Sivut

maanantai 15. elokuuta 2016

Yleisurheilu ei kiinnosta ketään..

Eri urheilulajien perusidean esittely:

Jääkiekko: Muoviseen levyhaarniskaan pukeutuneita ihmisiä liukuu jäällä. Käsissään niillä on keppejä. Välillä ne tappelevat. Kukaan ei halua mustaa nuuskapurkkia. Tämä kestää 60min.
Uinti: Ihmisiä tulee uimahalliin. He hyppäävät veteen. Liukuvat yhteen suuntaan. Liukuvat toiseen suuntaan. Toistavat tämän mahdollisesti. Poistuvat vedestä. Poistuvat uimahallilta. Tämän jälkeen uusia ihmisiä tulee uimahalliin toistamaan samaa rituaalia. Tällainen toiminta jatkuu yleensä koko päivän.
Golf: Ihmisiä kävelee nurmikolla. Pysähtyvät välillä. Ja jatkavat sitten matkaansa. Lipputankoja näkyy satunnaisesti. Tämä rituaali kestää neljä päivää.
Sulkapallo: Kaksi, tai neljä, ihmistä steppailee epämääräisesti. Katseet ovat suunnattuja ylöspäin. Kaikki ihmiset heiluttavat toista kättään. Jossain vaiheessa steppailu loppuu.
Moukarinheitto: Ihminen kävelee suureen häkkiin. Oleskelee siinä hetken. Huutaa. Poistuu häkistä. Toinen ihminen tekee saman rituaalin. Ja sitten kolmas. Tämä touhu jatkuu noin tunnin. Sitten se loppuu.
Jalkapallo: Ihmiset liikkuvat nurmella. Mukana on yksi pallo. Tämä kestää 90m. Sitten yksi nurmella oleskelevista puhaltaa pilliin. Sitten Saksa voittaa.
Pyöräily: Ihmiset liikkuvat eteenpäin istuen. Kestää monta tuntia. Sen jälkeen nousevat seisomaan ja kävelevät pois.
100m juoksu: Kahdeksan ihmistä siirtyy paikasta A paikkaan B.
Vapaaottelu: Kaksi ihmistä on häkissä. Pomppivat pehmeällä lattialla. Joskus he halaavat toisiaan. Sitten he lyövät kaveria päähän. Sitten he poistuvat häkistä.
Bikini Fitness: Kilpailualue muistuttaa teatterin näyttämöä. Ihmisiä nousee lavalle. Yleisö katsoo lavalla olevia. Lavalla olevat ihmiset eivät periaatteessa tee mitään. Hetken päästä ihmiset poistuvat lavalta. Lopuksi yksi lavalla olevista oli paras.

Kansainvälinen Yleisurheiluliitto on ottanut sellaisen leikkauslinjan mistä jopa Suomen hallitus olisi kateellinen. Kenttälajit ovat kärsijän roolissa. Syynä tähän muutokseen on yritys parantaa lajin suosiota. Valitettavasti tässä linjassa ei ole mitään järkeä, ja tuloksena on ainoastaan vihaisia urheilijoita!

Mitä sitten on tehty?

-Timanttiliigan pituussuuntaisissa hyppylajeissa, sekä heittolajeissa, kolmelle viimeiselle kierrokselle päästetään vain neljä urheilijaa (Ennen sinne pääsi kahdeksan)
-U20 MM-kisoissa kaikki finalistit saivat kolme suoritusta. Sen jälkeen kuusi parasta saivat vielä yhden kierroksen, ja se oli siinä.. (Ennen kaikki sai 3 kierrosta, ja 8 parasta saivat 3 lisää. Eli yhteensä 6 kierrosta)

Muitakin esimerkkejä löytyy, mutta en nyt viitsi näin julkisesti itkeä..  (Jos mietitte mistä puhun niin sanat moukari ja timanttiliiga toimivat viiden pisteen vihjeenä)

No miksi näin on tehty?

