Sivut

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Milloin Yleisurheilukilpailu alkaa?



Milloin yleisurheilukilpailu alkaa? Kysymys kuulostaa yksinkertaiselta ja selkeältä. Mutta pystytkö vastaamaan siihen? Otetaan pieni testi!

Keskiviikkona osallistuin Jyväskylän Tähtikisoihin. Pystytkö sanomaan milloin aikuisten kilpailut alkoivat? Annan pari vinkkiä:


Mikä on vastauksesi? Onko se 18:00? Sori.. vastasit väärin. Oikea vastaus on 16:45! Koska silloin alkoi miesten keihäs.

No eipäs synkistellä. Vahinkoja sattuu. Annan uuden mahdollisuuden. Kysymys kuuluu: Mihin aikaan alkoi tämän päivän Kuortaneen Eliittikisat? Saat jälleen kerran muutamia vihjeitä:

-YLE2 TV-lähetys alkoi kl 13:00
-Kilpailun avaus oli kl 12:55

Mikä on vastauksesi? Onko se 13:00 tai 12:55? Vai vastaatko 11:00? Jos vastasit kl 11, niin minun on pakko onnitella sinua! Olet keksinyt milloin Yleisurheilukilpailu alkaa. Hienoa.
Tähän kuuluu kuitenkin myös jatkokysymys: Tuliko suuri yleisö tänään paikalle kilpailun alkaessa? Vastaus on että ei tullut, koska he eivät tieneet että kilpailu alkoi silloin..

Suomalaisissa yleisurheilukilpailuissa (kuten kansainvälisissäkin) on rakenteellinen ongelma. Aikatauluja laatiessa ei kunnioiteta lajin luonnollisia tosiasioita. Kisoja halutaan viedä läpi reilussa parissa tunnissa. Tämä on itse asiassa mahdotonta. Tällaiset kilpailut ovat liian lyhyitä jotta kaikki voisivat osallistua. Kärsijänä tässä kiireessä on pitkien heittojen edustajat (kiekonheittäjät, moukarinheittäjät ja keihäänheittäjät).
 Usein tapahtuu niin että joku pitkä heitto laitetaan alkamaan ennen ”oikeiden” kisojen alkua. Mahdollisesti laitetaan moukari hiekkakentälle, jotta se ei häiritse ”oikeaa” aikataulua.. Minun kohdallani ”kilpailun avaus”-kohta lajiohjelmasta on usein tarkoittanut sitä aikaa milloin kilpailuni on ohi, kisamakkara on syötä ja matka kohti kotia voi alkaa. Jyväskylän tähtikisoissa kärsijän roolissa oli miesten keihäs, ja Kuortuneella maailmanluokan moukarikilpailu heitettiin lähes tyhjällä stadionilla (muutama muukin laji alkoi ennen 13:00)..

Ongelman syy löytyy huonosti suunnitellussa yleisurheilukentässä. Kolme todella aikavievää lajia jakaa käytännössä samaa suorituspaikkaa. Kuten Niki Juusela sanoi tänään: Moukari on haastava laji järjestää kun keihästä heitetään. Tähän ongelmaan löytyy kuitenkin kaksi helppoa ratkaisua.
Ensimmäinen vaihtoehto on että muutetaan Yleisurheilukenttien ulkonäköä. Tehdään suorista 200m pitkiä (lopputuloksena on 600m juoksurata). Tällä tavalla olisi mahdollista heittää molemmista suunnista samaan aikaan. Tämä säästäisi paljon aikaa, ja mahdollistaisi kahden tunnin kilpailut!
Voi silti olla että joka ikisen stadionin purkaminen ja uudelleen rakentaminen tulisi vähän liian kalliiksi.. Tästä syystä ehdotan toista vaihtoehtoa: Hyväksytään Yleisurheilun tosiasiat ja aletaan elää niiden mukaan! Tämä olisi paljon halvempi vaihtoehto, ja se johtaisi siihen että kukaan ei joutuisi urheilemaan tyhjällä stadionilla, koska järjestäjät unohtivat ilmoittaa kilpailun oikeaa alkamisaikaa yleisölle!

Minun mielestäni aikataulun rakentaminen pitäisi näyttää seuraavalta:

Johtuen siitä että pitkät heitot ovat aikaa vievin lajimuoto, niin luonnollisesti niiden pitäisi toimia kisojen runkona. Lajiohjelmaa suunnitellessa pitäisi ensin laittaa mukana olevat pitkät heitot peräjälkeen, ja niiden perusteella päätellä kauanko kilpailu kestää. Kolme pitkää heittoa tarkoittaa suunnilleen kolmen tunnin kisaa.
Sen jälkeen laitetaan 1-2 hyppylajia, sekä yksi juoksu, alkamaan samaan aikaan kun eka heittolaji. Tällä tavalla voisimme myös siirtää ”kilpailun avaus”-osiota kilpailun alkuun, mihin se oikeasti kuuluu! Ja mitä parasta. Kukaan ei joutuisi urheilemaan "tyhjällä" kentällä!
Seuraavaksi siirrytään suunnittelemaan kilpailun loppua. Tämä on paljon vaikeampaa kuin alkua, johtuen siitä että aikataulut voi venyä. Tärkein on kuitenkin se että yksikään laji ei jää yksin. Olen esimerkiksi (viimeksi eilen) ollut kisoissa missä kuuluttaja sanoo että kilpailu on päättynyt viimeisen juoksulajin jälkeen. Tässä vaiheessa keihäskilpailussa oli vielä yksi kierros jäljellä. Kannattaa siis laittaa juoksulajit reilusti viimeiseksi. Ihan vaan siitä syystä ettei kuuluttaja lähtisi kotiin etuajassa. Paras olisi jos viimeinen heittoväline laskeutuisi maahan samaan aikaan kun viimeinen juoksija tulee maaliin. Tämä on haastavaa, mutta siihen pitää aikataulua laatiessa tähdätä!
Tämän jälkeen jaetaan loput lajeista tasaisesti kilpailun alun ja lopun väliin. Tässä kohtaa on hyvä muistaa että koko ajan ei ole pakko laittaa juoksuja käyntiin. Voi myös vallan mainiosti keskittyä pelkästään 2-3 kenttälajiin aina välillä. Juoksulajit vievät vähemmän aikaa. Joten jatkuva, tiheä, juoksujen sarja voi olla oikeassa yleisurheiluohjelmassa lähes mahdoton asia (riippuen juoksujen määrästä). Tärkeintä on kuitenkin se että aina olisi vähintään kaksi lajia käynnissä yhtä aikaa. Yhtään lajia ei pidä jättää yksin, ainakaan liian kauan. Tämä pitää yleisön mielenkiintoa yllä!

Tällä tavalla minä laatisin aikatauluja jos olisin yksinvaltias. Tärkeintä on muistaa että Yleisurheilu kestää pidempään kuin kaksi tuntia! Gaalat (kuten eliittikisat, PNG, timanttiliiga jne.) pitää kestää 2-4 tuntia (riippuen pitkien heittolajien määrästä). Mestaruuskisat (piirinmestaruuskisat, SM-kisat jne.) sen sijaan kestää pidempään, jopa useita päiviä. Niissä pitäisi kuitenkin päteä sama sääntö. Kaikki saavat urheilla samalla kentällä (moukaristit ei hiekkakentällä), samana päivänä (moukaristit ei kuukautta myöhemmin), samassa aikataulukokonaisuudessa!

