Maailman paras tuomari!

 Mittanauha on moukarinheittäjän suurin ystävä ja pahin vihollinen. Se on kaikista urheilutuomareista ylivertaisin ja ankarin. Mittanauhaa on mahdotonta lahjoa ja se on erittäin tarkka. Mittanauha tekee moukarinheitosta mahtavan lajin!

(Kappaleen ensimmäinen sana on linkki sponsorini verkkokauppaan. Eli tämä teksti on periaatteessa maksettu mainos. Käykäähän kuitenkin kurkkaamassa, jos juuri nyt sattuu olemaan pakottava tarve ostaa jotain urheiluvälineitä)

Itse tykkään eniten lajeista, jossa sentit ja sekunnit ratkaisevat paremmuuden. Se on objektiivinen näkemys urheilijoiden suorituksista. Voin rehellisesti sanoa, että oma pää ei kestäisi harrastaa arvostelulajeja.

Moukarissa jos häviän Kalevan Kisoissa 10 senttimetrin marginaalilla, niin voin olla varma, että vastustaja oli parempi. Mutta miettikääpä vastaavaa tilannetta arvostelulajissa.

Kuvitelkaa, että olisin taitoluistelija (Koska painan 110 kg käyttäisin varmuuden vuoksi nilkkatukea ja polvisuojia). Harjoittelisin vuosia yhtä hetkeä varten. Se hetki tulee ja onnistun omasta mielestäni täydellisesti. Askelsarjat, vitoisakselit, piruetit, lutsit ja latsit. Kaikki nappiin. Elämäni kovin suoritus!

Menen pistepenkille istumaan ja vilkutan nallen kädellä tekohymyn kera. Jännittää ihan jumalattomasti. Olinko tarpeeksi hyvä? Pisteet ilmestyvät tulostaululle. Häviän kilpailun yhdellä kymmenyksellä. Perkele…

Voi hyvin olla, että en ollut päivän paras. Mutta on toisaalta mahdollista, että olin kilpailun paras urheilija. Yhdellä tuomarilla sattui vaan olemaan huono päivä ja meikäläisen naama v*tutti muita enemmän. Tai sitten joku tuomareista oli lahjottu. Tai ei vaan tykännyt minun tyylistäni. Mahdollisesti yhdellä tuomarilla oli jano.

Älkää ymmärtäkö minua väärin. Arvostelulajienkin urheilijat ovat kovia urheilijoita. Ja tuomiotkin menevät usein oikein. En vaan itse kestäisi sellaista lajia.

Siksi mittanauha on paras tapa määritellä urheilullinen paremmuus. Sen voi toki laittaa mutkalle, tai rautamittanauhan pakastimeen, mutta urheilijalla on aina tarpeen vaatiessa oikeus pyytää tarkistusmittaus. Arvostelulajissa pisteiden uudelleenarviointi onkin sitten vähän harvinaisempaa. 

Mittanauhalla ei voi olla huonoa päivää (vaikka mittamiehillä joskus saattaa ollakin).

Kaikki urheilulajit ovat omalla tavallaan hienoja, mutta kaikki eivät sovi minulle.

Reenit jatkuvat, kunhan hallitus ja korona sen sallii.

Laitetaan tulevanakin kesänä mitta kireelle!

Eteenpäin!

---

YHTEISTYÖSSÄ:

Urheiluvälineiden verkkokauppa: funraise.fi

Maatalouskoneita huoltava: Traktorkliniken 

Kolarikorjaamo: OY Auto Ljungqvist AB

 

---

 

Vaikka uskot itseesi, voit silti olla ihan paska!

 Katselin lauantaina, kun Riitta-Liisa Roponen (42 v) nappasi SM-kultaa ja Kaisa Mäkäräinen (38 v) oli hopealla naisten 10 km vapaan kilpailussa. Meikäläisen ensimmäinen spontaani reaktioni oli, että kuinka paskoja muut sitten ovat, jos he eivät edes pärjää näille urheiluvanhuksille?! Oman kapean SoMe-kuplani perusteella en ollut ainoa, joka ajatteli näin.

Hetkeä myöhemmin olin kuitenkin jo jyrkästi eri mieltä itseäni kanssa!

Pohditaanpa vähän faktoja… Roponen on aikuisten tasolla seitsenkertainen arvokisamitalisti, 20-kertainen Suomen mestari ja hän on edustanut Suoema arvokisoissa 13 kertaa (Oberstdorf olisi 14. edustustehtävä)! Nämä näytöt itsessään riittää siihen, että sitten kun (tai Roposen tapauksessa jos) hänen uransa päättyy, niin Roposen paikka on suurimpien lajilegendojen tuntumassa!

Se on kuitenkin historiaa... Mikäs on sitten tämän hetken tilanne? 

Roponen harjoittelee tällä kaudella noin 900 tuntia, joka on vanhukselle ihan reipas määrä liikuntaa. Reilu viikko sitten hän oli Falunin MC kilpailussa sijalla 24 häviten voittajalle 1,48 min, mutta neljäs sija jäi raskaassa maastossa ainoastaan reilun minuutin päähän.

Mainittakoon, että Falunissa toiseksi vanhin pisteille hiihtänyt oli kilpailun 18. sijoittunut Charlotte Kalla (32 v)! Hän voitti Roposen 18 sekunnin marginaalilla.

Roposen taso vapaan kympillä on hänen ikäänsä nähden järjettömän kova ja myös ilman ikätasoitusta hyvää kansainvälistä vauhtia. Maailmasta ei löydy, kuin muutama kymmentä parempaa hiihtäjää kyseiselle matkalle (joista suurin osa ovat Norjalaisia).

Kilpailun jälkeen fokus pitäisi ehdottomasti olla Roposen hyvyydessä (Ja näin se onneksi taisi ollakin oman heikon päänuppini ulkopuolella)! Kaikki muu on köyhää urheilupuhetta ja ajattelua… Ja siihen sorruin itsekin. Käsi pystyyn virheen merkiksi!

(Lajiyhteisö voi toki keskenään pohtia, jos Kerttu Niskasen ja Krista Pärmäkosken lisäksi pitäisi löytyä kolmas tai neljäskin hiihtäjä, jolla on rahkeet sijoittua 20 parhaan joukkoon kansainvälisissä kilpailuissa. Eihän sekään tosiaan huono asia olisi.)

KUVA: LEHTIKUVA

 

Kilpailu myös todisti sen, miksi tämän tyyppiset olympialiikkeen yksilölajit (kuten esimerkiksi hiihto ja yleisurheilu) ovat mielestäni niin siistejä, mutta samalla niin karuja.

Mikään aktiiviurheilijan, tai maajoukkuehiihtäjän status ei takaa sinulle yhtään mitään. Kaikki kansalaiset lähtevät SM-kisoihin samalta viivalta ja päivän paras voittaa! 

Kuka tahansa voi milloin vaan päättää, että hän haluaa yrittää, eikä se vaadi mitään sopimuksia mihinkään suuntaan tai joukkueeseen. Hiihtoladut ja yleisurheilukentät ovat aika monessa paikassa yleisessä käytössä.

Lähes kaikkien Olympialajien SM-kisojen osallistumiskustannukset ovat varsin maltilliset. Seuran jäsenyys, lisenssi ja SM-kisojen osallistumismaksu maksavat korkeintaan muutamia satoja euroja. Menestys on siis lähtökohtaisesti kiinni siitä, kuinka paljon työtä jaksat / pystyt tehdä.

Ja voittamalla SM-kisoissa olet yleensä vahva ehdokas nousemaan arvokisoihin ja kamppailemaan lajisi maailman parhaan urheilijan tittelistä! Siistiä!

Se karu puoli tuleekin sitten siitä, että ainoastaan yksi voi olla yksilölajin paras. Kuka vaan voi antaa kaikkensa, mutta ainoastaan yksi urheilija voi voittaa. Geenit, harjoittelun laatu / määrä, olosuhteet, päivän kunto, urheilijan luonne, sattuma jne. tulee aina karusti laittamaan urheilijat paremmuusjärjestykseen.

Ikinä ei kaikille ole (onneksi) jaossa kultaa hyvästä yrityksestä, vaan se mitali jaetaan ainoastaan parhaalle. Kaikki muut tulevat sen seurauksena aina suuren yleisön silmissä tippumaan "eivät pärjää"-kategoriaan.

Jos miljoona ihmistä yrittää ja antaa kaikkensa, niin joku tulee sijoittumaan sijalle miljoona, joka on melko kaukana kärjestä... 

”Vaikka uskot itseesi, voit silti olla ihan paska”-sanonta pätee yksilöurheiluun ikävän/ihanan hyvin! 

Mutta nyt en siis enää viitannut lauantain kilpailun kärkikolmikkoon.

Onnea Riitta-Liisa Roponen Suomen mestaruudesta!

Eteenpäin!

---

YHTEISTYÖSSÄ:

Urheiluvälineiden verkkokauppa: funraise.fi

Maatalouskoneita huoltava: Traktorkliniken 

Kolarikorjaamo: OY Auto Ljungqvist AB

 

---

Tukeeko SUL dopingin käyttöä?

Viime perjantaina kävi ilmi, että aitajuoksija Lotta Harala on viime kesänä ilmestynyt lähtöviivalle, vaikka hänen kehossaan oli kielletty aine. Hän on myös syksyn ja talven aikana kärsinyt teostaan rangaistuksen ja on näin ollen vapaa kilpailemaan. Silti ilmassa on vielä kysymyksiä, jotka askarruttavat pientä mieltäni.

Kuva: EUSA.eu

Harala on itse kertonut oman versionsa siitä, miten asiat etenivät ja paremman tiedon puutteessa en pysty sanomaan mitä on totta ja mitä ei, joten tällä tarinalla mennään.

Suhtaudun kuitenkin lähtökohtaisesti kaikkiin käryihin samalla tavalla kansalaisuudesta ja henkilöstä riippumatta. En henkilökohtaisesti välitä tarinoista tai selityksistä, koska niissä piilee aina urheilijan tarve suojella itseään pahemmilta seuraamuksilta.

