Sivut

maanantai 26. syyskuuta 2022

Valmentaja vaihtuu!

 

”Valmentajan vaihdokseen ei liittynyt draamaa” lienee yksi yleisurheilumaailman yleisimmistä valheista!

Etenkin, jos vaihdos tapahtuu kesken kauden, niin voi olla varma, että kipinät ovat sinkoilleet kulisseissa. Urheilijan ja valmentajan välinen suhde on parhaimmillaan niin tiivis, että sitä ei kevyin perustein heitä romukoppaan.

Olen itse poikkeus, joka vahvistaa tämän säännön. Lähden uuteen kauteen uuden valmentajan komennossa! Vaihdokseen ei (ihan oikeasti) liittynyt draamaa.

Moukarin MM-kulta Puolaan, hetken kärkipaikkaa pitänyt Söderberg kuudes -  Urheilu | HS.fi
Kuva: Markku Ulander

Kevään loppupuolella tapahtui suuria muutoksia meikäläisen uralla. Muutaman päivän sisään vaihdoin kotipaikkakuntaa ja valmentajaa. Vuonna 2017 alkanut yhteistyö Tero Linjan kanssa tuli tiensä päähän ja David Söderberg lupasi ottaa vastuun meikäläisen valmennuksesta. Harkitsevana pohdiskelijana asiat ehkä etenivät omasta mielestäni vähän turhankin nopeasti, mutta välillä sattuma ohjaa ja itse pitää vaan pysyä kyydissä mukana.

Tein siis päättöharkkaa Vaasassa viime keväänä ja samalla aloin heittämään verkkoja vesille mahdollisten työpaikkojen varalta. Hain puolipäiväisiä jumppamaikan pestejä joko Jyväskylästä tai Kirkkonummelta. Pari kertaa olin myös selannut Mustasaaren keskuskoulun ilmoituksen ohi kuitenkin siihen reagoimatta.

Lopulta näin, että kyseisen ilmoituksen määräaika oli menossa umpeen ja päätinkin huvin vuoksi laittaa hakemusta vetämään. Kutsu haastatteluun tuli viikkoa myöhemmin, vaikka en siihen aikaan ollut millään tavalla pätevä opettaja kyseiseen pestiin. Haastattelussa sain jo sellaiset vibat, että tämän työpaikan jono ei liene kovin pitkä ja mutu pitikin paikkansa, kun hetken päästä tarjottiinkin töitä yläkoulun tuntiopettajaksi!

Toisaalta kiva saada töitä, mutta ongelma oli vaan se, että valmentajani asui Jyväskylässä. Soitin heti Terolla ja tilanne oli harvinaisen yksinkertainen. Kumpikaan meistä ei suostunut etävalmennukseen, mutta Tero kehotti ehdottomasti ottamaan töitä vastaan ja tiedustella, jos David lähtisi jeesaamaan. Seuraavana päivänä juttelinkin jo Söderbergin kanssa puhelimessa ja sovittiin, että hän ottaa vetovastuun valmennuksestani tulevana syksynä!

Yhteistyö Teron kanssa oli toimivaa, mutta tulos jäi valitettavasti piippuun. Olen toki heittänyt ennätykseni ja parhaan Kalevan Kisat sijoitukseni hänen valmennuksessaan, mutta ne tulivat jo kaudella 2018. Sen kauden jälkeen on vuosittain tullut sössittyä hyvää harjoitusohjelmaa tavalla tai toisella ihan itse. Onhan valmennuksessakin varmaan jotain virheitä tehty, mutta oma mielipiteeni on kuitenkin se, että en pystynyt hyödyntämään Teron antamaa aikaa ja ammattitaitoa parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä harmittaa, mutta sille ei enää voi mitään!

Odotan innolla mitä saadaan Davidin kanssa aikaan. Toivon ja uskon, että tulevina vuosina olisi vielä mahdollisuus kehittyä, joten tähän kohtaan tullut suuri muutos voi antaa uuden sytykkeen meikäläisen touhuun. David on meikäläisen uran kolmas moukarivalmentaja, ja minulla on kahden ensimmäisen kohdalla ollut periaatteena, että oma PB pitää olla parempi, kuin valmentajalla. Jos tämä sama trendi jatkuu Söderbergin valmennuksessa, niin ollaan ihan hyvässä aikataulussa!

