Selkäongelmia

Tiedät varmaan sen tunteen kun saa tehdä just sitä mitä haluat. Sen tunteen kun tiedät että maailmassa ei ole mitään tärkeämpää kuin just tämä hetki. Tuntuu siltä että ongelmia ei ole, että maailma vain ja ainoastaan pyörii sinun ympärilläsi. Se on ihana tunne. Teen kaikkeni että vielä pääsisin tuntemaan sen tunteen.

Minä en halua tällä hetkellä mitään muuta kuin että minun selkäni tulisi kuntoon. Haluan päästä harjoittelemaan niin että pääsisin tekemään sitä mitä rakastan, kilpailemista. On periaatteessa onni onnettomuudessa että minulla on ”vain” välilevynpullistuma. Se on yksi yleisimmistä vammoista moukarinheittäjille, ja suurin osa heittäjistä toipuu siitä. Toipuminen kuitenkin vaatii malttia, sinnikkyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Pitää edetä rauhassa, ymmärtää että hosumalla tulee enemmän takapakkia kuin edistysaskeleita. Tämän olen valitettavasti saanut oppia kantapään kautta. Ja toivon todella että olen oppinut!

Muistan todella hyvin kun ensimmäisen kerran tunsin pientä oireilua alaselässä. Olin toukokuun alussa SFI:n leirillä Portugalin Monte Gordossa.  Yleensä aamu tarkoitti heittoharjoitusta. Mutta sinä aamuna jätettiin heitot väliin. Leiri oli ollut aika kova, ja kropassa tuntui. En sanoisi että vedin leirillä liian kovaa, mutta siitäkään en ole varma. Oli miten oli niin aamun harjoituksena olivat kevyet vedot hiekkatiellä. Askel oli lennokas, tai ainakin niin lennokas kuin se voi olla minun kropallani. Parin vedon jälkeen muistan että tunsin jotain alaselässä. Se ei ollut kipu, se oli todella lievää. Se ei mitenkään haitannut tekemistä. Selkä tuntui vaan jotenkin jäykältä, ja pienet tuntemukset hävisivät pienellä jumpalla. Ei siis haitannut yhtään, enkä siinä vaiheessa en tiennyt että koko kausi oli siitä hetkestä eteenpäin paketissa...

Leiri jatkui normaalisti. Olihan minulla pieniä tuntemuksia alaselässä, mutta koska ne lähti pois pienellä venyttelyllä niin en välittänyt. Muistan hyvin kun istuin lentokoneessa matkalla kohti kotisuomea. Olin niin hyvällä mielellä. Heitto oli pikkuhiljaa lähestynyt sitä formua mitä olin hakenut, ja kaikki oli muutenkin hyvin. Odotin kovasti kesän kisoja.

Seuraavana päivänä menin Espooseen kisaamaan. Luulen että olin ainut joka piti sitä hyvänä ideana mennä kisaamaan sunnuntaina kun olin tullut kotiin leiriltä edellisenä iltana. Olin kuitenkin todella innoissani että pääsisin kilpailemaan. Aamulla oli taas kipua alaselässä, mutta venyttelin ja laitoin vähän lämminvoidetta päälle ja olin valmis kisaan. Sain vain yhden onnistuneen heiton kisassa ja se jäi valitettavasti koko kauden ainokaiseksi.

Kipu yltyi päivä päivältä. Ja oli pakko ottaa tauko harjoittelemisessa. Pahimmillaan kipu oli niin voimakasta, ja säteilevää, että käveleminen melkein oli mahdotonta. Kävi sitten ilmi että ongelmana oli jonkinlainen välilevynpullistuma. Ja aloin, kovimman kivun hyydyttyä, kuntouttamaan sitä. En ottanut sitä aluksi vakavasti, olisi ehkä pitänyt. Tuumin vaan että kunhan nyt odottelisin pari kuukautta niin pääsisi heittämään kisoja sitten loppukesällä. Tein pari säälittävää yritystä heittää kesän aikana, mutta eihän se selkä loppujen lopuksi ollut valmis siihen.

Kesä ja syksy sujuivat kuntoutuksen merkeissä. Ja kokeilin sellaistakin kuin vesijuoksua. Ei ollut minun juttuni, mutta kun sitä harrasti tarpeeksi niin lopuksi se muuttui ihan siedettäväksi. Sen lisäksi tein keskivartaloa voimistavia harjoitteita sekä pientä jumppaa. Selkä parani, mutta todella hitaasti.

Syksyn aikana malttini loppui. En jaksanut enää odotella ja puuhastella kuntoutusharjoitteilla. Selkä tuntui jo aika hyvältä, ja nyt halusin päästää takaisin tositoimiin! Aloin etsimään ihmistä joka antaisi luvan harjoittelemiseen. Löysin, jopa kahta eri ortopedia jotka sanoi että saa harjoitella. Mutta molemmat painotti rauhallisuutta ja malttia. Olisi varmaan pitänyt kuunnella… Maltti oli just se mitä minulla ei ollut kuin aloin harjoittelemaan. Meni niin hyvin, olin innoissani. Yhtenä aamuna oli pieniä tuntemuksia alaselässä. Tiesin että tänään on pakko levätä. Mutta minä, typeränä, menin sen sijaan heittämään. Heitin vähän painoa, ja sen päälle viisi heittoa kutosella… Viis heittoa liikaa…

Pari viikkoa meni, tämän typerän heittoharjoituksen jälkeen, että selkä parani siedettäväksi. Nyt on vaan pakko ymmärtää. Pitää olla M. A. L. T. T. I. A. selän kuntoutuksessa. Toivon todella että saan kilpailla ensi kesänä. Mutta suurin toiveeni on että olisin kunnossa viimeistään ensi syksynä niin että saisin aloittaa uuden harjoituskauden täysin terveenä.

Onneksi televisio on keksitty. Ja kun en itse pysty urheilemaan niin voin kuitenkin seurata muita urheilioita tositoimessa. Tätä kautta saan kokea light- version siitä tunteesta minkä saan kun itse olen kilpailemassa. Ja kohta alkaa yksi vuoden kohokohdista penkkiurheilijalle: Keskieuroopan mäkiviikko. Olen aina rakastanut mäkihypyn seuraamista, en tiedä miksi, mutta se on vain niin siisti laji. Tänä vuonna olen varma että Janne Ahonen voittaa mäkiviikon! Minä luotan siihen että Janne pystyy ylittämään kaikkien odotukset. Kuka sinä uskot voittavaan. Tämän sivun vasemmalla palkilla löytyy äänestys! Annapa äänesi suosikillesi.

Olen myös kantanut korteni kekoon sen eteen että suomalainen mäkihyppy jälleen kerran nousisi sille tasolle mille se kuuluu. Joulupukki nimittäin toi kaksi kappaletta boksereita, joiden ansiosta lahjoitettiin 2€ mäkihypyn kansallistalkoisiin. Jos ei sillä summalla saada Suomalainen mäkihyppy takaisin maailman huipulle, niin millä sitten?!