Julkinen selitys on siis että halutaan parantaa lajin suosiota. Toinen selitys on että TV vaatii lyhyempiä lähetyksiä. Kolmas selitys on että nykyään ihmiset eivät enää jaksa katsoa Yleisurheilua muutamaa tuntia pidempään.
Se on totta että Yleisurheilun suosio ei ole parhaimmillaan. On synkkää katsoa Timanttiliigaa kun katsomot ovat puolityhjiä. En valita siitä että IAAF yrittää parantaa lajimme suosiota. Kyseenalaistan vaan tapaa millä sitä tehdään. Jotain pitää tehdä. Mutta se ”jotain” ei pidä olla kenttälajien tukehduttaminen.
Siitä TV vaatimuksesta en tiedä yksityiskohtia, mutta en myöskään ymmärrä sitä. Minun mielestäni TV:n tehtävä on näyttää todellisuutta. Todellisuus on se että Yleisurheilukilpailu kestää tietyn aikaa. Eikä sitä tosiasiaa pidä mielestäni TV:n puolesta muuttaa. Kanavia löytyy myös nykyään valtava määrä. TV-kanavien lisäksi meillä on myös sellainen nokkela keksintö kuin Internet, jonka kautta myös on mahdollista välittää liikkuvaa kuvaa yleisurheilukisoista. Miten on mahdollista että nykyään yleisurheilu ei mahtuisi telkkariin kun se oli mahdollista internetittömällä 70-luvulla?! Ja vielä: Miten Golf saa ikuisuuksia kestävän lajinsa telkkariin, mutta yleisurheilu ei?
Kolmas väite on mielestäni kaikista hölmöin, mutta samalla ylivoimaisesti tärkein. Väitetään siis että nyky-ihminen jaksaa katsoa yleisurheilua kaksi tuntia, mutta neljä tuntia olisi jo aivan liikaa. Aletaanpa purkaa tätä väitettä.
IAAF siis väittää että nyky-ihminen on niin kiireinen olento että se ei pysty keskittymään yhteen juttuun paria tuntia pidempään. Onko näin? Mieti omaa elämääsi. Oletko viimeisen vuoden aikana jossain vaiheessa keskittynyt yhteen asiaan muutamaa tuntia pidempään? Ainakin minä olen! Joten voimmeko siis yhdessä päättää että vika ei ole ”nykyihmisessä”, vaan vika on Yleisurheilussa! Ei itse lajissa, vaan miten me esittelemme lajimme!

Palataan tekstin alussa olevaan listaan. Siinä avaan mitä tietyissä urheilulajeissa oikeasti tapahtuu. Kaikki urheilulajit ovat kummallisia. Niissä ei periaatteessa ole mitään järkeä. Ne ovat itsessään typeriä ja tylsiä! Silti jotkut maksaa satoja miljoonia yhdestä urheilutähdestä. Ihmiset matkustavat maailman ympäri jotta pääsisi katsomaan tätä spektaakkelia. Jotkut omistavat koko elämänsä urheilulle. Miksi?
Urheilu on tarinoiden kertomista. Tarinat ovat kiinnostaneet ihmisiä (luultavasti) niin kauan kuin ihminen on ollut olemassa tällä planeetalla. Ihminen pystyy samaistumaan tarinoihin. Tarinat herättävät tunteita. Elämä olisi tylsää ilman hyviä tarinoita!

Yleisurheilu on todella huono kertomaan tarinansa. Etenkin kenttälajien puolella ollaan ihan toivottomia. Me tarvitaan parempia tarinoita. Draaman kaari pitää nostaa esiin. Tätähän IAAF ei ymmärrä. IAAF on surkea kertomaan kenttälajien tarinat. Ja nyt he yrittävät tehdä niistä vielä huonompia! Seurauksena tästä on että ihmiset etsivät tarinansa muualta, ja jättävät yleisurheilukatsomot tyhjiksi, ja TV-lähetykset näkemättä!
Timanttiliigassa. Maailman ”arvostetuimmassa” Yleisurheilusarjassa heittolajit ja hyppylajit jäävät juoksujen varjoon. Suorituksia näytetään TV:ssä niin harvoin, että itse kilpailusta ei saa mitään otetta. Pahimmillaan se on niin että näytetään kolme parasta suoritusta, koosteena, minuutin sisään. Ei Draaman kaarta. Ei tarinaa. Urheilijat ovat tuntemattomia yleisölle. Ei tunneta niiden taustatarinoita. Mahdotonta samaistua. Koko kilpailutilanne jätetään näyttämättä. Seurauksena on että ketään ei kiinnosta!