Eilen poistin rasvapatin tikit ja sain lääkäriltä puhtaat paperit siihen liittyen. Tänään saan siis aloittaa treenit kohti kesää 2023. Nyt hikoillaan läpi talven, jotta moukari lentäisi ennätyslukemiin tulevana suvena!

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja Twitterissä.

Eteenpäin!

---

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Tim-Nordic Oy

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

RMV-Korut Oy

---

maanantai 19. syyskuuta 2022

Leikkauspöydän kautta kohti uutta treenikautta!

 

Kaljuuntuminen on luonnollinen, mutta mahdollisesti ahdistava tosiasia miehen elämässä. Myös itselläni tämä kohtalo lienee edessäni, jos vilkaisee sukuni yli 50-vuotiaiden miesten nykyistä hiusmuotia.

Olen kuitenkin elänyt siinä uskossa, että kaljuuntuminen alkaisi otsan puolelta ja juuri tästä syystä yllätyin kesällä, kun kaverini hääjuhlakuvista ilmeni, että oma kaljuuntuminen olikin alkanut takaraivosta / niskasta.

Samalla paikalla on myös pitkään ollut peukalon pään kokoinen patti, joten ajattelin, että lienee viisainta käydä lääkärillä tutkittamassa.

 

 File:We Shall Overcomb (31597791134).jpg - Wikimedia Commons

 

Eräs lääkäri tuumasi minulle kerran, että aina kannattaa tulla vastaanotolle hakemaan syöpädiagnoosia, koska silloin voi yleensä ilahtua positiivisesti, kun se oikeasti päällä oleva tauti ei ollutkaan niin vaarallinen.

Näin tietysti tein myös pattini kanssa päivää ennen tämän kesän Jyväskylän Motonet GP osakilpailua ja ilahduin tietysti positiivisesti, kun lääkäri totesi sen olevan täysin vaaraton.

Hetkellisesti hämmennyin toki lääkärin sanoista: ”tämähän on varmaan ihan perus rasvapatti, mutta puhkaistaan siihen kuitenkin pieni rei… OHO! Sieltähän tuli verta.”

Lääkäri totesi, että karvaton ja vähän arka veripattini ei ole vaarallinen, mutta sen voi poistattaa, jos haluaa. Urheilijana tällaista ei tietenkään tehdä kauden aikana, vaan toimenpidettä piti lykätä ylimenokaudelle. 

Kävin siis näin ollen viikko sitten poistattamassa patin, joka osoittautui räjähtäneeksi rasvapatiksi (ei taida olla virallinen termi) ja kouraan iskettiin kahden viikon hikoilukielto, kunnes niskan tikkejä poistetaan.

Harjoitukset kohti ensi kautta alkavat siis heti, kunhan pääsen tikeistä eroon viikon päästä. On toki mahdollista, että hiukset eivät ala kasvamaan leikatun alueen ympäriltä ja silloin edessä lienee elämäni ensimmäinen kauneusoperaatio vuoden päästä ylimenokaudella. Oishan sekin tietyllä tavalla kova juttu, että minulla olisi kauneusoperoitu takaraivo!

Eli viikon päästä saan tikit veks ja luulosyövälleni viimeisen niitin, kun patologin tulokset valmistuvat. Sen jälkeen laitetaan maltillisesti urku auki kohti kautta 2023!

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja Twitterissä.

Eteenpäin!

---

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Tim-Nordic Oy

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

RMV-Korut Oy

---

maanantai 12. syyskuuta 2022

Miksi en (taaskaan) onnistunut?

 Ennätykseni on yhden ehjän kauden päässä!

Tätä lausetta olen toistanut itselleni useasti viimeisten vuosien aikana. Olen vahvasti uskonut siihen, että kunhan saan kivut kuriin ja ehjän treenikauden, niin tulen nostamaan tasoani merkittävästi!

