Sivut

keskiviikko 19. huhtikuuta 2023

Laihduin syömällä vähemmän meetvurstia!

Yksi suuri tavoite tämän talven aikana on ollut painonpudotus!

Syksyllä uusi valmentajani tuumi, että voisin olla vähän urheilullisempi enkä pitänyt sitä itsekään huonona ideana. Olen viimeiset vuodet liikkunut reilun 110 kilon nurkilla, mutta nyt paino piti laskea 105 kiloon. Ajatuksena oli saavuttaa yleisesti terveempi kehonkoostumus, mutta myös antaa polville yms. armoa loikka- ja juoksutreeneihin.

Eli tässä tulee meikäläisen matka painonpudotuksen ihmeelliseen maailmaan!


Aamupainon kehitys


Heti kättelyssä pitää kuitenkin todeta, että oma painonpudotus ei ollut kovin ihmeellinen. Suurimmalla osallahan painonhallinta on nollasummapeliä (kalorit sisään vs poltetut kalorit) ja näin se oli minullakin. Tavoitteena oli tehdä pieniä muutoksia ruokarutiineihin, jotta paino ei tippuisi liian nopeasti, mutta kuitenkin tasaisesti.

Projekti alkoi kunnolla 25.10 ja ensimmäisellä viikolla aamupainoni keskiarvo oli 110,3 kg. Aluksi ajattelin, että pelkästään treenimääriä lisäämällä ja viikoittaisen hampurilaisen (tai pizzan) poistolla saavuttaisin tuloksia, mutta näinhän ei ollut. Ensimmäisten 2 – 3 viikkojen aikana ei tapahtunut lähes minkäänlaista pudotusta…

Oli siis otettava rajummat keinot käyttöön! Juon itse aika paljon maitoa, joten päätin vaihtaa kevytmaidon rasvattomaan. Toinen ruokavaliomuutos oli se, että luovuin minun viikoittaisesta 500 gramman meetvurstipaketista (josta puolet yleensä upposi sellaisenaan ilman voileipää). Näiden muutosten jälkeen alkoikin tapahtumaan ja saavutin mukavan 1 – 1,5 kg / kk laihdutustahdin.

Nyt piti vaan odottaa, että paino laskee tavoitteeseen ja tämä tapahtui maaliskuun keskivaiheilla, jolloin viikon aamupainokeskiarvo tippui alle 105 kg! Seuraavaksi ongelmaksi muodostui sitten pudotuksen pysäyttäminen, jonka luonnollisesti hoidin vaihtamalla rasvattoman maidon kevytmaitoon! Alimmillaan painokeskiarvo kuitenkin kerkesi pudota (osittain vatsataudin myötä) 103 kiloon, mutta tällä hetkellä se on palanut 105 kiloon ja siinä meinasin sen myös pitää.

Kokemuksena tämä operaatio oli varsin epädramaattinen. En ole kuitenkaan elämäni aikana kertaakaan yrittänyt pudottaa painoa, joten siinä mielessä oli mielenkiintoinen kokeilu. Voi nimittäin olla, että painonpudotus tulee ajankohtaiseksi uran jälkeen. Toki hyvä muistaa, että 5,5 kilon pudotus pitkän talven aikana on varsin pieni, enkä edes itse huomaa suurta eroa olemuksessani.

Urheilullisesti on vaikea sanoa, jos tällä touhulla oli mitään positiivista vaikutusta omaan suorituskykyyn. Viis-loikassahan ennätys on luonnollisesti mennyt eteenpäin, mutta se ei vielä kerro, että moukari pyörisi paremmin. Itse en rehellisesti tiedä, jos olisi parempi painaa 110, kuin 105 (tai jotain ihan muuta), joten tämäkin laihdutusprojekti oli puhdasta hakuammuntaa. Toki jos kesällä tulee ennätys, niin voi sanoa, että kannatti laihduttaa!

--

Kelit lämpenevät ja kaaret pitenevät (mutta ei toivottua vauhtia…). Oma siirtyminen ulkoheittoihin on ollut pikkaisen tahmeaa. Tekniikasta puuttuu tuntuma ja selkäkin meinaa oireilla haluttua enemmän… Mutta vielä on onneksi kuukausi aikaa kauden avaukseen, joten kyllä tämä tästä!

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja Twitterissä.

Eteenpäin!

---

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Tim-Nordic Oy

Porkkalan Raivauspalvelu Oy

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café


lauantai 8. huhtikuuta 2023

Mustasaaren messuhalli heitti mörssärit pihalle!