Nämä kaavailemat uudistukset tekisivät tilanteesta vielä pahemman. Niiden johdosta tarinankerronta huononee entisestään. Timanttiliigassa käytössä ollut systeemi on huono. Neljän heittäjän/hyppääjän kierros on liian lyhyt. Se vaikuttaa palautumiseen ja tulostasoon. Samalla päätöskierroksilla on mukana vähemmän urheilijoita. Mitä samalla tarkoittaa että on vähemmän ihmisiä kertomassa tarinaa. Elikkä tuloksena huonompi tarina..
U20 MM-kisoissa käytössä ollut systeemi on sitten vielä surkeampi. Ensinnäkin otetaan melkein puolet kilpailusta pois. Olisitko itse valmis ottamaan puolet pois omasta lajistasi? Tämä jo itsessään heikentää tarinoiden kertomista. Neljäs kierros on myös yleensä huono kierros tuloksellisesti. En tiedä miksi, mutta yksi syy voi olla että neljännellä kierroksella heittojärjestys muuttuu. Eli suoritusrytmi sekoaa. Toinen voi olla henkinen. Kun kamppaillaan pääsystä jatkokierroksille, niin neljäs suositus saattaa olla henkisen uudelleenlatautumisen kierros. Oli miten oli. Riittää että katsoo käynnissä olevia Olympialaisia niin ymmärtää miksi pitäisi olla kuuden kierroksen kisoja. Naisten kuula, miesten kiekko ja pituus ovat huikean hyviä esimerkkejä. Huikeita ratkaisunhetkiä. Jännitystä. Draaman kaaria! Näin siinä käy kun osataan edes jotenkin näyttää kenttälajeja. YLE sen osaa parhaiten! Ei tarvita vähemmän kierroksia. Tarvitaan paremmin kerrottuja tarinoita!

Miettikää nyt itse! Yleisurheilun suosituin laji on miesten 100m. Laji missä suoritus koostuu siitä että siirretään keho 100m, tietyssä ajassa. Ei mitään ihmeellisestä. Kaikki sen osaa. Mutta silti olympiafinaali kerää miljardeja ihmisiä TV:n ääreen, ja katsomot täyteen. Tämä johtuu yksinkertaisesti hyvin kerrotusta tarinasta. 
Miksi emme voisi kertoa kaikki Yleisurheilun tarinat yhtä hyvin? Yleisurheilu on niin paljon enemmän kuin pelkästään yksi 10 sekunnin suoritus! Se on huikea lajikokonaisuus. Meidän pitäisi vaan osata esittää sitä kokonaisuutta paremmin! Tuskinpa me saadaan kaikki lajit 100m suosiotasolle, mutta meidän kannattaisi yrittää! Enemmän tarinoita! Enemmän tähtiä! Silloin saisimme katsomot täyteen! Ja TV:kin olisi halukas näyttämään kisoja!

Ihminen jaksaa kyllä seurata Yleisurheilua yli kaksi tuntia. Mutta se vaatii hyviä tarinoita!

Kaikki urheilulajit ovat tylsiä! Hyvin kerrotut tarinat ovat kiinnostavia!

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Tilastokatsaus-Heinäkuu



Hyvät lukijat! Olympialaiset alkavat tänään! Tai periaatteessa ne alkavat parin päivän kuluttua, mutta moukaristina tunnen sympatiaa jalkapalloilijoita kohtaan jotka joutuvat aloittamaan turnausta ennen avajaisia. Jotenkin tilanne tuntuu tutulta :). En tule kuitenkaan kirjoittamaan olympialaisista, vaan tässä tekstissä teen pienen yhteenvedon siitä miten Suomalaisten moukarit lensivät heinäkuussa.

Nuorten arvokisat:

Nuorten arvokisoja käytiin heinäkuussa kaksi. Georgian Tbilisissä järjestettiin alle 18-vuotiaiden EM-kisat, ja Puolan Bydgoszczissa käytiin alle 20-vuotiaiden MM-kisat. Suomalaiset suoriutuivat kisoista hyvin.

Veikka Koskinen oli ainoa Suomalaisedustaja poikien moukarissa Tbilisissä. Hän jäi valitettavasti karsintaan. Tulos 64,80m riitti 16. sijaan. Finaaliin päästiin tuloksella 67,81m.
Suomella oli myös yksi edustaja tyttöjen moukarissa. Kiira Väänänen heitti loistavasti ja otti EM-pronssia! Kulta jäi vain puolen metrin päähän. Kiiran tulos oli 66,00m!

