Olosuhteet olivat kunnossa!
Kiitos valmentajille ja fyssareille!
Kiitos yhteistyökumppaneille!
Eteenpäin!
---
Urheiluvälineiden verkkokauppa: funraise.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti