Kausiyhteenveto!

Kausi 2019 on ohi ja on yhteenvedon aika! Paras treenikausi välilevynpullistuman (2013) jälkeen nosti odotukset korkealle huhtikuussa! Noh… kuinkas sitten kävikään…

Urheilussa tulos kertoo totuuden. Kuvassa näkyy urani 10 parasta kilpailua. Kaudella 2019 sain ainoastaan yhden tuloksen tähän listaan. Suurin osa on peräisin kaudelta 2017. Tämä oli myös urani ensimmäinen kesä ilman henkilökohtaista ennätystä moukarinheitossa. Vuonna 2005 alkanut ennätysputki meni poikki. Kulunut kesä oli siis tuloksellisesti täydellinen epäonnistuminen!

Nuori Suomi hengessä ajattelin kuitenkin myös nostaa esille asioita, mitkä menivät ihan kohtalaisesti! Onnistuin pitämään SI-nivelet suhteellisen hyvin kurissa harjoituskaudella! Uuden tilanteen edessä treenasin kuitenkin itseni lievään ylirasitustilaan huhtikuun lopussa ja tämä pilasi tämän kauden…

Ylirasitustilasta toivuttuani menetin sitten kontrollin SI-nivelestä juhannuksen jälkeen… Ongelmista huolimatta pääsin sekä moukarikarnevaalien pääkilpailuun, että Kalevan Kisojen loppukilpailuun. Kummatkin olivat kamppailua kelloa vastaan ja kummassakin onnistuin saavuttamaan minimitavoitteen = osallistumisen! Itse kisathan menivät sitten päin helvettiä…

 

Laajavuorella ihmettelemässä!

Lopetin siis kauden Töysässä tulokseen 61,41m. Muutama kiinnostunut ihminen on SoMessa ihmetellyt, miksi lopetan kauden jo nyt. Kysymys on aiheellinen! Kelejä nimittäin vielä riittäisi!

Suurin syy on se, että kaikki tärkeät kisat ovat takanapäin ja jäljellä olisi ainoastaan tuloksen metsästys. Vaikkakin teoriassa olisi mahdollista lähennellä omaa ennätystäni (65,10m), niin en pidä sitä enää realistisena. Eikä se muuttaisi kokonaiskuvaa millään tavalla. Motivaatiokin on pitkän rankan kesän jälkeen aika nollassa. Loukkaantumisen välttämiseksi päätän kauden jo nyt.

Toinen syy kauden päättämiselle on, että joudun ensi viikolla tekemään pientä kirurgista toimenpidettä! Tai minä en tee, vaan plastiikkakirurgi tulee sen tekemään! 

Maaliskuun alussa nimittäin huomasin uutta outoa kipua häntäluun päällä. Long story short: Menin lääkäriin -> Sain diagnoosin Sinus pilonidalis = pakaravaon paise (Googleta, jos tulehtuneet takapuolet kiinnostavat!) -> Todettiin, että se saattaa jatkossakin olla tulehdusriski -> Paras tapa päästä siitä eroon on kirurginen toimenpide.

En kuitenkaan tehnyt sitä vielä maaliskuussa, koska se olisi vaikuttanut kesän tulostasoon liikaa (joo.. pilasin kauden joka tapauksessa, mutta ainakin yritin olla fiksu...).

Päätettiin, että hoidetaan se kuntoon heti Kalevan Kisojen jälkeen. Maaliskuussa otettu antibioottikuuri kuitenkin piti oireet poissa niin hyvin, että pystyin kilpailemaan vielä kaksi kisaa Lappeenrannan jälkeenkin oireitta.

Nyt ylimenokaudella otan siis muutaman viikon rennommin ja sitten käännän katseeni kohti 2020! Tällä hetkellä ei ole mitään suurempaa kremppaa, joten odotan jo innolla harjoituskauden alkamista. Jospa sitä ensi kesänä onnistuisi vähän paremmin!

Suuret kiitokset kaikille hengessä mukana eläneille, kanssakilpailijoille, läheisille, vihamiehille ja etenkin kaikille yhteistyökumppaneille! Olette todella tärkeitä ja tämä epäonnistuminen ei ollut teidän vikanne!

Eteenpäin!

Kisakrapula!

Onko teillä hetki aikaa puhua krapulasta?

En siis puhu siitä krapulasta, mitä suurin osa teistä kokee, kun kippaatte hermomyrkkyä kaksin käsin kurkusta alas viikonloppuisin. Siitä minulla ei ole omakohtaista kokemusta, koska en ole ikinä ollut kännissä. Tässä tekstissä käsitellään ilmiötä nimeltä kisakrapula!

Kisakrapula (paremman termin puutteessa) on kisanjälkeinen henkinen ja fyysinen tila, jonka tunnuspiirteet ovat raju väsymys, kolotus ja yleinen haluttomuus tehdä yhtään mitään. Luulen (tai ainakin toivon), että tämä on yleinen ilmiö urheilijoilla. Tässä tekstissä kuitenkin kerron ainoastaan omista kokemuksistani. Mitään tieteellistä totuutta en tule esittämään...

