Visio 2020...

Visio(t) 2020 lähestyy(vät)! Suomalainen jalkapallo nousee Euroopan kymmenen parhaan joukkoon, kaikki muut urheilulajit ovat pohjoismaista kärkeä kaikilla mittareilla mitattuna ja minä olen 70 metrin moukarinheittäjä. Hieno vuosi on kohta alkamassa!

”Päätin syksyllä 2015 antaa Yleisurheilulle vielä yhden mahdollisuuden. Halusin kokeilla, jos minusta voisi tulla oikea urheilija! Otin mallia suurten liittojen touhuista ja perustin visio 2020 projektin päässäni. Visio oli, että jos perustaso ei ole yli 70m 2020 niin lopetan urheilun. Mutta jos siinä kohtaa näyttäisi siltä, että minusta voisi tulla hyvä urheilija, niin jatkaisin niin kauan kuin mahdollista!” – Minä 9.9-2017

Oma visio 2020 on siis, että perustasoni on yli 70 metriä vuoden päästä. Tämä tarkoittaa minun kirjoissani sitä, että 10 parhaan kisan keskiarvo on yli 70 m. Jos tämä ei toteudu, niin lopetan moukarinheiton… Näin siis ajattelin vielä muutama vuosi sitten…

Ennätykseni on tällä hetkellä 65,10 m ja 10 parhaan kisan keskiarvo on 64,259 m. Kuluneen kauden aikana keskiarvo koheni huimat 2,6 cm (ainoastaan yksi kisa mahtui 10 parhaan joukkoon).

Kilpailin kesällä 2019 yhteensä kymmenen kertaa. Ensi kaudella kisoja on luultavasta saman verran. Lyhyellä matikalla laskettuna siis riittää, että heitän joka kisassa yli 70 metriä, niin tavoite on saavutettu, tai muuten lopetan moukarinheiton!

Tai sitten ei... En tule lopettamaan heittopuuhia, vaikka en heittäisikään 70 metriä ensi kaudella. Tai ainakaan oma tulostaso ei tule olemaan syy lopettaa.

Urheilu on loppupeleissä mukavaa, vaika ei aina kulkisikaan. Totta kai turhauttaa, että olen pilannut kaksi kesää putkeen, mutta samalla se on opettanut arvostamaan niitä asioita, mitä olen saavuttanut!

Muistan, kun Talvi-SM kisoissa 2017 otin 22-sarjan pronssia tuloksella 62,73m. Tämä tapahtui harjoituskauden keskellä kunnon pakkaskelissä. Olihan mitali ihan kiva, mutta tuloshan oli huono (vaikka olikin ennätys) ja ilman Aleksi Jaakkolan loukkaantumista en olisi edes saanut mitalia. Vähättelin omaa suoritusta, niin kuin aina teen.

Nyt kaksi vuotta myöhemmin heitän Kalevan Kisojen karsinnassa 62,70m. Lappeenrannassa keli oli täydellinen ja kunto ajoitettu juuri siihen pisteeseen. Kaksi vuotta olen tehnyt täysillä hommia ja takapakkia on tullut 3 cm paremmissa olosuhteissa. Ja olen tyytyväisempi!

Loppukilpailussa, mutta kaukana visiosta...

Urheilu ei ole helppoa. Voin kuitenkin rehellisesti sanoa, että joskus luulin sen olevan helpompaa. Kyllähän minä nyt tajusin jo nuorena, että olympiakultaa ei jaeta kaikille, mutta kai nyt 70 metriä tulee, kuhan säännöllisesti käy ringissä ja uskoo itseensä!

Ei tule. Minun kohdallani suurin haaste on ollut siinä, että en edes 24 ikävuoteen mennessä ole tajunnut, miten pitää kropan edes harjoituskunnossa. Suurin haaste minulla on harjoitella ilman jatkuvia takapakkeja. Sitä pitäisi ensin oppia, ennen kuin voi unelmoida minkäänlaisesta menestymisestä. Tämä todistaa urheilun haastavuuden (tai oman tyhmyyteni...)!

Visio 2020 voi helvetin huonosti. Muutama vuosi sitten kuitenkin lohdutin itseni vielä sillä, että ainakaan oma tavoite ei ole yhtä yliampuva, kuin Suomen Palloliiton! Huuhkajille en ainakaan häviä! 

Noh... Nyt Markku Kanerva on viemässä jopa huuhkajia EM-kisoihin (ei kuitenkaan vielä juhlita), mutta meikäläinen on valovuosien päässä omasta tavoitteestani. Ettäs silleen...

En tiedä, jos minusta ikinä tule ”hyvää urheilijaa” (miten sitä nyt sitten määritteleekään), tai edes 70 metrin heittäjää. Mutta niin kauan, kun luulen, että voin kehittyä, niin haluan jatkaa! Pahoittelen syvästi, jos joku toivoi minun lopettavan ensi kauden jälkeen... Saatan kyllä jatkaa tätä touhua vielä vähän aikaa!