 Keskiviikkona ohjelmassa oli lepopäivä, mutta kävin torstain heittotreeniä silmällä pitäen tarkistamassa, mikäli ulkoheittopaikka olisi pian heittokunnossa. Toiveeni kuitenkin murenivat hetkessä, kun vastassani oli vielä puolen metrin lumikinos ja täydellisyyttä hipovat hiihtoladut…

Asian pelasti kuitenkin Botniahallin sisäheittopaikka, jonne suunnittelin meneväni heittämään viimeisen heittotreenin ennen pääsiäistä!

Tässä suunnitelmassa oli vaan yksi pieni valuvika… Häkkiä oltiin just purettu kertomatta kenellekään… Ei auttanut muu, kun lainata lapio ja mennä kaivamaan ulkorinkiä esille!

Normaalia toimintaa yleisurheiluhal... Tai siis messuhallissa...

Mustasaaren messuhalli


Syy häkin (ja myös kuulantyöntöpaikan) purkamiselle on se, että hallissa järjestetään kansainvälinen koiranäyttely 15-16.4 ja tämän takia tosiaan piti poistaa suorituspaikat jo 5.4. Urheilijat ja urheiluakatemia eivät vaan varautuneet näin aikaiseen purkuun. Myös ensi viikolle varattu yläkoululeirin järjestäjä oli vähän hämmentynyt, kun halli poisti leirin suorituspaikkoja… Ja leiri järjestetään siis ennen koiranäyttelyä.

Yleisurheilijat ovat siis todella kinkkisessä asemassa, kun emme ole minkäänlainen prioriteetti meidän "omassa" hallissamme, mutta muitakaan vaihtoehtoja ei ole tarjolla 1,5 h säteellä. Botniahalli siis muistuttaa ulkoisesti yleisurheiluhallia, mutta todellisuudessa se soveltuu varsin huonosti siihen.

Halli on viikonloppuisin auki ainoastaan muutaman kuukauden vuodessa mitä tarkoittaa, että harjoittelu keväisin ja syksyisin pitää viikonloppuisin suorittaa ulkona (kelistä riippumatta). Suorituspaikat ovat ahtaat ja osa jopa vaaralliset. Välineet ovat huonot, tai niitä ei ole ollenkaan. Ja kun messut ovat tulossa, niin puretaan suorituspaikkoja kaksi viikkoa ennakkoon ilmoittamatta urheilijoille…

Kadonnutta heittopaikkaa etsimässä


Syy tähän toimintaan taitaa olla puhtaasti taloudellinen. En tiedä paljonko suuren yleisurheiluhallin pyörittäminen maksaa, mutta oletettavasti suhteellisen paljon. Ja tällöin toiminta suunnitellaan talouden eikä urheilun ehdoilla. On kallista maksaa palkkaa työntekijöille viikonloppuisin, joten mielummin lukitaan ovet. Messut tuottavat eniten rahaa, joten niiden alta poistetaan kaikki muu toiminta. Välineisiin ei mene rahaa, jos niitä ei hankita jne.

Oma toiveeni urheilijana olisi se, että sisäheittopaikka olisi käytettävissä lokakuun alusta huhtikuun loppuun asti (eli halli ottaisi ulkokelit huomioon toiminnassaan ja mahdollistaisi laadukkaan harjoittelun urheilijoille). Viikonloppuisin voisi vaikka kulkea omalla akatemia-tagilla halliin, jos on liian kallista maksaa palkkaa työntekijöille. Messuja voi toki järjestää, mutta mieluiten niin, että suorituspaikat ovat pois käytöstä 2 -3 päivää eikä kaksi viikkoa…

Ulkoheittopaikka löytyi!


Rehellisesti en tiedä, miksi heittohäkkiä ei voisi jättää paikoilleen, kun koirilla on yleisurheilukentän kokoinen alue käytössään, mutta tälle löytyy varmaan jokin järkevä selitys. Ja löytyy varmaan jokin pätevä syy miksi häkkiä pitää purkaa kaksi viikkoa ennakkoon, vaikka itse en sitä ymmärrä. Siihenkin löytyy varmaan syy miksi lähes kaikilla muilla suomen yleisurheiluhalleilla on varaa pitää ovet auki viikonloppuisin ympäri vuoden, mutta botniahallissa tämä on liian kallista.

Sen minä kuitenkin toivon, että vaikka mikään yllä mainituista parannusehdotuksista ei toteutuisi, niin ensi talvena hallin henkilökunta voisi ainakin ilmoittaa urheilijoille ennakkoon milloin suorituspaikat eivät ole käytössä… Tämä antaisi edes jonkinlaisen tunteen siitä, että Botniahalli on messuhallin ohella myös urheiluhalli!

Kevät etenee ja pidempiä kaaria odotellessa!

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja Twitterissä.

Eteenpäin!

---

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Tim-Nordic Oy

Porkkalan Raivauspalvelu Oy

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café