Voihan se toki olla, että huulirasvat, kiihkeät kokaiinisuudelmat, steroiditalonmiehet, hammastahnat sekä banaanin liikasyönnit ovat oikeasti tapahtuneet, mutta sillä ei ole minun mielestäni mitään väliä.

Itseäni kiinnostaa ainoastaan se mitä ainetta kärähtänyt urheilija on käyttänyt, kuinka kauan ja miten paljon. Tämän perusteella päättelen, miten suhtaudun sääntörikkeeseen. 

Haralan kohdalla käytetty aine ja löydetty määrä ei ainakaan minun mututuntumani mukaan viittaisi mihinkään järjestelmälliseen dopingin käyttöön. Pidän myös inhimillistä virhettä mahdollisena. Rike on kuitenkin selkeä.

Itse en voi muuta kuin toivoa, että SUEK ja WADA hoitavat homman sääntöjen mukaisesti myös näin lievissäkin tapauksissa. Ja erityisen tärkeänä pidän sitä, että kun urheilija on kärsinyt rangaistustaan, niin hän on tervetullut takaisin kilpakentille tasavertaisena urheilijana.

Tässä kyseisessä tapauksessa on kuitenkin mielestäni kaksi häiritsevää seikkaa!

Harala sai vielä käryn jälkeenkin juosta ennätyksensä ja jopa edustaa suomea Ruotsi-ottelussa. Häntä on myös omaehtoisen toimintakieltonsa aikana valittu maajoukkuerinkiin. Tätä on jotkut ihmetellyt ja minä liityn siihen joukkoon.

En tiedä kenen vastuulla tämä olisi ollut, joten niputan SUEK ja SUL yhteen nippuun, mutta minun mielestäni säännöt pitäisi olla sellaiset, että urheilija ei pääse epäilyttävän A-näytteen ja tuomion välillä kilpailemaan.

Ja jos SUEK:in säännöt eivät tähän taivu, niin urheiluliitosta pitäisi löytyä sen verran pelisilmää, että urheilijaa ei ainakaan valita maajoukkueeseen tällaisessa tilanteessa. Nythän tästä saa sellaisen kuvan, että SUL ei ottanut käryä tosissaan. Voisi jopa sanoa, että SUL tuki doupattua urheilijaa tietämättä kuinka vakavasta (tai lievestä) rikkeestä oli kyse?!

Ja siitä tullaankin toiseen kysymykseen, joka askarruttaa meikäläisen pientä mieltä. Miksi ihmeessä tällaiset pilipalikäryjä edes ovat olemassa?

Kiellettyjen aineiden lista on todella laaja. Olen usein miettinyt, että eikös sitä voisi supistaa ja tämä käry osittain vahvistaa näkemystäni. SUEK:in mielestä tämä käry ei tosiaan estänyt Haralaa kilpailemasta ja hän sai itse päättää milloin hän viettää toimintakieltonsa.

Jos rikkeestä tulee näin lempeitä seuraamuksia, niin rohkenen sanoa, että kyseinen teko ei edes pitäisi olla rike. Eli joko pitäisi tiputtaa kyseinen aine pois seuraavasta listapäivityksestä, nostaa aineesta kärähtämisen raja-arvoja tai sitten pitäisi kiristää rangaistusasteikkoa kyseisen aineen kohdalla. Tällainen lempeä välimalli, joka kuitenkin antaa urheilijalle doping-leiman, ei palvele ketään!

Doping on minulle mustavalkoinen ilmiö. Harmaata aluetta ei ole. Urheilijan vastuulla on tulla treeneihin ja kilpailupaikalle puhtaana, ja jos hän epäonnistuu tässä, niin hän on rikkonut sääntöjä. Ja jos säännöissä on outoja seikkoja, niin niitä pitää muuttaa järkevämpään muotoon.

Kansallisen tason urheilijana en tykkää siitä, miten kansallinen urheiluliitto ja antidopingtoimikunta suhtautui tähän keissiin. Antaa kuvan siitä, että he eivät pidä doping rikettä kovin vakavana asiana.

Juhlapuheissa kyllä vannotaan dopingin vastaisen urheilun nimeen, mutta tämä esimerkki ei ihan näytä sellaiselta toiminnalta... Toivottavasti otetaan opikseen, jotta asiat voisi hoitaa tyylikkäämmin jatkossa.

Puhdas urheilu olkoon illuusio, mutta voisihan siihen nyt kuitenkin pyrkiä...

Näissä asioissa pitää toki myös muistaa, että urheilija on ihminen. Vaikka en tykkää näin lempeästä kohtelusta, niin ei saa mennä toiseenkaan ääripäähän. 

Eipäs minulla muuta...

Eteenpäin!

---

YHTEISTYÖSSÄ:

Urheiluvälineiden verkkokauppa: funraise.fi

Maatalouskoneita huoltava: Traktorkliniken 

Kolarikorjaamo: OY Auto Ljungqvist AB

 

---