Puolan MM-kisoissa Suomella oli täysi joukkue jalkeilla. Miesten puolella sekä Aaron Kangas että Aleksi Jaakkola etenivät finaaliin. Itse loppukilpailussa Kangas sijoittui tuloksella 72,64m sijalle yhdeksän. Jaakkola oli mukana voittotaistelussa. Tällä kertaa rahkeet eivät ihan riittäneet voittoon, mutta tuloksella 77,88m irtosi kolmas sija! Eli pronssi Suomeen!
Naisten puolella karsinta sujui loistavasti. Krista Tervo voitti karsinnan uudella U20 suomen ennätyksellä, ja Suvi Koskinen oli karsinnan kolmas kauden parhaallaan. Finaali ei sujunut yhtä hyvin, mutta naiset heittivät silti loistavasti. Krista Tervo oli loppukilpailun neljäs tuloksella 62,25m, ja Suvi Koskinen heitti hienosti pronssille tuloksella 62,49m!

Kokonaisuudessa nuorten arvokisaseikkailut sujuivat hyvin. Suomella oli kuusi edustajaa. Tuloksena kolme mitalia + yksi pistesija. Voidaan siis todeta että Suomalaisen moukarinheiton tulevaisuus ei näytä ihan toivottomalta.

Kalevan Kisat


Naisten kisassa nähtiin kova kaksinkamppailu Merja Korpelan ja Inga Linnan välillä. Linna veti tässä kilpailussa pidemmän korren ja voitti uransa toisen aikuisten Suomen mestaruuden. Korpela sai tyytyä hopeaan. Kilpailun kolmas oli Johanna Salmela.


Miesten puolella David Söderberg oli ylivoimainen. Hän otti uransa neljännen Kalevan Kisa-mestaruutensa maailmanluokan tuloksella 76,64m. Hopeasta käytiin kova kamppailu kun Jesse Lehto onnistui viimeisellään tekemään uuden oman ennätyksen (73,09m) ja ohitti Tuomas Seppäsen. Tuomas pystyi kuitenkin vastaamaan, ja heitti viimeisellään tuloksen 73,30m ottaen hopeaa. Lehto joutui siis tyytymään pronssiin.

 Tilastokatsaus

Lopuksi käydään vielä läpi kotimaisen moukarinheiton tämän kauden tilastoja.  Naiset ensin!

169.15
Merja KorpelaSoinSi






267.40
Inga LinnaRiihimKi






365.77
Johanna SalmelaJyväskKU






464.63
Krista TervoKarhKa






563.17
Jenni PenttiläKaustPV






662.67
Suvi KoskinenKauhajKa






762.51
Katja VangsnesTuUL






861.56
Heli RinnekariNurmijYU






961.06
Ilse KaajaEspTa






1060.40
Emilia OlkkonenRistU


Naisten 10 parhaan heittäjän keskiarvo oli viime vuonna 64,26m. Tässä vaiheessa sama keskiarvo on tämän kauden osalta 63,83m. Taso on siis periaatteessa sama kuin mikä se oli viime vuonna. Toivotaan että muutama heittäjä pystyisi parantamaan tulostaan loppukaudesta jotta saataisiin tulosta parannettua, ja lajia eteenpäin!

Miesten tilasto:
177.60
David SöderbergIFVOM






276.20
Tuomas SeppänenNoormNo






373.77
Aleksi JaakkolaNokU






473.09
Jesse LehtoKaustPV






572.55
Tommi RemesKiuruvU






672.12
Henri LiipolaSomE






770.05
Juho SaarikoskiTampPy






869.83
Markus KokkonenPyhäsU






969.62
Dorian CollakuEspTa






1069.23
Joachim KoivuEsboIF

Miesten puolella ollaan jo tässä vaiheessa menty eteenpäin verrattuna viime vuoteen. Kymmenen parhaan heittäjän keskiarvo oli viime vuonna 71,28m. Se on hyvä tulos. Tällä hetkellä tämän vuoden keskiarvo on kuitenkin 72,41m!! Eli yli metrin verran parempi kuin mitä se oli viime vuonna. Tämä kehitys johtuu siitä että sekä nuoret että vähän kokeneemmat heittäjät ovat ottaneet askeleen eteenpäin. Harva maa pystyy tarjoamaan parempia lukuja kuin mitä Suomi pystyy tarjoamaan. Kun yhdistää miesten tason nuorten menestykseen, niin voi melkein jo sanoa että Suomi on yksi kovimmista moukarimaista maailmassa. Hienoa!!
-------
Nauttikaa Olympialaisista. Suomen ainoa moukaristi, David Söderberg heittää karsinnassa keskiviikkona (17.8). Söderbergin A-ryhmä alkaa klo 15:40. Miesten moukarin loppukilpailu käydään Lauantaina 20.8 klo 03.05!! En tiedä milloin palkintoja jaetaan, mutta toivottavasti joku kertoo sen Davidille, kun se aika koittaa!