Sivut

tiistai 10. marraskuuta 2015

Doping ongelman poistaminen tuhoaisi urheilun!

Kansainvälinen yleisurheilu on kriisissä. Ei. Korjaan. Kansainvälinen yleisurheilu on ollut jo pitkään kriisissä, me emme vaan ole olleet siitä tietoisia. Korruptiota IAAF:ssä. Venäjällä valtiojohtoinen dopingjärjestelmä?! Pelkään että kaikki ei ole vielä kerrottu. Toivon että joku saisi kaikki roistot kiinni. Sitä odotellessa!
Eilinen uutinen Venäjän dopingkulttuurissa herätti normaalin, kiihkeän, dopingkeskustelun. Tällainen syntyy aina, eri medioiden keskustelupalstoilla, kun tulee uusia dopinguutisia. Siihen kuuluu monta mielipidettä, mutta muutamia samantyyppisiä toistuvat lähes aina. Ne ovat:

”Ei tullut yllätyksenä”

”Kaikkihan käyttää”

”Doping pitäisi sallita”

Ensimmäinen väite on valitettavasti liian arkinen yleisurheilussa. Minun on myönnettävä, että kun kuulin et WADA tulee julkaisemaan tutkimustaan, niin odotin jotain pahaa. Olin lähes varma että uutinen on negatiivinen (tai positiivinen: dopingnäyte?!). Näin ei saisi olla. Doping uutinen pitäisi, ihannemaailmassa, aina olla yllätys. Vasta silloin olemme saanet suurimmat rosvot kiinni!
Toinen väite on yhtä tavallinen. Tätä kuulee liian usein. Se ei tosin pidä paikkaansa, mutta kertoo samalla valitettavasti ihmisten asenteesta huippu urheilijoita kohtaan. ”Kaikki käyttää”-keskustelua, on vaikeaa käydä asiallisesti, koska siitä tulee väkisin juupas/eipäs tapaista väittelemistä.
Kolmas väite on syy miksi kirjoitan tätä tekstiä. Moni on sitä mieltä, että koska doping ongelmaa ei saada kuriin, niin kaikkea pitäisi sallia. Tätä väitettä en ymmärrä. En sitten millään. Haluaisin saada perustelut kaikilta jotka väittävät näin. Miksi haluatte sallia dopingin? Seuraavaksi meinasin kertoa miksi se on omasta mielestäni huono idea.
Eli seuraavaksi vähän pohdiskelua dopingista!
Aloitetaan helpolla toteamuksella. Dopingin käyttö on väärin, koska se on kielletty säännöissä, piste. Eli se on sääntö, ihan samalla tavalla kuin vilppilähtökin on kielletty, niin WADA on kieltänyt joidenkin aineiden käytön. Helppoa.
Toinen toteamus. Kun lukee yleisiä kommentteja, Matti Meikäläiseltä, niin saa kuvan että heillä on aika vajaa näkemys siitä, mikä doping oikein on. Tuntuu siltä että moni luulee että doping on tietty aine jonka voi ottaa, ja mitä enemmän sitä ottaa sen paremmaksi urheilijaksi tulee. Tämähän olisi todella kätevää, sekä urheilijoille että WADA:lle. Käyttäjä voisi vaan annostella, apteekin hyllyltä (C-vitamiinien vierestä) löytyvän Doping-nimisen aineen, sen mukaan miten hyväksi hän haluaisi tulla. Ja samalla tavalla WADA testaisi vaan yhtä ainetta. Helppoa. Näinhän ei kuitenkaan ole.
Kun selaa WADA:n kiellettyjen aineiden listaa niin huomaa että suurin osa lääkkeistä ovat sallittuja, mutta jotkut kiellettyjä. Oma ”suosikkiesimerkkini” on Finrexin. Se on sallittu, mutta tutkinnan olla oleva lääkeaine. Ja nyt puhutaan vaaleanpunaisesta flunssajuomasta. Käsi pystyyn kaikki, jotka näkevät Lance Armstrongia juomassa vaaleanpunaista teetä, kun mietitte hänen douppaamistaan? Tuskinpa moni. Toki, nythän Finrexin ei ole vielä ainakaan kielletty, mutta esimerkiksi jotkut tavalliset yskänlääkkeet ovat. Finrexin on kuitenkin tutkinnan alla, mikä kertoo siitä miten laaja kiellettyjen aineiden lista on.

”Doping tarkoittaa urheilusuoritusta parantavien, kilpailusäännöissä kiellettyjen aineiden tai menetelmien käyttöä”