Eteenpäin!

---

Niin.. Vielä yksi juttu!

Kuva varastettu Merituulen koulun blogista!

Kävin viikko sitten vierailemassa Merituulen koululla Inkoossa. Kyseessä oli elämäni ensimmäinen kouluvierailuni ja se oli mukava kokemus (Vaikka jännitti ihan pirusti etukäteen). Puhuttiin moukarinheitosta, harrastamisesta ja lukemisesta. Kiitos koululle kutsusta.

->LINKIN<- takana juttu vierailusta koulun blogissa.

Harrastaminen on kivaa!

”Harrastus on säännöllisesti harjoitettua vapaa-ajan toimintaa, jonka tarkoituksena on rentouttaa ja tuottaa mielihyvää.” – Wikipedia

Pitkästä aikaa minullakin on harrastus! En siis puhu moukarinheitosta, koska sitä otan liian tosissaan. Opiskeluakaan ei voi laskea harrastukseksi, vaikkakin oma työpanos välillä onkin harrastetasolla…

 

Kiekko korissa. Harvinainen näky!

Frisbeegolf sen sijaan on tällä hetkellä harrastus numero yksi! Laji täyttää kaikki hyvän harrastuksen määritelmät: Olen sairaalloisen innostunut lajista, mutta oikeasti ihan paska! Ylimenokausi onkin mennyt enimmäkseen frisbeetä pelatessa, fribailuvideoita katsoessa tai kiekkojen vertailussa.

Käynnissä on neljäs kesä lajin parissa. Ensikosketukseni lajiin sain syksyllä 2016 muuttaessani Jyväskylään. Elämäni ensimmäinen kierros meni odotetun huonosti. Heitin Vuorilammen 8 väylää tulokseen +11… Täysillä heitetty driveri lensi noin 40m, jos ei osunut lähimpään puuhun. Tästä farssista oma kiinnostukseni on vuosi vuodelta kasvanut.

 

Linnex, vettä ja reilusti kiekkoja!

Nyt kiekkojen määrä laukussa on lähtenyt täysin lapasesta omaan tasoon suhteutettuna. Olen kuitenkin vihdoin noussut sille tasolle, että jopa vaikeampi rata pysyy (hyvänä päivänä) hauskana loppuun asti. Tällä hetkellä ennätykseni esimerkiksi Laajavuoren 18 väylän radalla on +15 ja suhteellisen hallittu onnistunut heitto driverillä lentää tällä hetkellä 80 – 100m.

Frisbeegolf on loistava laji ylimenokaudelle. Kilpailuvietti saa tyydytystä ja laji ylläpitää myös jonkinlaista peruskuntoa. Laji tarjoaa vielä tällä hetkellä runsaasti onnistumisenkokemuksia, koska oma vaatimustasoni on nollassa. Uudessa lajissa parasta onkin se, että osaaminen on niin matala, että kehitys on jatkuvaa ja välillä voi jopa yllättää itsensä. Vielä en ole uskaltanut lähtemään kisoihin, mutta ehkä sekin päivä koittaa vielä joskus.

Videolla lopputulos, kun kerrankin satuin vahingossa pysymään Laajiksen 17. väylällä. Vajaat 170m pitkä avaus alamäkeen sai heikommankin harrastajan tyytyväiseksi!

Kannattaisiko minun siis vaihtaa lajia, kun kehityn jatkuvasti fribailussa, mutta moukarissa en ole kehittynyt pariin vuoteen?

MaailmanmestariPaul McBeth on pelannut Laajiksen 46 heitolla (-13). Oma ennätys on siis 74 (+15). Jos suhteuttaa eron moukariin, niin minun tasoinen fribailija vastaa noin 50m moukaristia. Ja jos ei matemaattinen kaavani vakuuta teitä, niin kannattaa katsoa seuraava video!

Parempi ehkä pitää moukarinheittoa tosikkotoimintana. Frisbeegolf pysykööt kivana harrastuksena! Näin on kaikin puolin turvallisempaa... Suosittelen kuitenkin kokeilemaan lajia, jos et ole vielä tutustunut siihen. Mukavaa puuhaa!

KUNNIAKIERROS!

Sjundeå IF kunniakierros järjestetään 19.9. Tapahtuma on hyvä tapa tukea nuorisotoimintaa. Itse en pääse tapahtumaan mukaan juoksemaan, mutta koitan kuitenkin kantaa korteni kekoon oman seuran puolesta keräämällä oman osuuteni kasaan. Kiinnostaako kotimaisen nuorisourheilun tukeminen?

Laitappa viestiä joko sähköpostiin (fredrikfroberg@hotmail.com), tai SoMen DM kautta, jos haluat tukea, niin kerron lisää!

Kiitos!

Eteenpäin!