Rantaruottalaisen elämä Keski-Suomessa

Se ois loma nyt! Yliopisto puuhastelut ovat ohi tämän lukukauden osalta. Kaverit lähtivät jouluristeilylle, minä kävin fyssarin pakeilla avaamassa selän. Huvinsa kullakin!

Tämä syksy on ollut minulle suurta muutoksen aikaa. Muutto vanhempien luota uuteen kaupunkiin, Jyväskylään. Uusia ystäviä ja tuttavuuksia. Yliopisto opiskelujen aloittaminen. Suurin muutos taitaa olla arjen kielen vaihto, ruotsista suomeksi. Tähän mennessä olen elämässäni vetänyt kaikki koulut ruotsiksi. Arjessa olen puhunut lähes pelkästään ruotsia. Periaatteessa olen puhunut suomea ainoastaan kaupan kassalla, ja vähän urheilupiireissä. Tätä silmällä pitäen hypähdys suomenkieliseen yliopistoon oli pienelle rantaruottalaiselle tiukka paikka. Mutta eihän tässä ole ollut mitään ongelmaa. Opiskelu on sujunut mallikkaasti, ja luulisin että olen ymmärtänyt suurimman osan siitä mitä ollaan käyty läpi. Siitä kiitos lukion suomen kielen opettajalleni. Hänellä oli sellainen idea, että kaikki voivat saada L:än YO kirjoitusten pitkästä suomesta. Hän ei välittänyt, jos oppilaan äidinkieli oli suomi, tai jos kielitaito oli ”minä olen pallo”-tasolla. Hän vaati kaikilta yhtä paljon. Itse kehityin todella paljon lukion aikana. En toki saanut L:ää.. Sain ainoastaan E:n. Ja nyt olen saanut opiskella huippu yliopistossa hyvien tyyppien kanssa. Siksihän näitä kieliä opitaan! Kiitos opettajalleni!

Toinen suuri muutos mitä olen saanut kokea, on se, että olen pystynyt harjoittelemaan kivuitta. Yliopistolla on ollut aika runsaasti fyysisiä liikuntademoja, ja niiden kylkeen laitetut omat treenit, ovat luoneet suhteellisen raskaan kokonaisuuden. Keho on kestänyt hyvin, ja pitkään olin ihan ihmeissäni, kun tuntui siltä, että kaikki on mahdollista! Onneksi selkä kuitenkin ymmärsi palauttaa jalat takaisin maan pinnalle. Pieni kramppi 1,5v sitten on tuottanut vähän ongelmia, ja olen joutunut vähän muuttamaan harjoitusohjelmaani. Nyt selkä alkaa kuitenkin olla parempaan päin, ja hyvä niin. Tämä oli kuitenkin hyvä muistutus siitä, että vaikka olen hetkellisesti kivuton, niin en ole kuolematon! Kunnossa pysyminen vaatii tarkkuutta ja jatkuvaa työtä!

Kun mietin menneitä, niin voin todeta, että tällainen syksy olisi ollut mahdollista suorittaa läpi viimeksi vuona 2012. Sen jälkeen on ole kertakaan ollut syksyisin sellaisessa kunnossa, että näin liikunnallinen arki olisi ollut mahdollinen. Tämä on aivan huikean hienoa! Silloin kun olin pahimmillaan lähes liikuntakyvytön, ja en henkisesti ihan täydessä iskussa, haaveilin tällaisesta tilanteesta! En kuitenkaan ihan uskaltanut luottaa siihen, että onnistuisin pääsemään takaisin normijumppailijan kirjoihin. Kolmen vuoden loukkaantumiskierre on kuitenkin suhteellisen pitkä aika. Se että pystyn jumppailemaan/liikkumaan monipuolisesti, ja elämään varomatta jokaista liikettä, on ihan huikean hienoa! Tämä luo myös edellytyksiä moukarinheitolle. Nyt tätä pitää vaan käyttää hyväkseen.

Jotta vältytään hyvän olon tunteesta, niin on kuitenkin pakko todeta, että olen vieläkin helvetin huono urheilija. Fyysiset ominaisuudet ovat vieläkin todella surkeat, ja teknisestikin olen raakile. Uskon kuitenkin, että alan löytää oikean tien. Ehkä minustakin joskus tulee moukarinheittäjä? Siis hyvä sellainen! Tätä en tiedä, mutta haluan ainakin yrittää. Eteenpäin!

Rauhallista joulun odotusta kaikille!