Yleisurheilu on luonteeltaan laji, jossa kisasuoritus on (tai ainakin pitäisi olla)  henkinen ja fyysinen maksimaalinen suoritus. Ihmiskeho taas on näköjään sellainen, että kun annat kaikkesi, niin sinua alkaa väsyttämään. Tai en mä tiedä sinusta, mutta ainakin minua alkaa väsyttämään...

Kaksi hymyilevää moukaristia! Roope Auvinen kuvassa oikealla.

Kilpailunjälkeisenä yönä en yleensä nuku kovin hyvin, koska keho ja mieli käyvät ylikieroksilla. Seuraavana aamuna väsymys onkin aika rajua ja kolotuskin normaalia pahempaa.

Tämä krapula on kuitenkin yleensä suhteellisen lievää ja siitä toipuu parissa päivässä. Kisakrapuloiden kuningas on kuitenkin pääkilpailukrapula! Se on kisakrapuloista kaikista rajuin ja siitä toipuminen voi kestää viikkoja!

Yleisurheilun erityispiirre on, että vaikka käyt kymmenissä kisoissa kauden aikana, niin yksi kilpailu on muita tärkeämpi. Kauden pääkilpailussa ratkeaa, jos kausi on ollut onnistunut tai farssi. Minun tasoiselle urheilijalle pääkilpailu on Kalevan Kisat!

Itse tykkään todella paljon tästä järjestelmästä. Annat kaikkesi noin 340 päivää vuodessa (ylimenokaudella otetaan ehkä vähän rennommin) ja kuitenkin kaikki on kiinni yhdestä päivästä. Jos onnistut pääkilpailussa, niin voit olla tyytyväinen kauteen, mutta jos epäonnistut pääkilpailussa on koko kausi heitetty roskikseen.

 

Legendaarinen Eläintarhan moukaripörssi!

Tästä syystä pääkilpailussa on aina eilainen lataus, kuin mitä Töysän piirikunnallisissa on. Ja luonnollisesti, jos lataat koko vuoden henkisen ja fyysisen reservin yhteen päivään, niin sen jälkeiset viikot ovat melkoista koomailua.

Näinhän siinä kävi tänäkin vuonna. Lappeenrantaan annoin kaikkeni ja sen jälkeen olikin vähän aikaa melkoista seilailua.

Pääkilpailukrapula vaikuttaa henkisesti niin, että mikään ei oikein motivoi. Nälkä kilpailla on täysin kadoksissa ja treenitkään ei nyt houkuttele kovin paljon. Krapula ei kuitenkaan ole pelkästään henkinen, vaan se on myös fyysinen. Moukari ei vaan lennä!

Ennen kalevan kisaviikonloppua heitin tiistaina treeneissä rennosti 60-61m. Kisaviikonlopun jälkeisenä tiistaina en meinannut saada edes 55m rikki ja ainoastaan yksi heitto lipsahti yli 57m. Eli vielä neljä päivää kisojen jälkeen tulostaso oli viisi metriä alle normaalin.

Tämän vuoden pääkisakrapula oli kuitenkin normaalia lievempi. Kauden pääkilpailu oli henkisesti aika hajuton ja mauton. En ollut tyytyväinen, enkä kovin pettynyt. Pystyin sen ansiosta jo heittämään kohtalaisen tuloksen (62,87m) Eltsun tähtikisoissa tämän viikon maanantaina. Vaikka kroppa ei vieläkään ollut fyysisesti palautunut onnistuin latautumaan kisaan ihan hyvin.

 

Eltsun tähtikisat!

Seuraava kilpailuni käydään 24.8 Töysässä. Silloin olisi mukava heittää kauden paras tulos, ja mahdollisesti hyökätä ennätyksen kimppuun. Katsotaan nyt mitä siitäkin tulee.

Eteenpäin!

Onnistunut fiasko!

Lappeenrannan Kalevan Kisat on hoidettu alta pois ja on yhteenvedon vuoro. Yleisurheilu on siitä hieno laji, että tulos kertoo totuuden, eikä tarvitse turhaan spekuloida. 

Oma totuus ei kuitenkaan ole kovin mukavaa luettavaa... Nämä olivat minun neljännet Kalevan kisat. Taulukosta näette, miten minulla on mennyt.

	Karsinta	Loppukilpailu
Oulu 2016	59,52m (14.)	-
S:joki 2017	64,75m (12.)	-
J:kylä 2018	63,67m (8. Q)	63,00m (8.)
L:ranta 2019	62,70m (9. q)	59,46m (10.)

Tilasto ei valehtele. Kolmen vuoden laskeva trendi on surullista luettavaa muistaen, että olen nuori urheilija, joka on tehnyt kaikkeni sen eteen, että kehittyisin. Tuokset kuitenkin kertovat, että touhuni on mennyt pahasti pieleen.

Se oli toki tiedossa kauan ennen Lappeenrannan viikonloppua. Oma kautenihan oli periaatteessa paketissa jo keväällä. Edes 60 metrin puuhastelijalla ei ole varaa toipua ylirasitustilasta, kun oikeasti pitäis tehdä kauden tärkeämpiä treenejä... Ei voi muuta kuin ottaa oppia ja tehdä paremmin ensi kaudella.