Olen mielenkiinnolla seurannut käynnissä olevia jalkapallon EM-kisoja. Siinä ottelu kestää 90min (+mahdolliset lisäajat). Ja koko ottelu mahtuu samaan tapahtumaan. Ottelun kaikki pelaajat pelaavat samalla stadionilla. TV aloittaa lähetyksensä kun ottelu alkaa, ja lopettaa sen vasta kun ottelu päättyy. Kansallislaulut ja muut seremoniat järjestetään ennen ottelua, eikä 25 minuutin kohdalla. Jopa yleisö tietää milloin ottelu alkaa, ja löytää ajoissa stadionille! Jalkapallo on ymmärtänyt lajinsa luonnolliset tosiasiat. Milloinkohan Yleisurheilu tekee sen?

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Venäjä Rioon!



Eilen päätös tuli julki. IAAF ei purkanut päätöstä Sulkea Venäjän yleisurheiluliittoa kansainvälisistä kilpailuista. Tämä päätös tarkoittaa että Venäläisiä urheilijoita ei tule osallistumaan Amsterdamin EM-kisoihin eikä Rion Olympialaisiin. Päätös on kova, ja monen mielestä oikea! Itse olen kuitenkin eri mieltä. Minun mielestäni kilpailukielto on epäreilu Venäläisiä urheilijoita kohtaan, ja luulen jopa että kansainvälinen Yleisurheilu tulee kärsimään tästä päätöksestä.
Tiedostan että olen mielipiteeni kanssa aika yksin, ainakin jos katsoo mitä muut yleisurheilu-ihmiset ovat kommentoineet. Ja olisi todennäköisesti viisainta olla kirjoittamatta yhtään mitään. Tilanne on kuitenkin se, että mitä pidempään panna on ollut pystyssä, sitä enemmän olen miettinyt sitä, ja sen vaikutuksia ja syitä.
Ensiksi haluan selventää muutaman asian. Kirjoitan tämän tekstin sekä (alemman kansallisen tason) urheilijan näkökulmasta että urheilukuluttajan näkökulmasta. Perustan mielipiteeni julkisuuteen tulleen tiedon varaan. En siis tiedä kaikkea. Joten jos tekstissä löytyy asiavirheitä niin pistä kommenttia tulemaan! Haluan myös korostaa olevani todella ehdoton vellovien dopingsääntöjen suhteen. Niitä sääntöjä pitää seurata! Ja jos ei seuraa niitä, niin seurauksena pitää olla kova rangaistus! Vihaan tahallaan sääntöjä rikkovia urheilijoita jotka hakevat kiellettyä etua!
Venäjä on joutunut kantamaan koko urheilumaailman dopingongelman hartioillaan viime kuukausina. Kun lukee eri medioiden doping-uutisointia, niin Venäläinen urheilu on saanut ylivoimaisesti eniten palsatilaa. Tämä johtunee monestakin syystä. Yksi syy tähän on Venäläisessä urheilussa tapahtuva jatkuva, vastenmielinen, yhteisien sääntöjen rikkominen. Toinen syy tähän on psykologinen. On helppoa lyödä lyötyä, jos seisoo lyöjien joukossa!
IAAF päätti viime syksynä (2015) sulkea kaikkia venäläisiä Yleisurheilijoita kansainvälisistä kilpailuista! Ne tekivät tämän koska WADA oli löytänyt todisteita valtionjohtoisesta systemaattisesta Dopingohjelmasta. Päätöksestä lähtien minulla on ollut ristiriitaiset mielipiteet asiasta. Mutta ajan kuluessa olen tullut entistä enemmän skeptiseksi IAAF päätöstä kohti. Minun mielestäni päätös on sekä epäreilu, että kestämätön.