Kausi 2022 oli suhteellisen ehjä loukkaantumisten suhteen. Pientä kremppaa on totta kai aina, mutta isossa kuvassa en näe, että kivut jarruttivat tekemistäni juurikaan yhtään.

Silti en heittänyt edes uutta ennätystä!

Kuinkas tässä näin kävi?

Viimeisen kilpailun tulokset


Olen nyt parin viikon verran viettänyt ylimenokautta ja pohtinut miksi kauden parhaaksi tulokseksi jäi huippuolosuhteissa heitetty 64,36 m ja perustasoni jäi alle 62 metrin. Nämä lukemat ovat kaukana tavoitteistani.

Tuoreen triatlonin M 50 sarjan Euroopan mestaria kunnioittaen esitän seuraavaksi kolme pointtia siitä, miksi luulen kauden menneen pahasti vihkoon.

1. Liian levoton elämänvaihe

Urheilun ulkopuolinen tekeminen vaikuttaa ikävä kyllä itse urheiluun. Kuluneen kauden aikana elämässäni on tapahtunut suuria muutoksia, kun olen vääntänyt maisterin opinnot kasaan ja siirtynyt työelämään. Tämä siirtymä kuormittaa luonnollisesti henkistä puolta.

Toinen kuormittava seikka lienee jatkuva reissaaminen ja muuttaminen. Tämän kalenterivuoden puolella olen asunut neljässä eri osoitteessa kolmella eri paikkakunnalla. Tämän päälle vietin kesän aikana todella vähän aikaa kotona, vaan nukuin paljon porukoiden luona Kirkkonummella tai kaverin sohvalla Jyväskylässä. Omalle luonteelleni tällainen jatkuva reissaaminen ei vaan sopinut.

2. Huonosti ajoitettu korona

Vaikka pysyin muuten ehjänä, niin koronaa en onnistunut välttämään. Itse sairasteluun meni pari viikkoa ja toipuminen treenikuntoon vaati kaksi lisää. Tämä tauti osui vielä erittäin ikävään ajankohtaan juuri kahden viikon kevyen jakson perään, joten yhteensä heitin kuusi viikkoa hukkaan erittäin tärkeästä loppukeväästä.

Koronan vaikutukset ovat olleet varsin henkilökohtaiset eri urheilijoilla. Osa ovat joutuneet jättämään koko kauden kesken ja toisilla tauti ei ole estänyt tuloksentekoa lähes ollenkaan. Itse en sanoisi, että tauti sinänsä olisi vaikuttanut kesän tekemiseen muuten kuin väliin jääneiden harjoitusten muodossa, joiden takia kauden avaus myöhästyi ja heittokunnon rakentaminen kesti odotettua pidempään.

3. Etävalmennus

Opintojen takia jouduin kevätlukukaudella muuttamaan Vaasaan, vaikka valmentajani jäi Jyväskylään. Olin 27-vuotiaana varsin luottavainen siitä, että pystyn ottamaan vastuun harjoittelustani etävalmennuksesta huolimatta, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna on myönnettävä, että järjestely ei ollut optimaalinen.

Fyysisesti olin toki ennätyskunnossa koko kesän, mutta kevään aikana ajoin vahingossa sisään tekniikkavirhettä, jonka vuoksi heittoni ei kiihtynyt optimaalisesti loppuun asti, van kulma nousi liian pystyyn. En onnistunut korjaamaan tätä virhettä kisakaudella. Tätä tekniikkavirhettä ei olisi ehkä syntynyt, jos joku olisi käynyt katsomassa harjoituksiani säännöllisesti.

---

Jälkiviisaus on helppoa, mutta nyt on aika kääntää katseita eteenpäin kohti tulevaa kautta! Ylimenokauteni päättynee parin viikon sisään ja sitten aloitan harjoittelun kohti tulevaa kautta. Haluan näin loppuun kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita tuestanne. Kiitos myös seuralleni (Sjundeå IF) ja kaikille muille ketkä ovat kauden aikana kannustaneet meikäläistä eteenpäin!

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja Twitterissä.

Eteenpäin!

---

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Tim-Nordic Oy

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

RMV-Korut Oy

---