Toi on siis virallinen selitys siitä mitä doping on. Ja se on myöskin totta että helpoin tapa poistaa dopingongelmaa on sallimalla kaikki aineet ja menetelmät. Kosko jos ei ole olemassa säännöissä kiellettyjä aineita, niin silloin on mahdotonta käyttää kiellettyjä aineita. Helppoa! Näin ei kuitenkaan pitäisi missään nimessä tehdä. Kerronpa miksi.
Dopingvalvontaa selitetään sillä että halutaan taata kaikille urheilijoille tasavertaiset mahdollisuudet menestyä. Ajatuksena hieno, mutta tämähän ei pidä paikkansa. Ensinnäkin, kaikilla urheilijoilla on eri mahdollisuudet tulla hyviksi. Siihen vaikuttaa monta tekijää: geenit, olosuhteet, saatavilla oleva lajitietietämys, nimetäkseni muutaman. Eli ajatus tasavertaisuudesta on sinänsä hyvä, mutta periaatteessa kyse on vain tyhjistä sanoista. Urheilu olisi yhtä tasavertainen jos kaikki aineet olisivat sallittuja. He joilla olisi isommat resurssit pärjäisivät silloinkin paremmin koska niillä olisi varaa laadukkaampaan lääkitykseen. Eli dopingtestauksen poistaminen ei oman näkemykseni mukaan tekisi urheilusta yhtä sen epäreilumman/reilumman mitä se jo on. Mutta sallimalla kaikkia aineita tuhoaisimme kuitenkin huippuurheilumme! Tästä olen ihan varma!
Ihmiselle hyvä terveys on tärkeä. Näin myös WADAlle. Urheilijoiden terveys on myöskin suuri syy miksi doping on kielletty. Tämä on myöskin se syy miksi en missään nimessä näe että dopingia pitäisi sallia. Toki, urheilu ei ole tänäkään päivänä 100% terveellistä. Loukkaantumiset ovat liian monelle arkipäivää. Se on kuitenkin niin että ”pieni” kipu on todella pieni vaiva siihen verrattuna mitä kovimmat lääkeaineet voivat tehdä urheilijalle. WADA yrittää testauksellaan suojella urheilijoita! Se yrittää varmistaa sen että voittaakseen kultamitalin sinun ei tarvitse ottaa liian suuria terveydellisiä riskejä. Jos joku ei pidä tätä terveellistä osaa tärkeänä, voitte vaikka kysyä mielipidettä Andreas Kriegeriltä!
Andreas Krieger on entinen kuulantyöntäjä. Hän on työntänyt niinkin pitkälle kuin 21,10m. Hän on Euroopan mestari. Sen lisäksi hän on ottanut kolme arvokisamitalia hallissa. Andreaksella on taustallaan hieno urheilu ura. Hänen tarinastaan löytyy kuitenkin pieni ”MUTTA”. Hän työnsi ennätyksensä 4kg kuulalla, ja hänen nimensä oli silloin Heidi.
Heidi Krieger sai jo nuoressa iässä ottaa osaa DDR:än järjestelmälliseen dopingohjelmaan. Steroideja pumpattiin urheilijoihin enemmän kuin laki sallii. Tämä johti siihen että hänen lopulta oli pakko vaihtaa sukupuoltaan mieheksi, koska steroidien vuoksi hänen elimistönsä oli valmiiksi jo niin muunneltu. Andreas ”Heidi” Krieger on vaan yksi esimerkki siitä mihin Dopingin salliminen johtaisi.
En usko että urheilu pystyisi pitämään yllään suurta suosiotaan jos doping sallittaisiin totaalisesti. Se johtaisi siihen että kultamitalin metsästys muuttuisi oikeasti hengenvaaralliseksi. Uskon että tämän päivän lääketieteellisillä tiedoilla voitaisiin saada paljon parempia urheilijoita aikaan mitä esim. DDR sai. Ja jos lääkärit eivät joutuisi tekemään työtään piilossa WADA:lta, vaan olisivat vapaita auttamaan urheilijoita maksimaaliseen suoritukseen, niin meillä olisi katastrofi käsissämme.
Kovien aineiden sivuvaikutukset ovat hurjia. En ole ekspertti, joten en tiedä tasan tarkkaan mihin kaikkien aineiden salliminen johtaisi. Mutta naisten urheilussa mentäisiin varmaan siihen että mitalin ottamiseksi vaaditaan jopa kovempia uhrauksia mitä Heidi Krieger joutui kokemaan. Kuolemat olisivat myös luultavasti monen kohtalo kun annostus riistäytyisi käsistä. Minä en halua elää tällaisessa urheilumaailmassa.
Olen varma siitä että en olisi urheilija jos ei olisi olemassa lääketieteellisiä rajoituksia, eli dopingtestausta. Enkä usko että huippu urheilu kestäisi sitä. Siitä tulisi liian vaarallista. Urheilu ei luultavasti kuolisi pois. Mutta huippu urheilun kansainvälinen suosio romahtaisi. Luulen et aika moni vanhempi kieltäisi lastaan urheilun aloittamista. Luulen että aika monen suojelusvaisto ei sallisi niitä uhrauksia mitä sellainen urheilu vaatisi! Toivon että dopingia ei koskaan sallita!!
En myöskään usko että vilpin tekeminen loppuisi vaikka doping sallittaisiin. Jotkut ihmiset vaan ovat sellaisia että he ovat valmiita tekemään mitä vaan jotta menestyisivät. En tiedä millä tavalla voisi saada kiellettyä etua muihin jos doping sallitaan, mutta kai nyt joku roisto keksii senkin keinon?
WADA tekee arvokasta työtä. Tämä Venäjän tapaus on todiste siitä. Toivon että jatkavat samalla linjalla. Toivon että he eivät vaan tutki ns. ”pahoja” maita, van tutkivat kaikkia maita samalla tavalla miten he nyt ovat tutkineet Venäjän (Myös Suomea)! Doping (ja vilppi) ei tule koskaan häviämään urheilun areenoilta, emmekä koskaan saa kaikkia käyttäjiä kiinni. Mutta niin kauan kun WADA tekee työtään mahdollisimman hyvin, niin huippuurheilulla on mahdollisuus säilyttää uskottavuutensa!
----

Tämä oli oma näkemykseni dopingin sallimisesta. Jos sinulla on erilainen mielipide niin voi kirjoittaa sen kommentteihin. Olisi mielenkiintoista saada vähän perusteluita heiltä jotka haluavat sallia dopingin. Jos olet yksi heistä niin voit vapaasti kertoa. Tämähän on vain omaa pohdiskeluani, joten voin jopa olla väärässä, vaikka se on todella epätodennäköistä!