Syyt miksi pidän päätöstä vääränä ovat:
1. Tapauksen yksipuolisuus (Russophobia?)
2. rangastuksen kopioimisen mahdottomuus
3. Dopingvastaisen työn uskottavuus
4. Arvokisamitalin arvo

Aloitan oman näkemykseni purkaminen osasta yksi. Ja kysymykseni kuuluu: Miksi juuri Venäjä? WADA tekee siis yhden tutkimuksen. Toteaa että tässä maassa ei seurata dopingsääntöjä. Ehdottaa maan sulkemista. On tyytyväinen.. Miksi ei tehty samanlaista tutkimusta muissakin maissa? Ja kun tutkitaan vain yhtä maata, niin miksi valittiin Venäjä? Miksi ei tutkittu Turkkia, Keniaa, USA tai Suomea? Olisi oikeasti mielenkiintoista tietää miksi valittiin Venäjää ainoaksi maaksi tällaisen prosessin kohteeksi. Oliko syy poliittinen, Russophobiaa, vai vedettiinkö lappu hatusta? Toki, muitakin maista on ollut tarkkailussa, ja epäkohtia löydetty, mutta ainakin mediassa ei ole ollut esillä muita tapauksia missä on hyökätty yhtä suurella voimalla yhtä maata kohti.
Annan esimerkin. Kuvitteellisessa moukarinheiton MM-finaalissa on 12 osallistujaa. Kilpailun jälkeen tehdään vain yksi dopingtesti. Se kohdistetaan neljänneksi sijoittuneeseen Venäläiseen. Tämä testi sattuu olemaan positiivinen. Mediassa lukee että VENÄLÄINEN JÄI KIINNI DOPINGISTA! Voittanutta Suomalaista ei testattu. Eikä muitakaan finaaliin osallistuneita (ei edes 6. tullutta Pakistanilaista, tai 8. tullutta Irlantilaista, vaikka molemmat olisivat käyttäneet Dopingia). Tämän kilpailun jälkeen tiedetään että Venäjällä doupataan! Kukaan ei tiedä mitä Irlannissa, Pakistanissa tai Suomessa tehdään. Haluan korostaa että tämä moukarikilpailu oli täysin fiktiivinen. Ja näinhän ei toimita oikeissa arvokisoissa. Mutta tässä esimerkissä hyökättiin tietoisesti yhtä maata kohti. Ja ”unohdettiin” muut. Samalla tavalla kuin Wada ja IAAF nyt on tehnyt. Venäläiseen kohdistettiin paljon enemmän testausresursseja verrattuna muihin. Miksi?
Mielestäni dopingvalvontaa ei pitäisi kohdistaa pelkästään yhtä maata kohti. Tämä ei ole reilua. Venäläistä urheilua saa, ja pitää(!), toki tutkia. Mutta se että tutkitaan, ja suljetaan, tutkimatta muita samalla tavalla, ei ole mielestäni reilua peliä! Maailmassa on niin monta epäilyttävää tapausta mitkä pitäisivät olla samanlaisen tutkinnan kohteena, mutta eivät ole. Miksi ei ole?

2. Rangaistuksen kopioimisen mahdottomuus
Yhtä maata voi toki sulkea pois. Mutta urheilumaailma ei ole niin täydellinen että Venäjä olisi ainoa maa joka tahallisesti rikkoo sääntöjä. Jos Venäjää suljetaan, niin silloinhan pitää laittaa kaikki maat kilpailukieltoon missä on valtiojohtoinen dopingohjelma, tai olematon testausjärjestelmä. Ja se siis vaatii, jo mainitsemani, tasapuolista tarkkausta.
Jos käy ilmi että muutama muukin Suurmaa harrastaa samanlaista vilppiä kuin mitä Venäjällä harrastetaan, niin näitä pitää ehdottomasti rangaista samalla tavalla. Mutta näidenhän ei ole pakko palata IAAFn alaisuuteen sulkemisen jälkeen. Nämähän voisi yhdessä perustaa oman kansainvälisen liiton, mihin laativat omia sääntöjä. Kenelläkään ei ole (tietääkseni) yksinoikeus Yleisurheilukisojen järjestämiselle. Ja maata tuskin voidaan pakottaa olemaan IAAF alainen. Eli jos liian monta suljetaan yhtä aikaa, niin voi hyvinkin olla että meillä on kohta kaksi liittoa maailmassa. Tätä en missään nimessä haluaisi tapahtuvan!
Tämähän on vain pelkkää spekulaatiota, ja omaa mielikuvitustani. Mutta uskon että IAAF ei ole halukas sulkea monta suurvaltaa yhtäaikaisesti. Ja jos ei ole, niin sitten ei pidä sulkea yhtään maata.