 

Pettyneenä pikapalaverissa loppukilpailun jälkeen...

Urheilu on kuitenkin aaltoliikettä. Vuonna 2017 onnistuin mainiosti ja heitin 64,75m karsinnassa. Se ei kuitenkaan kaikkien aikojen kovimmassa karsinnassa riittänyt finaaliin. Tänä vuonna 62,70m taas riitti finaaliin. Viimeksi oli näin heikko taso Kajaanissa 2010. Tätähän tämä urheilu on. Välillä häviät kovalla tuloksella ja välillä voitat heikommalla tuloksella. 

Onnistuminen! 

 

Tiukan karsinnan tulokset!

Surullisten tulosten takana on kuitenkin onnistuminen, josta olen erittäin tyytyväinen! Loppukilpailuun pääseminen ei ollut mikään itsestäänselvyys, vaikkakin taso oli edellisvuosia heikompi.

Ensinnäkin olen tyytyväinen siitä, että onnistuin rakentamaan kauden kovimman kunnon Kalevan Kisoihin. Se ei ollut helppoa, koska kroppa on tehnyt pahasti vastarintaa koko kesän ajan. Kahden edellisen kisan tulokset ovat olleet DNS ja 60,59m. Siinä mielessä 62,70m ensimmäisellä karsintaheitolla oli hyvä suoritus. Kyseinen tulos oli kauden pisin avauskierroksen heitto ja ainoastaan Someron juhannuskisoissa olen heittänyt pidemmälle tällä kaudella!

Onnistuminen karsinnan ensimmäisellä heitolla saattoi olla ratkaisevaa. Karsinnassa oli todella päteviä heittäjiä mun takanani, kenen päivän kunto olisi riittänyt loppukilpailuun. Ne eivät kuitenkaan pysyneet ringissä tai saaneet irtipäästöä osumaan kohdilleen. Ehkä oma onnistuminen laittoi heitä yrittämään vähän liikaa?

Ei siis kannata väheksyä loppukilpailupaikkaa. Minun takanani oli pettynyttä porukkaa, ketkä mielellään olisivat ottaneet loppukilpailupaikan minulta. Iltafinaali 4000 katsojan edessä kotimaan kärkiheittäjien kanssa on kuitenkin niin mahtava kokemus, että siitä pitää olla tyytyväinen. Harmittaa vaan suunnattomasti, että olen näin huono loppukilpailuheittäjä...

Loppukilpailu!

 

Loppukilpailun tulokset!

Loppukilpailussa oli tosi hyvä tuntuma ja lämmittelyheitot sujuivat hyvin. Tilanne oli kuitenkin se, että piti heittää oman tasoni yli, jos halusin selviytyä jatkokierroksille. Vedin siis riskillä, enkä saanut yhtään onnistunutta heittoa. Top 8 sijoitukseen vaadittiin lopulta yli 65 metrin heittoa, eli se olisi vaatinut omaan ylärekisteriin heittämistä. 

Se kuitenkin harmittaa, että nyt oli toinen finaali putkeen, missä en saanut onnistumista, eli tässä on selkeä kehityskohde tuleviin vuosiin. Näin surkeasti ei saisi heittää vuoden pääkisassa.

"Heitä tonne!" No en heittänyt...

Kiitos!

 

Lopuksi suuret kiitokset järjestäjille! Valitettavasti järjestelyissä oli pientä hiottavaa edellisvuosiin verrattuna, mutta se ei poista sitä tosiasiaa miten huikea tapahtuma nämäkin Kalevan Kisat olivat! Hiljaiseksi vetää, kun miettii, että yli 500 vapaehtoista tekee kovaa työtä, jotta minä saan näin hienon kokemuksen. Kiitokset myös 585 kanssakilpailijoille sekä pääsylipun ostaneille. Teitä oli tosiaan perjantaina yli 4000!

Erityiskiitos moukarihäkin luona olleile toimitsijoille. Lajijohtajasta lähtien kaikki tekivät sen, mitä pitikin. En oikeastaan keksi mitään moitittavaa kisapaikan toiminnasta. Tai no... Noin 10 vuotias poika, joka toimi saattajana, jos halusi vessaan kisan aikana, käveli vähän liian ripeästi... Tällainen vanha 24 vuotias moukaristi ei meinannut pysyä perässä...😂 Mut muuten hänkin hoiti roolinsa täydellisesti!

Kiitos myös SoMessa hengessä mukana oleville. Ja suuri kiitos Sponsoreille! Eikä myöskään kannata unohtaa valmentajaa ja fyssareita. Ilman heitä en varmanakaan olisi päässyt edes Lappeenrantaan!

Kalevan kisat on ainutlaatuinen tapahtuma. Kun suurin osa moukarikisoista on jonkun peräkylän takapajulan sivukentän takanurkassa, niin oppii arvostamaan näitä hetkiä! Antaa motivaatiota harjoitella. Kyllä minä joskus vielä opin heittämään moukaria!

Eteenpäin!