3. Dopingvastaisen työn uskottavuus
Ivan Tihon on jäänyt kiinni Dopingista kolme (3!!) kertaa uransa aikana. Hän on pilannut Olli-Pekka Karjalaisen mitalijuhlat Helsingin MM-kisoissa 2005. Ja hän on luultavasti lähdössä Rion olympialaisiin (Karsintaraja on ainakin ylitetty).
Rion olympialaisissa tullaan siis näkemään urheilijoita jotka ovat jatkuvasti jääneet kiinni Dopingista, samalla kun IAAF ei päästä sinne urheilijoita jotka eivät koskaan ole kärähtäneet..  Tämä on mielestäni epäreilua Venäläisiä urheilijoita kohtaan.
On valitettavaa että Wada ei pysty saamaan kaikkia roistoja kiinni. Mutta yksikään syytön ei pidä istua kilpailukiellossa samalla kuin douppari pääsee taistelemaan olympiakullasta. Tämä valitettavasti vähentää dopingvastaisen työn uskottavuutta minun silmissäni. Toivon että Wada panostaisi paljon omaan toimintaansa jotta he saisivat douppaajat kiinni, myös Venäläiset, ja että käryn jälkeen ei olisi mahdollista saada vapautusta tuomioistuimen kautta! Tämän he toki tekevät jo, en minä sitä epäile, mutta kehitys saisi olla nopeampaa.
Emme elä täydellisessä maailmassa. Dopingia käyttäneitä tulee aina (valitettavasti) löytymään arvokisojen lähtölistoilta. Mutta jos aletaan sulkemaan puhtaita urheilijoita kisoista, samalla kun päästetään todistetusti dopingia käyttäneitä mukaan, niin ollaan epäuskottavalla tiellä..

4. Arvokisamitalin arvo
Arvokisamitali on arvokas koska urheilijat ovat päättäneet että se on arvokas. Kaikki urheilijat tähtäävät samaan kilpailuun, ja paras voittaa. Kilpailun häviäjät ovat pettyneitä, ja se myös lisää arvokisamitalin arvon. He jotka antoivat kaikkensa päästääkseen kisoihin mukaan, siinä onnistumatta, nostavat myös arvokisamitalin arvon. He jotka kannustavat kilpailijoita nostavat myös arvokisamitalin arvon.
Mutta. He jotka eivät ole mukana, vaikka niiden kuuluisi olla, alentaa arvokisamitalin arvon. Juha Tiaisen hienon olympiakullan ympärillä tulee aina leijumaan iso ”MUTTA”. Maailman parhaat moukaristit eivät olleet Los Angelesin olympiakisoissa mukana, johtuen boikotista. Itäblokin poissaolo tulee aina vaikuttamaan kullan arvoon. Emme koskaan saa tietää miten olisi mennyt jos kaikki parhaat olisivat olleet mukana. Mutta oletettavaa on että kilpailun voittotulos olisi ollut vähän parempi.
 Sama tullaan näkemään tänäkin vuonna. Esimerkiksi naisten seipäässä olympiavoiton ympärillä tulee leijumaan yhtä iso ”MITÄ JOS”, koska lajin kaikkien aikojen paras, Jelena Isinbajeva, ei edes päässyt yrittämään. Kukaan ei pysty todistamaan miten olisi mennyt jos kaikki olisivat olleet paikalla. Mutta se keskustelu tullaan käymään. Ja se ei ole koskaan hyvä asia!
EM-kisat Amsterdamissa tullaan myös muistamaan ”MITÄ JOS”-kisoina. Jo ennestään järjestäjillä on ollut pakko kehittää epäreiluja sääntöjä jotta parhaat edes kiinnostuisi kisoista. Jos vielä tämän lisäksi jätetään kaikki Venäläiset pois kisoista, niin EM-kullan arvo valitettavasti romahtaa. Itse odotan toki kisojen seuraamista, mutta valitettavasti Amsterdamin kisat eivät nouse yhtä suureen arvoon, minun silmissäni, kuin mihin niiden pitäisi nousta!
Arvokisamitali on huikea saavutus. Sitä pitää arvostaa korkealle. Mutta valitettavasti tullaan kaikkien tämän kesän arvokisamitalien kohdalla luultavasti miettimään ”Mitä jos?”…

Yhteenveto
Dopingia käyttänyt ei pidä päästää kisoihin. Kaikkia urheilijoita pitää mielestäni kohdella yksilöinä. Kun urheilija jää kiinni, hän ei voi syyttää muita, koska se on aina urheilijan oma vastuu olla käyttämättä Dopingia. Siksi se on mielestäni epäreilua että urheilijat, jotka eivät ole jäänyt kiinni, joutuvat kärsimään.
Wada kehittyy jatkuvasti. Se on todella hyvä juttu! 100% puhdas urheilu, missä joka ikinen seuraa kaikkia annettuja sääntöjä, on valitettavasti mahdoton utopia. Wadan tehtävä on kuitenkin tehdä kaikkensa jotta urheilu pääsisi niin lähelle sitä tilannetta kuin mahdollista. Syyttömien urheilijoiden sulkeminen ei ole mielestäni oikea tapa! KOK voi vielä antaa Venäläisille luvan osallistua Rioon. Toivon että he antavat luvan, ja että Wada siinä tapauksessa saa niin monta roistoa kiinni kuin mahdollista, ennen Rion avajaisia. Toivottavasti Rion olympialaisissa on mukana paljon Venäläisiä yleisurheilijoita, ja että niistä kisoista tulee historian puhtaimmat!
---
P.S. Kuten kirjoitin alussa. Joskus olisi ehkä parasta olla kirjoittamatta. Mutta päätin kuitenkin kirjoittaa. Tämä on mielipiteeni. Korjatkaa asiavirheet (jos löydätte). Väittäkää vastaan, jos olette eri mieltä. Kiitos ja anteeksi!

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Toukokuu-Tilastokatsaus



Kalenteri sanoo että kesä(kuu) on alkanut, ja nyt on taas aika syventyä kotimaisiin moukaritilastoihin. Tasa-arvon nimissä aloitan tämän tilastoyhteenvedon miesten tilastoilla!

Miehet:

1 76.20
Tuomas Seppänen







2 75.87
David Söderberg










--- SM (74.50 ) ---
3 72.55
Tommi Remes







4 72.25
Jesse Lehto







5 72.12
Henri Liipola







6 71.77
Aleksi Jaakkola










--- M (71.00 ) ---
7 70.05
Juho Saarikoski







8 69.83
Markus Kokkonen







9 69.62
Dorian Collaku







10 69.23
Joachim Koivu

Miesten tilanne näyttää todella hyvältä. Tuomas Seppänen ja David Söderberg ovat molemmat pommittaneet tuloksia jotka voivat viedä molemmat olympialaisiin, ja siinä jopa finaaliin asti! Kaikissa tämän kauden tasokkaissa kansainvälisissä kisoissa 75m-76m on riittänyt sijaan 4-6. Taso toki noussee kun arvokisat lähestyvät, mutta sekä David että Tuomas näytti viime vuonna osaavansa senkin homman (eli kunnon ajoittamisen). Kaikki viittaa siihen että sekä EM-kisoissa että Olympialaisissa tullaan näkemään hienoja moukarikilpailuja, myös Suomalaisten näkökulmasta!

Vielä on myös mahdollista että Suomi tulee saamaan kolme edustajaa EM-kisoihin. Ainakin Remes, Lehto, Liipola ja Jaakkola ovat jo nyt näyttäneet sellaista kuntoa että pienellä herkistelyllä EM-raja (73,50m) olisi mahdollinen! Se olisi kuitenkin pojille iso askel. Mutta vielä uskon että joku heistä onnistuu. Tuloksia pitäisi kuitenkin tulla lähiviikkoina.

Lopuksi vielä iloinen yksityiskohta. Viime vuoden top-10 heittäjien tuloskeskiarvo oli 71,28m. Tämän vuoden vastaava lukema on, jo tässä vaiheessa, 71,95m! 72m heitto on jo yhdeltä urheilijalta kova tulos. Mutta se, että 10 parhaan heittäjän keskiarvo on tällä tasolla, kertoo siitä että Suomi on kiven kova moukarimaa! Suomen 10 parasta heittäjää on siis keskiarvollisesti ainoastaan 1,5m päässä EM-kisapaikasta. Aika harvassa lajissa on näin hyvä tilanne!

Naiset:

1 67.40
Inga Linna







2 64.17
Krista Tervo







3 63.71
Johanna Salmela







4 63.17
Jenni Penttilä










--- M (61.50 ) ---
5 61.06
Ilse Kaaja







6 60.27
Suvi Koskinen







7 60.04
Emilia Olkkonen







8 59.22
Mira Kitula







9 58.89
Mette Snellman







10 58.79
Heli Rinnekari

Suomen naiset eivät ole samalla kansainvälisellä tasolla kuin miehet. Kärkiheittäjistä Merja Korpela ei ole vielä avannut kauttaan. Meidän toinen, jo EM-kisoihin valittu, on sen sijaan aloittanut kautensa lupaavasti. Inga Linna on heittänyt neljä kilpailua tällä (kesä)kaudella. Tulokset ovat vaihdelleet 64,70m-67,40m välillä. Viime kaudella hän pyöri alkukaudesta tuloksissa 58,10m-64,41m, kunnes tuli onnistuminen moukarikarnevaaleilla, ja moukari lensi lukemiin 68,25m. En usko että kukaan suuttuisi jos samanlainen tasonnosto tapahtuisi tälläkin kaudella. Sitä odotellessa.

Krista Tervo heitti muutama päivä sitten uuden Suomen ennätyksen N19 sarjaan. Tulos 64,17m riittää myös sijalle 8. naisten kaikkien aikojen tilastossa, ja sijalle kaksi tämän kauden tilastossa. Hyvä tulos!

Naisten arvokisatilanne näyttää seuraavalta. Linna ja Korpela ovat jo varmistaneet EM-kisa paikkansa. EM-raja on 68m, ja kisarajan tekemisen deadline on 26.6. Olympialaisiin ei ole vielä yhtään valittua (tai rajan heittänyttä) urheilijaa. Olympiaraja on 71m, ja se tulos pitää olla heitettynä viimeistään 11.7! Aika näyttää miten täynnä kesän arvokisamoukarilentokone tulee olemaan!

Naisten kymmenen parhaan heittäjän keskiarvo ei ole vielä noussut viime vuoden tasolle. Kauden 2015 keskiarvo oli 64,26m, mikä on ihan lupaava tulos jos katsoo että tilastoykkönen heitti 68m ja rapiat. Se on laajan tason merkki. Tällä kaudella keskiarvo on (toistaiseksi) 61,67m. Toivottavasti se nousisi kauden aikana. Viime kaudella kärki koostui sen verran nuorista heittäjistä että keskiarvon nousu ei pitäisi olla mahdottomuus!

-----

Lopuksi vielä muistutus siitä miten kova moukarikilpailu on luvassa, Suomen Turussa, kesäkuun lopussa! Katsokaa nyt lähtölista. On se vain hienoa että Suomalainen kisaorganisaatio on saanut tuollaisen lähtölistan kasaan. Pelkästään maailmaluokan heittäjiä! Ja kisassa on mukana KAKSI (2) Suomalaista. Huikeeta! 29.6! Paavo Nurmi Games!